Mopo julkaisee singlen ja videon tulevalta levyltään

1742
lukukertaa

Ensimmäinen maistiainen yhtyeen tulevalta Mopocalypse-levyltä on räväkästi rullaava Tökkö. Aarni Toiviaisen kuvaamalla ja ohjaamalla videolla bändi revittelee mopoillaan hiekkakuopalla. Tökkö julkaistaan myös seitsentuumaisena vinyylinä ja digisinglenä. We Jazz Records julkaisee Mopocalypse-albumin tammikuussa 2018. Yhtye soittaa levykuuntelukeikan We Jazz -festivaalilla 9.12.

Kotimaisen jazzmusiikin omaleimaisimpiin ja seuratuimpiin yhtyeisiin kuuluva Mopo julkaisee ensimaistiaisen tulevalta levyltään, kun Tökkö-musiikkivideo ja -single näkevät päivänvalon. Mopocalypse ilmestyy 26.1.2018 maailmanlaajuisesti We Jazz Recordsin kautta. Kyseessä on albumi, joka räjäyttää Mopon monitasoisen musiikin kokonaan uusille tasoille; sydänverta ja hikeä tihkuva kokonaisuus, jonka tunneskaala kattaa koko spektrin raivokkuudesta kauniin surumielisten sävyjen kautta kirkkaaseen onnellisuuteen.

Saksofonisti Linda Fredrikssonin, basisti Eero Tikkasen ja rumpali Eeti Niemisen muodostama Mopo kävi albumia tehdessä jopa hajoamisen partaalla ja levyprosessin vaatima tiristys kuuluu upeasti albumilla, jonka avaa vinyyli- sekä digisinglenä 6.10. julkaistava menopala Tökkö. Ensimmäinen maistiaiskappale onkin sitä itseään: paljasta, rujonkaunista ja äärimmäisen svengaavaa Mopoa. Bändin käsinkosketeltava live-energia kuuluu kappaleessa, joka taivuttaa akustisen jazztrion käytännössä hevibändiksi. Hiekkakuopalla revittelystä kuljetaan monen ilahduttavan mutkan kautta albumin päättäviin herkkiin balladeihin, jotka tuovat Moposta esille aiemmin pinnan alle jääneitä sävyjä. Mopon soundi kehittyy uudella levyllä monella eri tasolla ja lopputulos on luontevassa ryöpsähtelyssään tarinallisesti looginen.

Seitsentuumaisella vinyylisinglellä mukana on lisäksi kappale Nääspossu, jolla Mopon vieraana kuullaan vapaan jazzin kärkinimiin kansainvälisesti kuuluvaa kitaristi Raoul Björkenheimia.

Mopo esittää tulevan levynsä ensi kertaa livenä ennakkokuuntelukeikalla We Jazz -festivaalilla lauantaina 9.12. Helsingin Ääniwallissa.

Tökkö-video Youtubessa

Kappale kuunneltavissa Spotifyssä

Tökkö-digipromo wav-muodossa: https://we.tl/9tTJKgtcP8

Mopo: Tökkö
We Jazz Records, digijulkaisu 6.10.2017
jakelu: Playground Music

Sävellys: Linda Fredriksson, Eero Tikkanen, Eeti Nieminen, Felix Zenger
Videon kuvaus ja ohjaus: Aarni Toiviainen

Mopo: Tökkö / Nääspossu
We Jazz Records, WJ0701, julkaisu 20.10.2017
jakelu: Playground Music

Mopo
Linda Fredriksson, saksofonit / Eero Tikkanen, basso / Eeti Nieminen, rummut

Mopo ”Mopocalypse”-levykuuntelukeikka
la 9.12. klo 20 We Jazz 2017 / Ääniwalli, Helsinki

http://wejazz.fi/2017
http://wejazzrecords.bandcamp.com
http://www.mopomopo.com
https://www.facebook.com/MOPOMOPOMOPO