Big band -voittajat jakavat areenan Jyväskylässä

192
lukukertaa
Rasmus Laine tuo Sointi Jazz Orchestransa Jyväskylään. Kuva: Teemu Mattsson,

Marraskuisessa big bandien suomenmestaruuskilpailussa Sointi Jazz Orchestra ja Jyväskylä Big Band sijoittuivat jaetulle ensimmäiselle sijalle. Näitä vuoden 2016 voittajia voi kuulla ensimmäistä kertaa samassa konsertissa, kun Sointi Jazz Orchestran kiertue pysähtyy Jyväskylään lauantaina 22.4.2017. Illan aloittaa JBB lämmittelysetillään, jonka jälkeen SJO jatkaa täyspitkällä kiertueohjelmistollaan.

Sointi Jazz Orchestra suuntaa keväällä ensimmäiselle Suomen kiertueelleen. Jazzliiton tukema Suomen kiertue kattaa kaikkiaan seitsemän paikkakuntaa eri puolilla Suomea. 18-henkinen orkesteri on kaikkien aikojen suurin Suomen Jazzliiton yhteistuotantokiertueelle valittu kokoonpano. Kiertueen yhteydessä SJO julkaisee myös uuden musiikkivideon debyyttialbumin kappaleesta Pyörä (säv. Rasmus Soini).

Sointi Jazz Orchestran ohjelmisto koostuu viime vuosien mielenkiintoisimmaksi big band -levyksi tituleeratun debyyttialbumi Syntymän (2016) kappaleista sekä Rasmus Soinin täysin uusista kiertuetta varten säveltämistä teoksista. Luvassa on elokuvallisia soundeja, hiottuja sovituksia sekä taidokkaita improvisaatioita – polveileva musiikkitarina, joka ei jätä varmasti ketään kylmäksi.

Nuorten freelancemuusikoiden syksyllä 2013 perustama Sointi Jazz Orchestra on tullut vuosien mittaan yleisölle tutuksi yllätyksellisistä ja intensiivisistä konserttikokonaisuuksista, joiden musiikki on aina kulloisellekin esiintyjäjoukolle räätälöityä. Erityisen yhtyeestä tekee runsas vaihtosoittimien käyttö sekä perinteisestä kokoonpanosta poikkeava instrumenttivalikoima, johon kuuluvat oleellisesti mm. käyrätorvi, tuuba, oboe, huilut ja klarinetit. Laaja instrumenttivalikoima mahdollistaa orkestraalisten äänenvärien käytön, mikä yhdessä taidokkaiden improvisaatioiden kanssa tekee konserteista monipuolisen ja kiinnostavan kokemuksen. Musiikkityylejä yhdistelevä elokuvamainen musiikki on kuin sanaton musiikkitarina.

Yhtye on tehnyt yhteistyötä mm. legendaarisen saksofonisti-huilisti Juhani Aaltosen, Helsingin Ylioppilasteatterin, laulaja Stina Koistisen sekä saksofonisti Jukka Perkon kanssa. Lisäksi yhtyeen versio perinteisestä Tiernapojat-kuvaelmasta on ilahduttanut satoja kuulijoita jo kolmena vuonna.

Jyväskylä Big Band esittää konsertin alkuun helmikuun konsertista tuttua Michael Brecker -tribuuttiohjelmistoa, solistinaan tällä kertaa nuori saksofonilupaus Jetro Sarikoski.

Sointi Jazz Orchestra & Jyväskylä Big Band
Mestareiden konsertti!
22.4.2017 klo 19
Siltasali, Jyväskylä (Pitkäkatu 19-21)
Liput 20/10 €
Ennakkoliput Holvista
Kesto noin 2h, ei väliaikaa

SOINTI JAZZ ORCHESTRA

Rasmus Soini – musiikinjohto, sävellykset

Petteri Hietamäki – saksofonit, huilut
Pekka Seppänen – alttosaksofoni, klarinetti, huilu
Frans Thomsson – saksofonit, klarinetti, huilu
Janne Saarinen – tenorisaksofoni, oboe
Max Zenger – baritonisaksofoni, bassoklarinetti, huilu

Teemu Mattsson – trumpetti, flyygelitorvi
Leo Kylätasku – trumpetti, flyygelitorvi
Ilkka Arola – trumpetti, flyygelitorvi
Jasmin Afaneh – trumpetti, flyygelitorvi, huilut

Ilkka Hongisto – käyrätorvi
Heikki Tuhkanen – pasuuna
Panu Luukkonen – pasuuna, tuuba
Matti Vuolahti – pasuuna
Kenneth Ojutkangas – tuuba

Aleksis Liukko – piano
Oskari Siirtola – kontrabasso
Siiri Partanen – rummut

Sointi Jazz Orchestran ja Suomen Jazzliiton yhteistuotantokiertue 2017

5.4. Malmitalo, Helsinki
7.4. Cafe Tiljan, Turku
9.4. Wanha Casino, Savonlinna
10.4. Konservatorion sali, Joensuu
22.4. Siltasali, Jyväskylä
24.5. Krapin paja, Tuusula
25.5. Ylioppilasteatteri, Tampere

Yhteistyössä Sointi Jazz Orchestra ry ja Jyväskylä Big Band.
Suomen Jazzliitto, Musiikin edistämissäätiö ja Taiteen edistämiskeskus tukevat Sointi Jazz Orchestran kiertuetta taloudellisesti.
Sponsorina Soitin Laine