Sointi Jazz Orchestran debyytti ulos

1337
lukukertaa
Kuva: Teemu Matsson.
Kuva: Teemu Matsson.
Kuva: Teemu Matsson.

Säveltäjä-sovittaja Rasmus Soinin luotsaama 18-henkinen Sointi Jazz Orchestra julkaisee debyyttialbuminsa 21.5. Vuonna 2013 perustetun kokoonpanon alkutaipaleen sävellyksiä sisältävä Syntymä-albumi julkaistaan vinyylinä sekä cd-muodossa, ja lisäksi digitaalisena yleisimmissä verkkopalveluissa (iTunes, Spotify jne.). Levynjulkistusta juhlistetaan konsertilla Koko Jazz Clubilla sunnuntaina 29.5.

Savonlinnalaislähtöinen Soini johtaa Suomen jazzpiireissä erittäin harvinaista freelancemuusikoista koostuvaa big bandia. Soini itse ei halua määritellä yhtyettään perinteiseksi big bandiksi, vaikka isosta ryhmästä onkin kyse. ”Haluan uudistaa big band -musiikkiperinnettä ja lähtökohtanani on säveltää Sointi Jazz Orchestralle musiikkia, joka tuo esille kunkin soittajan persoonallisuuden”, Soini sanoo.

Levyn luonnonläheinen kappalemateriaali on sävelletty Rasmus Soinin vielä asuessa seesteisessä Toukolan kaupunginosassa. “Varsinaista teemaa levyllä ei ole, mutta musiikkia voi kuvailla melko orgaaniseksi”, kertoo Soini, “Sävellykset on tehty asuessani Toukolassa luonnon läheisyydessä, ja sen työstö on tapahtunut muun muassa mustarastaan laulussa, Viikin lenkkipoluilla sekä Pikkukosken maastossa. Tähän viittaavat myös kappaleiden maanläheiset nimet.”

Levyn julkaisuun haettiin lisäpotkua joukkorahoituskampanjalla, ja se julkaistaan omakustanteena. Orkesterin kantajäsenten lisäksi albumilla on mukana Stina Koistinen, joka tunnetaan mm. Color Dolor -yhtyeen laulajana. Koistinen laulaa Syntymäseudulleni-kappaleessa, joka on Unkarin kansallisrunoilija Sándor Petőfin runon suomennokseen tehty sävellys.

Sointi Jazz Orchestran muuhun repertuaariin kuuluu mm. aiemmin tänä keväänä esitelty Saarnaaja-teos, jonka Rasmus Soini on säveltänyt erityisesti solistina vierailevalle Juhani ”Junnu” Aaltoselle ja Sointi Jazz Orchestralle. Kahtena viime jouluna kokoonpano esitti omaa sovitustaan perinteikkäästä Tiernapojat-kuvaelmasta. Aiempaan tuotantoon kuuluu myös yhteistyö Jukka Perkon kanssa Jouluradion tilaamalla Hoosianna-virren uudella versiolla, sekä Helsingin Ylioppilasteatterin kanssa toteutettu teatterin ja jazz-konsertin yhdistänyt Juhlat-produktio.

Sointi Jazz Orchestra: Syntymä

Kappalelista
1. Pyörä
2. Tor
3. Vedenpinta väreilee
4. Taivaan merkit
5. Montako fiktiota on fakta?
6. Syntymäseudulleni

Debyyttialbumilla soittavat: Petteri Hietamäki, Pekka Seppänen, Frans Thomsson, Janne Saarinen, Max Zenger, Teemu Mattsson, Tomi Nikku, Jose Mäenpää, Jasmin Afaneh, Ilkka Hongisto, Mikko Haanpää, Panu Luukkonen, Matti Vuolahti, Kenneth Ojutkangas, Aleksis Liukko, Kaisa Mäensivu, Siiri Partanen, Stina Koistinen sekä Antti Kolehmainen. Äänitys ja miksaus: Mikko Renfors. Masterointi: Jaakko Viitalähde.

Levynjulkaisukonsertti
29.5. klo 17.00 Koko Jazz Club (Hämeentie 3, 00530 Helsinki)
Liput 18/15 €
Liput ennakkoon: http://www.tiketti.fi
Tapahtuma Facebookissa