jaZZanti-konserttien alkusyksyn ohjelma

1166
lukukertaa

 

20.9. Kokko Quartet: Orient Express levyjulkkari
Kaisa Siirala: saksofonit ja huilut, Johanna Pitkänen: flyygeli, Timo Tuppurainen: basso ja Risto Takala: rummut

Helsinkiläisen vuonna 2010 perustetun Kokko Quartetin musiikki juurtuu skandinaaviseen jazzperinteeseen, mutta sävykkäin intialaisin, arabialaisin ja kuubalaisin vaikuttein. Yhtyeen ohjelmisto koostuu pianisti Johanna Pitkäsen, saksofonisti Kaisa Siiralan ja basisti Timo Tuppuraisen sävellyksistä. Yhtyeen jäseniä yhdistää kiinnostus vapaaseen ilmaisuun, jazziin ja maailmanmusiikkiin. Kokko Quartetin esikoisalbumi Like a River julkaistiin maaliskuussa 2013. Albumi sai hyvän vastaanoton niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin mediassa. Samana vuonna yhtye esiintyi Jazzahead!-ammattilaistapahtumassa Bremenissä Saksassa. Tämän jälkeen Kokko Quartettia on kuultu isoilla jazzfestivaaleilla kuten Bohemia Jazz Festissä Tsekeissä sekä Pori Jazz -festivaaleilla Suomessa. Joulukuussa 2015 yhtye oli 5 kaupunkia kattavalla Australian-kiertueella.

Eclipse Music julkaisee Kokko Quartetin toisen albumin Orient Express elokuussa 2016. Uusi albumi jatkaa yhtyeen ensimmäisen levyn Like A Riverin (2013) jalanjäljissä, yhdistäen skandinaaviseen jazzilmaisuun tyylikkäästi globaaleja vaikutteita. Orient Express kertoo tarinoita niin menneestä ajasta kuin nykypäivästäkin, kurkottaen Intiaan saakka. Kamelikaravaanit vaeltavat aavikon poikki ja Orient Express –pikajuna tuuttaa kaksiäänistä torveaan tummassa trooppisessa yössä. Albumi sukeltaa myös kalevalaisten legendojen ja myyttien maailmaan, aivan kuten yhtyeen nimi Kokko vihjaa. Musiikissa voi kuulla kuinka seppä Ilmarinen takoo aseitaan ja vedenhaltija Vellamo ohjaa vesien liikkeitä.

http://www.kokkoquartet.com

27.9. Joona Toivanen – Lone Room -soolopianolevyn julkistuskonsertti
Joona Toivanen: flyygeli

Italialainen Cam Jazz julkaisee suomalaisen jazzpianismin kärkikaartiin kuuluvan Joona Toivasen Lone Room -soolopianolevyn syyskuussa. Levynjulkaisun yhteydessä Toivanen esiintyy kiertueella Suomessa ja Ruotsissa. Italialainen levy-yhtiö Cam Jazz julkaisee kotimaisen jazzpianisti Joona Toivasen soolopianolevyn 23. syyskuuta. Lone Room -albumi on Toivasen toinen soolopianolevy vuonna 2013 ilmestyneen Polarities-albumin jälkeen ja järjestyksessään kolmas levytys Cam Jazzilla. Kolme vuotta sitten julkaistu Polarities keräsi julkaisunsa aikaan runsaasti kiitettäviä arvioita medialta, ja uudella albumilla kuullaan lisää Toivasen kiitoksia keränneitä tunnistettavia, lähes klassisia melodioita sekä hengittävää, mutta tyylikästä modernia pianojazzia. Italialainen Cam Jazz on 16-vuotias itsenäinen levy-yhtiö, joka on Toivasen uutukaisen lisäksi julkaissut aiemmin musiikkia myös muilta nimekkäiltä suomalaisilta jazzyhtyeiltä, kuten SUN Triolta ja Big Bluelta.

