Suomen Jazzliitto myöntää 49. Yrjö-palkinnon marraskuussa

607
lukukertaa
Jazzliiton juhlaorkesteri.

Kotimaisen jazz-alan kattojärjestö Suomen Jazzliitto juhlii kuluvan vuoden aikana 50-vuotista taivaltaan. Jäsenyhteisöilleen suunnatuilla, Tampere Jazz Happening -festivaalin yhteydessä järjestettävillä Valtakunnallisilla Jazzpäivillä Jazzliitto jakaa myös lähes 50-vuotiaan Yrjö-palkinnon Vuoden suomalaiselle jazzmuusikolle. Nyt 49. kertaa myönnettävä Yrjö on vuosittain vaihtuvan kotimaisen taiteilijan tilausteos. Tämän vuoden palkinto sekä Yrjö-palkinnon saaja julkistetaan Tampereen Pakkahuoneella 4.11. klo 19 Jazzliiton juhlaorkesterin viimeisen konsertin yhteydessä. Historian ensimmäinen Yrjö-palkinto myönnettiin saksofonisti Eero Koivistoiselle vuonna 1967, ja palkintoa on jaettu sen jälkeen vuosittain vuotta 1971 lukuunottamatta. Rumpali Edward Vesala on ainoa muusikko, joka on saanut Yrjön kahdesti, vuosina 1972 ja 1980.

Suomen Jazzliitto on juhlistanut 50-vuotista taivaltaan ja Yrjö-palkintoa vuoden aikana usein eri tavoin. Juhlallisuudet saivat virallisesti alkunsa huhtikuussa Espoon April Jazz -festivaalilla, jossa esiteltiin sekä tutkija Janne Mäkelän laatima ja musiikkiarkisto JAPAn kanssa yhteistyössä tuotettu mittava historiikki Jazzliiton toiminnasta että saksofonisti Mikko Innasen johtama Jazzliiton juhlaorkesteri. Johtaja Mikko Innasen lisäksi juhlaorkesterissa soittavat 2000-luvulla Yrjö-palkinnolla kruunatut suomalaisen jazzin kärkinimet kitaristi Teemu Viinikainen, pianisti Kari Ikonen, basisti Ulf Krokfors sekä rumpali Teppo Mäkynen. Juhlaorkesteri on April Jazzin lisäksi esiintynyt kuluneen vuoden aikana Pori Jazzissa, Turku Jazzissa, Porvoo Jazz -festivaalilla sekä nyt Tampere Jazz Happeningissä. Juhlayhtyeen lisäksi konserteissa on esiintynyt Yrjö-palkittuja solistivieraita, kuten Pori Jazzissa 70-vuotisjuhliaan viettänyt Eero Koivistoinen ja Tampere Jazz Happeningissa tuore vuoden 2016 Yrjö-voittaja.

Yrjö-taiteilijoiden valittuja paloja nähdään myös ensi kertaa yhtenä historiallisen koontina kiertävässä, ”Noin 50 Yrjöä” -juhlanäyttelyssä, jonka Jazzliitto avasi April Jazzin yhteydessä. Taidenäyttely on ollut esillä kuluvana vuotena jazzfestivaaleilla ympäri Suomen muun muassa Savitaipale Soi -festivaalilla, Turku Jazzissa, Porvoo Jazzissa ja nyt Tampere Jazz Happeningissa. Loppuvuodesta Noin 50 Yrjöä palaa pääkaupunkiseudulle Kirjasto 10:n näyttelytilaan. Juhlanäyttelyssä esitellään taiteellisesti merkittävimmät ja kulttuurisesti kiinnostavimmat Yrjö-palkinnot ja tekijät kaikilta palkinnon vuosikymmeniltä, 1960-luvun lopusta nykypäivään. ”Kirjavaan Yrjö-palkintojen taiteilijajoukkoon mahtuu niin tunnustettuja ammattitaiteilijoita kuin jazzkulttuurista innostuneita ITE-taiteilijoita. Punaisena lankana kulkee näyttelynimessäkin mainittu synergia, jolla tarkoitetaan useamman vaikuttavan tekijän kumuloivaa yhteisvaikutusta ja kun synergia on positiivinen, syntyy tilanne, jossa kokonaisuus on suurempi kuin osiensa summa,” kertoo näyttelyn kuraattori Nina Suni. ”Tästä on näyttelyssä kyse; musiikki saa visuaalisen muodon ja kuva saa rinnalleen ääneen, synnyttäen jotain mikä on suurempaa kuin kumpikaan näistä olisi yksinään. Se on nimenomaan monimuotoisuuden juhlaa.”

