Tammikuun Panurama-klubilla jazztrio Herd

1175
lukukertaa
Kuva: Otto Virtanen.

Vibrafonisti Panu Savolaisen isännöimän Panurama-klubisarjan pidennetty syyskausi päättyy lauantaina 27.1., kun Kansallisteatterin Lavaklubin lavalle nousee Savolaisen oma jazzyhtye Herd. Energisen ja melodiarikkaan triosoiton pariin  viime vuonna palannut, kovassa keikkakunnossa oleva kolmikko esittää klubilla pääasiassa omia tuoreita sävellyksiään, joissa oikeuksiinsa pääsee yhtyeen yli sadalla keikalla hioutunut yhteissoitto.

Panu Savolaisesta, basisti Mikko Pellisestä sekä rumpali Tuomas Timosesta koostuva Herd on raikastuttanut omintakeisella yhtyesoundillaan Suomen jazzelämää vuodesta 2009 alkaen. Yhtye on tunnettu mm. vuosina 2012-2014 Lavaklubilla pyörineistä omista HERD-klubeistaan, sekä lukuisista yhteistyöprojekteista eri solistien kanssa, joista tunnetuimpana suomalaiseen jazziskelmään pureutunut Jazzbasilli -projekti laulaja Aili Ikosen kanssa. Triona yhtye on niittänyt mainetta mm. voittamalla maineikkaan European Jazz Competition -jazzyhtyekilpailun, julkaisemalla Live!! -albumin (2011), sekä esiintymällä Suomen ohella esim. Meksikossa, Australiassa, Etiopiassa.

Alunperin keväällä 2014 alkaneessa Panurama-klubisarjassa Panu Savolaisen vieraaksi saapuu joka kuukausi suomalaisen musiikkielämän tähtiä, joiden kanssa hän luo jokaiseen iltaan oman mielenkiintoisen ja yllätyksellisen musiikillisen kokonaisuutensa. Aiemmin klubin vieraina on nähty mm. Johanna Iivanainen, Matti Johannes Koivu, Vuokko Hovatta, Teppo Mäkynen, Maria Kalaniemi, Aili Ikonen, Minna Pensola, Timo Lassy, kansanmusiikkiyhtye JPP, Jukka Perko sekä Felix Zenger.

Panu Savolainen tunnetaan parhaiten mm. maineikkaan European Jazz Competition -kilpailun voittaneesta Herd-yhtyeestään. Pori Jazzin Vuoden taitelijaksi vuonna 2010 valittu Savolainen on muusikon työnsä ohella isännöinyt suosittuja HERD-klubeja ja Panurama-klubeja Kansallisteatterin Lavaklubilla syksystä 2012 alkaen, minkä lisäksi hän toimii Sipoon Kalkkiranta Jazz -festivaalin taiteellisena johtajana. Vuonna 2015 Savolainen teki uuden aluevaltauksen kootessaan Toivo Kärjen 100-vuotissyntymävuoden kunniaksi juhlakonsertin, jossa hänen luotsaamansa trio esiintyi viiden maamme johtavan sinfoniaorkesterin solistina kapellimestarinaan Jaakko Kuusisto. Vuonna 2017 Panu Savolainen nautti valtion taiteilija-apurahaa.

Panurama-klubeja tukevat Taiteen edistämiskeskus ja Musiikin edistämissäätiö.

la 27.1. klo 21 Panurama-klubi vieraanaan Herd
Kansallisteatterin Lavaklubi (Läntinen teatterikuja 1)

Panu Savolainen, vibrafoni ja isännöinti
Mikko Pellinen, ukulelebasso
Tuomas Timonen, rummut

Liput 12/8 €, ennakkoon Kansallisteatterin lippumyymälästä.

www.panusavolainen.com
www.facebook.com/panusavolainenvibes

Tapahtuma Facebookissa