Jussi Lehtonen Band esiintyy Suomen Jazzliiton kiertueella helmi-maaliskuussa

1666
lukukertaa

Rumpali-säveltäjä Jussi Lehtosen luotsaama kokoonpano Jussi Lehtonen Band esiintyy Suomen Jazzliiton kiertueella ympäri Suomen 20.2.–9.3. Peräti 11 paikkakunnalla esiintyvän yhtyeen riveissä kuullaan Lehtosen lisäksi neljää muuta kotimaista jazzin ykkösliigan soittajaa, pianisti Aki Rissasta, saksofonisti Joonatan Rautiota, kitaristi Teemu Viinikaista sekä basisti Jori Huhtalaa. Muun muassa Jyväskylään, Ouluun ja Saloon rantautuva kiertue on kokoonpanolle ensimmäinen näin mittava Suomen-kiertue.

Suomen eturivin rumpaleihin lukeutuva Jussi Lehtonen (s. 1977) on tunnettu moniulotteisena muusikkona, jolla syvällinen perinnetietous yhdistyy suvereeniin instrumentin hallintaan. Energisellä ja svengaavalla Lehtosella on runsaasti kokemusta erikokoisten yhtyeiden kanssa työskentelystä, ja hän onkin esiintynyt lukuisten kansainvälisten ja kotimaisten huippumuusikoiden kanssa. Esimerkkinä tästä on yhteistyö arvostetun amerikkalaissaksofonisti Dave Liebmanin kanssa, jonka kanssa Lehtonen, pianisti Aki Rissanen sekä Jori Huhtala julkaisivat vuonna 2014 projektin nimeä kantavan albumin, joilla kuultiin myös Lehtosen sävellyksiä ja sovituksia. Samana vuonna Lehtonen julkaisi levyn myös Koko Jazz Orchestran kanssa, jolle hän myös sävelsi materiaalia. Omien yhtyeidensä lisäksi Lehtonen soittaa muun muassa Eero Koivistoisen, Jukkis Uotilan ja Severi Pyysalon yhtyeissä.

Aktiivisesti oman sävellystuotantonsa kanssa työskennellyt Lehtonen on julkaissut tähän mennessä kolme soololevyä: vuonna 2009 albumin Firstborn, vuonna 2013 This Time sekä vuoden 2017 lopulla tuoreimmanMove on. Uusimmalla, loppuvuodesta 2017 julkaistulla Move On -albumilla Lehtonen palaa saman kokoonpanon pariin kuin ensilevyllään, ja albumin materiaali onkin kirjoitettu juuri nämä muusikot mielessä. Nämä kotimaisen jazzmusiikin huiput, Joonatan Rautio, Teemu Viinikainen, Aki Rissanen ja Jori Huhtala yhdistettynä yhtyejohtaja Lehtoseen loihtivat yhdessä esille voimakkaita sävyjä ja intensiteettiä, jossa jokaisen soittajan vahvuudet pääsevät kauniisti esille.

Vuonna 1966 perustettu Suomen Jazzliitto ry on tärkein jazzin edunvalvoja ja kattojärjestö Suomessa. Jazzliitto osallistuu jazzin asiantuntijatahona kulttuuripoliittiseen keskusteluun Suomessa. Jazzliitto myös ylläpitää Jazz Finland -sivustoa, joka on suomijazzin tärkein tiedotuskanava, tietopankki ja konserttikalenteri. Keväällä 2018 Jazz Finland -kiertueilla nähdään Jussi Lehtonen Bandin lisäksi Njet Njet 9, Kaisa’s Machine, Jukka Perko Tritone sekä Vapaiden Äänien tuplakiertue. Suomen Jazzliitto on itse tuottanut näistä Jussi Lehtonen Bandin ja Kaisa’s Machinen kiertueet ja tukee Njet Njet 9:n, Jukka Perko Tritonen kiertueita sekä Vapaiden Äänten tuplakiertuetta. Kiertuetoiminnalla Suomen Jazzliitto tukee missiotaan pitää jazz soimassa ympäri Suomen.

Jussi Lehtonen Band
Jussi Lehtonen, rummut ja sävellykset / Joonatan Rautio, tenorisaksofoni / Teemu Viinikainen, kitara / Aki Rissanen, piano / Jori Huhtala, kontrabasso

Jussi Lehtonen Band Suomen Jazzliiton kiertueella:
Ti 20.2. klo 19 Kangasala, Kangasala-talo
Ke 21.2. klo 19 Seinäjoki, Hotelli Alma
To 22.2. klo 20 Jyväskylä, Poppari
Pe 23.2. klo 20 Oulu, Vanha Paloasema
La 24.2. klo 21:30 Joensuu, Teatteriravintolan terassi
Su 25.2. klo 19 Savonlinna, Wanha Kasino
Ti 27.2. klo 19 Helsinki, Malmitalo
Ke 28.2. klo 20 Kuopio, King’s Crown
To 1.3. klo 19 Salo, Veturitallit
Pe 2.3. klo 19 Espoo, Tapiola Garden
To 8.3. klo 19 Helsinki, Koko Jazz Club
Pe 9.3.klo 19 Turku Jazz Festival, Logomo