Juhlavuoden aikana Suomen Jazzliitto jatkaa luonnollisesti myös ydintoimintaansa, kuten kiertueiden tuottamista, joista loppuvuonna nähdään vielä Mirja Mäkelä Trion, Teddy’s West Coastersin ja Alexi Tuomarila Trion kiertueet. Mausteena kuluvaan vuoteen Jazzliiton pitkäaikainen yhteistyökumppani, Charles Gilin johtama agentuuri Vapaat Äänet viettää 20-vuotisjuhlaansa ja Jazzliitto on mukana kahden konserttikokonaisuuden tuotannossa syksyllä 2016. Vapaiden Äänien kanssa Jazzliitto järjestää myös suomalais-ranskalaisia improvisoidun musiikin tuplakiertueita kotimaassa.

Vuonna 1966 perustettu Suomen Jazzliitto ry on tärkein jazzin edunvalvoja ja kattojärjestö Suomessa. Jazzliitto osallistuu jazzin asiantuntijatahona kulttuuripoliittiseen keskusteluun Suomessa. Jazzliitto myös ylläpitää Jazz Finland -sivustoa, joka on suomijazzin tärkein tiedotuskanava, tietopankki ja konserttikalenteri. Uusimpia Jazzliiton kehityshankkeita ovat vuoden 2016 alusta käynnistynyt jazzalan suurhanke Jazz Finland LIVE, jossa kehitetään uutta tukimallia jazzklubien toimintaan, sekä Jazz Finland International -vientihanke, jossa alan yritykset saavat tukea ja apua strategiansa toteuttamiseen. Janne Mäkelän juhlavuodeksi Jazzliitolle koostama historiikki liiton vaiheista on luettavissa kokonaisuudessaan Jazz Finland -sivustolta kohdasta ”Jazzliitto 50” tai suoraan linkistä www.jazzliitto50.fi.
SUOMEN JAZZLIITON 50-VUOTISJUHLAKONSERTIT

Ti 1.11. klo 19 Helsinki, Malmitalo
Vapaat äänet -juhlakonsertti: Andy Emler ”My Own Ravel” & Gourmet ”Cosmopolitan Sideshow”

To 3.11. klo 19 Espoo, Sellosali
Vapaat äänet -juhlakonsertti: Andy Emler Trio & Mikko Innanen 10+

Pe 4.11. klo 20 Tampere Jazz Happening, Pakkahuone
Suomen Jazzliiton juhlaorkesteri solistinaan Yrjö-palkittu 2016

Andy Emler Trio
Andy Emler – piano / Claude Tchamitchian – basso / Eric Echampard – rummut

Gourmet
Esa Onttonen – kitara, sävellykset / Mikko Innanen – saksofoni, sävellykset / Veli Kujala – harmonikka / Ilmari Pohjola – pasuuna / Petri Keskitalo – tuuba / Mika Kallio – rummut

Mikko Innanen 10+
Mikko Innanen – altto- ja baritonisaksofoni / Pauli Lyytinen – tenori- ja sopranosaksofoni / Jussi Kannaste – tenorisaksofoni / Verneri Pohjola – trumpetti / Jukka Eskola – trumpetti / Jari Hongisto – pasuuna / Juho Viljanen – pasuuna / Seppo Kantonen – piano / Ville Herrala – kontrabasso / Eero Tikkanen – kontrabasso /Joonas Riippa – rummut / Mika Kallio – rummut

Jazzliiton juhlaorkesteri
Mikko Innanen, saksofoni (Yrjö 2008) / Teemu Viinikainen, kitara (Yrjö 2009) / Kari Ikonen, piano (Yrjö 2013) / Ulf Krokfors, basso (Yrjö 2015) / Teppo Mäkynen, rummut (Yrjö 2007)

NOIN 50 YRJÖÄ -NÄYTTELYN TULEVAT PAIKAT
Tampere Jazz Happening 3. – 6.11.2016
Kirjasto 10, Helsinki 28.11. – 18.12.2016

www.jazzliitto.fi