Ylipää ja Ikonen Jussi Lampela Nonetin solisteina

1209
lukukertaa

lampela

Savoyssa koetaan harvinaislaatuinen jazz-ilta keskiviikkona 14.9. kun säveltäjä Jussi Lampelan luotsaama kotimaisen jazzin luottonimistä koostuva Jussi Lampela Nonet palaa konserttilavoille noin vuoden mittaisen tauon jälkeen. Syyskuisessa konsertissa yhtyeen seuraan liittyy kaksi suomalaista nuoren polven huippulaulajaa, paluuta kotimaan areenoille tekevän Maria Ylipää ja vastikään kehutun Laulan-albuminsa julkaisseen Aili Ikonen. Konsertin teemana on esitellä yleisölle joukko uusia, tulevaisuuden klassikoita jazz-standardien hengessä. Jussi Lampela Nonetin uusien kappaleiden sanoituksista vastaa Heimo Hatakka, joka on tehnyt oivaltavia laulutekstejä aiemmin mm. Anna Puulle, lauluyhtye Viidelle sekä Jonna Järnefeltille.

Maria Ylipää on kotonaan yhtälailla teatterin lavalla, valkokankankaalla kuin konserttilavoillakin. Kristina från Duvemålan pääosarooli on vienyt Ylipäätä Helsingistä Göteborgiin sekä Tukholmaan, ja eri elokuvaroolit kaiken muun ohessa ovat pitäneet häntä kiireisenä, mm. Ollaan vapaita -musiikkielokuva joka sai ensi-iltansa 2015, sekä helmikuussa 2016 ensi-iltansa saanut Tappajan näköinen mies. Aili Ikosta on kuultu viime vuosina hänen oman yhtyeensä kanssa sekä keikkalavoilla että uutuslevyllä Laulan. Lisäksi Ikonen on loistanut muun muassa HERD-yhtyeen valovoimaisena solistina Jazzbasilli-konserteissa, Aili Ikonen & Tribute to Ella -projektissa ja UMO Jazz Orchestran, Kvaldan sekä Norrbotten Big Bandin solistina.

Jussi Lampela tunnetaan arvostettuna ja laaja-alaisena säveltäjänä ja sovittajana. Jussi Lampela Nonet debytoi vuonna 2010 maineikkaan jazzlevymerkki Ricky-Tick Recordsin julkaisemalla vuoden levytyksellä Lampela X Eskola, jossa yhtyeen solistina kuultiin trumpetisti Jukka Eskolaa. Eskolan ohella yhtyeessä mukana ovat mm. Dalindèosta tuttu saksofonisti-huilisti Petri Puolitaival, pianisti Riitta Paakki ja rumpali Jussi Lehtonen.

http://www.jussilampelanonet.com

Jussi Lampela Nonet
Solisteinaan Maria Ylipää ja Aili Ikonen
ke 14.9. klo 19 Savoy-teatteri (Kasarmikatu 46, Helsinki)
Liput 29,50 €, ennakot Ticketmaster ja Savoy-teatteri

Tapahtuma Facebookissa

Jussi Lampela Nonet
Jukka Eskola, trumpetti / Ari Jokelainen, alttosaksofoni / Petri Puolitaival, baritonisaksofoni ja huilu / Tuomo Eerikäinen, käyrätorvi / Antti Rissanen, pasuuna / Miika Jämsä, tuuba / Riitta Paakki, piano / Ville Herrala, kontrabasso / Jussi Lehtonen, rummut
& Maria Ylipää, laulu / Aili Ikonen, laulu