Sampo Kasurinen Esko Linnavalli big band –sävellyskilpailun voittajaksi

1221
lukukertaa
Sampo Kasurinen.
Sampo Kasurinen.
Sampo Kasurinen.

Kuudennen Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailun finaalikonsertti kuultiin suorassa radiolähetyksessä YLE 1-radiokanavalla tiistaina 19.5.2015. UMO soitti konsertissa 10 uutta teosta kapellimestari Antti Rissasen johdolla. Esikarsinta, johon saapui määräaikaan mennessä 22 teosta, käytiin anonyymisti teokset nimimerkein varustettuna. Finaalikonsertissa säveltäjät kilpailivat omilla nimillään ja heitä haastateltiin radiolähetyksessä.
Kilpailun tuomariston jäsenet Jukka Linkola (puheenjohtaja), Heikki Sarmanto ja Pessi Levanto pitivät erittäin positiivisena suomalaisen big band -musiikin kehityskaaren osana Esko Linnavalli -big band sävellyskilpailun antia. Kilpailu nostaa esille tuntemattomia säveltäjiä ja rohkaisee muusikoita uudistamaan suomalaisten big band -sävellysten kirjoa.

Kilpailu sisälsi tuomariston mukaan monipuolista, uutta modernia jazzmusiikkia, joskin mukaan mahtui myös perinteisiä teoksia ja tuttuja elementtejä. Tuomaristo jakoi palkinnot yksimielisesti seuraavasti:

1.palkinto (1500 euroa): Sampo Kasurinen: Samson
2.palkinto 1500 euroa: Teemu Halmkrona: An Evening at River
3.palkinto 500 euroa Sid Hille: Hashtag

Tuomariston mukaan Kasurisen Samson-afrojazzteos on salaperäinen ja hyvin svengaava. Kappale imee mukaansa ja johdattelee tuoreille poluille. Se sisältää vahvaa jazzmeininkiä ja säveltäjän juurevan jazzin tuntemus yhdistyy variointikykyyn ja melodiseen ilmaisuun. Kappale on hyvin orkestroitu, sen balanssi ja rakenne on hyvä ja big band -sointi pääsee oikeuksiinsa. Halmkronan An Evening at River -kappaleessa puolestaan harmoniat ovat mielenkiintoisia ja ne on hyvin mietitty. Teos on tasapainoisesti kirjoitettu ja siinä on eleganssia, sekä tyylikkäästi dynaamisia vaihteluita. Tuomariston mielestä kolmanneksi sijoittuneessa Sid Hillen Hashtagissa on tiukka funk-meininki, joka on riittävän röyhkeä, ja jossa on selkeä tarina. Riffit ovat hauskasti persoonallisia ja teos on mukaansa tempaava.

Finaalikonsertissa esitettiin myös kappaleet (säveltäjä & teos):

Aleksis Liukko: Mind the Gap
Matias Långbacka: The Bliss of Ignorance (Tiedoton)
Vesa Pisto: Santtu
Johannes Salomaa: Soon I’ll be Gone
Tuomas J. Turunen: On a Winter Night
Martti Vesala: Piper’s Park
Janne Vihavainen: Cat Heaven

Suomen Big Band -yhdistys, UMO ja YLE järjestivät ”Esko Linnavalli” big band –sävellyskilpailun nyt kuudetta kertaa. Kilpailu järjestetään joka toinen vuosi.

Sampo Kasurinen

Saksofonisti Sampo Kasurinen on opiskellut sävellystä Jazz Instute Berliinissä, jossa hänen opettajaan toimi John Hollenbeck. Hän valmistui keväällä 2015. Suomessa hänet tunnetaan parhaiten yhtyeestä AR Quartet, joka julkaisi esikoislevynsä syksyllä 2014. Kasurisella on myös oma yhtye, Zazambor, joka keskittyy soittamaan hänen sävellyksiään. Yhtyeessä soittavat Kasurisen lisäksi Harri Kuusijärvi(haitari), Eero Tikkanen (basso) ja Tuomas Timonen (rummut).

Teemu Halmkrona

Teemu Halmkrona (s.74) on helsinkiläinen säveltäjä, muusikko ja musiikin opettaja. Hän opiskeli Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa sävellystä Jere Laukkasen ja Timo Alakotilan johdolla ja valmistui säveltäjä-sovittajaksi vuonna 2006. Halmkronan pääinstrumentti on piano, mutta hän soittaa myös poikkihuilua. Halmkrona on toiminut freelancemuusikkona vuodesta 1994 ja pianonsoiton- ja teorian opettajana mm. Länsi-Helsingin musiikkiopistossa vuodesta 2006 alkaen.

Halmkronan big band -sävellyksiä ovat soittaneet mm. UMO, Norbotten Big Band (se), Daryl McKenzie Jazz Orchestra (au) ja Associazione Blue Note Orchestra (it). Hän on tehnyt sävellyksiä ja sovituksia Kansallisoopperalle, teatteriesityksiin, animaatioelokuviin sekä omiin projekteihinsa, joista mainittakoon Saa olla mitä on! -sävellyskonsertti keväällä 2006 ja Otteita elämästä – sävellyksiä Virpi Lehmuskedon runoihin -sävellyskonsertti talvella 2013.
Syksyllä 2013 Halmkrona sijoittui jaetulle toiselle sijalle “Esko Linnavalli” big band -sävellyskilpailussa teoksellaan The Parting Of The Ways. Vuotta myöhemmin hän voitti Italiassa järjestetyn Scrivere In Jazz -sävellyskilpailun samalla sävellyksellä.

Sid Hille

Sid Hille syntyi Saksassa vuonna 1961. Hille valmistui Utrechtin konservatoriosta musiikin maisteriksi opiskeltuaan pianonsoittoa, improvisointia ja sävellystä vuosina 1987–94.Hänet tunnetaan vuosina 1997-2008 toimineen Platypus Ensemblen pianistina. Hillen uusin yhtye on suomalais-italialainen jazzkvintetti Infinita, joka julkaisi taannoin ‘Time Continuum’-levytyksensä (2013).

Hille voitti syyskuussa 2008 ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä sävellyskilpailussa ‘Scrivere in Jazz’ Italiassa teoksella ‘Tango Morbido Y Cinico’. Hille johtaa omaa bigbandiaan ‘Sid Hille Jazz Orchestra’, joka julkaisi vuonna 2009 Hillen sävellyksistä koostuvan CD:n ‘DiSiSiD’.