Suomen tällä hetkellä kansainvälisesti tunnetuimpiin jazzpianisteihin lukeutuva Joona Toivanen (s. 1981) on tullut monelle tutuksi oman trionsa kautta, joka on aktiivisesti keikkaillut ja julkaissut materiaalia jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Toivasen triossa vaikuttaa hänen itsensä lisäksi rumpali Olavi Louhivuori sekä kontrabasisti Tapani Toivanen, ja triolta on ilmestynyt tähän mennessä viisi albumia. Toivanen vaikuttaa parhaillaan Göteborgissa, Ruotsissa ja oman trionsa sekä useiden muiden yhtyeprojektiensa lisäksi toimii osana perhokalastusta sekä jazzia yhdistävää Jazz & Fly Fishing -yhtyettä ja -konseptia, jonka musiikkia on julkaistu niin DVD- kuin äänitemuodossa. Lone Roomin sävellyksissä ja Toivasen soitossa yhdistyvät pohjoismaisesta jazzista tuttu melankolisuus ja kaiho, lyyrisyys sekä vahvat, tunnistettavat melodialinjat. Levy koostuu kahdeksasta kappaleesta, joista osa on pidemmälle sävellettyjä ja osa jättää enemmän tilaa vapaalle improvisaatiolle. Albumin sävellykset muodostavat pitkiä kaaria, joissa korostuu läsnä oleva tunnelma, matkan alku sekä päämäärä. ”Kyseessä ei ole kuitenkaan täysin vapaasti improvisoitu musiikki, vaan kappaleilla on rakenteet ja raamit, jotka ohjaavat improvisaatiota”, Toivanen kertoo itse uutukaisestaan. ”En halunnut päättää kappaleiden kestoa, vaan soitin ja improvisoin niiden ympärillä sen verran kuin tuntui luontevalta.” Kun ensimmäisellä soolopianolevyllään Toivanen kehitti teemoja preparoidun pianon sekä päällekkäisäänitysten ympärille, kuullaan Lone Roomissa jälleen uusia tapoja preparoida flyygeliä, mutta myös orgaanisempaa ja puhtaampaa jazzpianismia, tällä kertaa ilman päällekkäisäänityksiä.

http://joonatoivanen.com/

Joona Toivanen: Lone Room; Cam Jazz 2016 (CAMJ 7904-2)
1. Impromptu / 2. Lowlands / 3. Lone Room / 4. Moon Illusion / 5. Kafka / 6. Elder / 7. Highlands / 8. Whale Song

11.10. MOPO
Linda Fredriksson: saksofonit, Eero Tikkanen: kontrabasso ja Eeti Nieminen: rummut

Mopo on kolmen lahjakkaan ja energisen muusikon kollektiivi, joka perustettiin syksyllä 2009. Trio ammentaa musiikkinsa jazzista, punkista ja luonnosta. Mopo on julkaissut kolme levyä, ”Jee!” (2012), ”Beibe” (2014) ja ”Laivalla” (2016) yhdessä laulaja-lauluntekijä Ville Leinosen kanssa. ”Beibe” palkittiin vuoden parhaan jazzalbumin Emma-patsaalla 2015. Tällä hetkellä Mopo työstää neljättä levyään, jonka on määrä ilmestyä keväällä 2017.

Kulttiyhtyeen maineen saanut Mopo on kovaa vauhtia kaasuttamassa kotimaamme lisäksi myös ulkomaille. Muuntautumiskykyinen yhtye on valloittanut yleisöjä Suomen lisäksi lukuisilla keikoilla eri puolilla Eurooppaa, Väli-Amerikassa ja Afrikassa.

http://mopomopo.com

jaZZanti-konsertteja tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Musiikin edistämissäätiö.

Paikka ja liput
Konsertti alkavat klo 19.00 (ravintolan ovet avautuvat klo 18.30). Ravintola Laulumiehet, Hietaniemenkatu 2, 00100 Helsinki. Liput 15 €, eläkeläiset, työttömät ja Helsinki Jazz ry:n jäsenet 10€, opiskelijat 8 €, pariskunnat 10 + 10 €.
Ennakkoliput: Digelius Music, Laivurinrinne 2. (www.digelius.com) tai Liveto.fi.
Lisätiedot jaZZanti-konserteista: www.helsinkijazz.fi