Mopo julkaisee kolmannen albuminsa

1477
lukukertaa
Kansikuva: Aarni Toiviainen.

Mopon kolmas trioalbumi on yhtyeen täydellisin levykokonaisuus tähän mennessä. Albumin eri sävyjä heijastelevat singlet Tökkö ja Niin aikaisin ovat nostaneet odotukset kokopitkän levyn suhteen korkealle ja Mopo vastaa haasteeseen mainiosti. Levyn mukana julkaistaan Mopon toimittaman Mopozinen ensimmäinen numero. All About Jazz nosti hiljattain Mopon 15 potentiaalisimman eurooppalaisen jazznimen listaukseensa. Yhtye keikkailee aktiivisesti keväällä ja juhlii uutta albumiaan julkaisukeikalla Helsingin G Livelabissa 15.2.

Saksofonisti Linda Fredrikssonin, basisti Eero Tikkasen ja rumpali Eeti Niemisen muodostama Mopo julkaisee uuden levynsä Mopocalypse We Jazz -levymerkillä. Mopon rouhean rosoisesta punkjazzista hauraan kauniisiin jazzballadeihin ulottuva tunnistettava yhtyesoundi loistaa uudella levyllä kirkkaana ja levyltä jo aiemmin lohkaistut singlet Tökkö ja Niin aikaisinovat aiheuttaneet ansaittua kuhinaa musadiggareiden keskuudessa. Vinyylisinglenä julkaistu Tökkö on levinnyt DJ-laukkuihin ja radiosoittoon ympäri maailman ja digitaalisesti julkaistu Niin aikaisin on kerännyt Spotifyssä tähän mennessä peräti 127 000 kuuntelua – huikea määrä jazzballadille. Mopo kiertää meillä ja muualla ahkerasti kevään aikana ja juhlistaa uutta levyään julkaisukeikalla Helsingin G Livelabissa torstaina 15.2.

Mopon neljäs kokopitkä julkaisu ja kolmas triolevy Mopocalypse räjäyttää yhtyeen monitasoisen musiikin kokonaan uusille tasoille. Kyseessä on sydänverta ja hikeä tihkuva kokonaisuus, jonka tunneskaala kattaa koko spektrin raivokkuudesta kauniin surumielisten sävyjen kautta puhtaaseen onnellisuuteen. Samalla levy on tarina ystävyydestä ja bändin kehityksestä vuosien yhteisen taipaleen varrella. Mopo kävi uutta albumiaan tehdessä jopa hajoamisen partaalla ja prosessin vaatima tiristys kuuluu upeasti tulevalla levyllä. Mopon soundi kehittyy Mopocalypsella monella eri tasolla ja lopputulos on luontevassa ryöpsähtelyssään tarinallisesti looginen.

Tökön ja Riiston räjähdysalttiista svengistä edetään luontevasti Noidan ja Mustafan kaltaisten mystisten tunnelmapalojen kautta kohti balladien Niin aikaisin ja Sinut muistan ainiaan käsinkosketeltavan herkkää kaihoa. Mopocalypse on yhtenäisen yhtyeen voimannäyttö, jossa kukin yhtyeen jäsen osallistuu aktiivisesti kappaleiden kirjoitusprosessiin. Mopon lisäksi levyä tuottamassa on ollut We Jazz -levymerkin taiteellinen johtaja Matti Nives.

Mopocalypse avaa Mopon maailmankuvaa ja visiota musiikin ohella myös yhtyeen toimittaman zinen muodossa. Levyn vinyyli- ja CD-versioiden mukana tuleva Mopozinen numero 1 pitää sisällään asiaa mm. Mopon instrumenteista, kiertuemeiningistä, Mopo24-projektista ja Eeron kokemuksista totaalikieltäytymiseen liittyneestä valvontarangaistuksesta.

Mopocalypse julkaistaan We Jazz-levymerkin kautta Suomessa 26.1. ja kansainvälisesti 23.2. Albumi julkaistaan LP-, CD- ja kasettiformaatissa sekä digitaalisesti. Arvostettu jazzmedia All About Jazz nosti Mopon hiljattain esille yhtenä 15 huomionarvoisesta eurooppalaisen jazzin nykynimestä. Artikkelin voit lukea tästä.

”Mopocalypse-albumin julkistusta olen odottanut hartaasti siitä saakka, kun kuulin Mopon soittavan sen biisejä joulukuussa We Jazzissa.”
– Katri Kallionpää / HS/Nyt Jazzkeittiö

”The group has potential mainstream appeal because of the catchiness of the bulk of their material, the strong rhythmic foundation created by the drums-bass unit of Eeti Nieminen and Eero Tikkanen, and the powerful themes and improvisations of baritone/alto saxophonist Linda Fredriksson.”
– Kevin LeGendre / Jazzwise Magazine (UK)

Tökkö-musiikkivideo Youtubessa

Niin aikaisin kuunneltavissa Spotifyssä

Mopo: Mopocalypse
We Jazz Records LP / CD / MC / digi (WJCD07 / WJLP07 / WJCS04, julkaisupäivä Suomessa 26.1.2018 ja kansainvälisesti 23.2.2018)
jakelu: Playground Music

LP: A1 Tökkö / A2 Riisto / A3 Ruusu / A4 Noita / B1 Mustafa / B2 Niin aikaisin / B3 Sinut muistan ainiaan
CD / digi: 1. Tökkö / 2. Riisto / 3. Ruusu / 4. Mustafa / 5. Niin aikaisin / 6. Sinut muistan ainiaan / 7. Noita / 8. Panama
MC: A1 Tökkö / A2 Riisto / A3 Ruusu / A4 Nääspossu (Feat. Raoul Björkenheim) / A5 Mustafa / B1 Noita / B2 Niin aikaisin / B3 Sinut muistan ainiaan / B4 Panama

Linda Fredriksson, saksofonit / Eero Tikkanen, basso / Eeti Nieminen, rummut
Sävellykset: Linda Fredriksson (Riisto, Ruusu, Mustafa, Sinut muistan ainiaan, Nääspossu) / Eeti Nieminen (Panama) / Eero Tikkanen & Otto Eskelinen (Noita) / Mopo & Felix Zenger (Tökkö), trad. sov Mopo (Niin aikaisin)
Tuotanto: Mopo & Matti Nives

Mopo ”Mopocalypse”-julkaisukeikka
to 15.2. klo 20 G Livelab (Yrjönkatu 3, Helsinki)
Tapahtuma Facebookissa

Mopo / tulevat keikat 2018

20.1. Piste, Ruka
3.2. Flame Jazz Cruise
15.2. G Livelab, Helsinki
17.2. TTT-klubi, Tampere
7.3. Mopo feat. Raoul Björkenheim ja Mikko Innanen, Sellosali, Espoo
15.3. Kaarinan Pääkirjasto
16.3. Handelsbeurs Consertzaal, Gent, Belgia
18.3. Leuven Jazz Festival, Belgia
22.3. Pannuhuone, Kuopio
23.3. Hannukaisen sali, Nurmes
24.3. Anorak, Kajaani
25.3. Vakiopaine, Jyväskylä

http://www.mopomopo.com
https://www.facebook.com/MOPOMOPOMOPO
http://wejazzrecords.bandcamp.com