Mikko Sarvanne Hip Company julkaisee debyyttinsä

1801
lukukertaa
Kuva: Eliel Kilkki.
Kuva: Eliel Kilkki.
Kuva: Eliel Kilkki.

Joulukuussa We Jazz Rising Star -palkinnon voittanut 11-henkinen yhtye esittää kokoonpanoa johtavan Mikko Sarvanteen sävellyksiä. Albuminjulkaisua juhlistetaan We Jazz -klubilla mbarissa 19.5.

Nuoren suomalaisen jazzpolven esiinmarssi jatkuu kun 11-henkinen Mikko Sarvanne Hip Company julkaisee debyyttialbuminsa 15. toukokuuta Fredriksson Music -levymerkin kautta. Säveltäjä Mikko Sarvanteen musiikkia esittävä kokoonpano vastaanotti joulukuussa 2014 toista kertaa myönnetyn We Jazz Rising Star -palkinnon ja nyt jo keikkalavoilla hurmanneen kokoonpanon musiikkia kuullaan levymuodossa seitsemän tuoreesti svengaavan kappaleen verran. Mikko Sarvanne Hip Company juhlistaa albuminsa julkaisua esiintymällä We Jazz -klubilla Helsingin mbarissa tiistaina 19. toukokuuta. Lisäksi yhtye esiintyy Viapori Jazz -festivaalilla elokuussa ja Flame Jazz -risteilyllä syyskuussa.

Mikko Sarvanne Hip Companyn soitossa yhdistyvät estottomasti eteenpäin vyöryvä svengi, koskettavat melodiat sekä Helsingin kaupunkikuvan värittämät mielenmaisemat. Kokonsa puolesta big bandia lähentelevän kokoonpanon musiikissa on kuultavissa pienyhtyeille ominainen vapaus ja yllätyksellinen kehittely, jonka kautta soittajien persoonallisuudet pääsevät esille.

Mikko Sarvanne (s. 1992) on helsinkiläinen jazzsäveltäjä, kapellimestari ja kitaristi. Hän on ollut viime aikoina esillä Hip Company -yhtyeen kapellimestarina ja Metropolia AMK:n tuottaman huhtikuussa ensi-iltansa saaneen Hyvät ihmiset -musikaalin säveltäjänä. Sarvanne opiskelee jazzsävellystä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

Nyt julkaistava Mikko Sarvanne Hip Companyn debyyttialbumi mahdollistetaan yhtyeen saaman We Jazz Rising Star -palkinnon avulla. Yhtye saa We Jazzilta ja sen alabrändiltä Hei Hei Medialta tukea albumiprojektinsa suunnittelussa, toteutuksessa ja viestinnässä.

”Nousevan kotimaisen jazznimen palkitseminen ja alkuun auttaminen sopii hyvin We Jazzin filosofiaan”, sanoo We Jazzin taiteellinen johtaja Matti Nives. ”Samoin kuten AR Quartet viime vuonna, Mikko Sarvanne Hip Company on osoittanut vahvaa halua mennä eteenpäin urallaan ja haluamme tukea tätä aktiivisuutta omalla panoksellamme. Musiikillisesti vahvaa näkemyksellisyyttä huokuva yhtye on kokoelma lupaavia nuoria soittajia, joista on varmasti hioutumassa kovan luokan jazzkokoonpano. Olen myös erittäin mielissäni siitä, että yhteistyömme viime vuoden Rising Star -palkitun AR Quartetin levyn julkaisseen Fredriksson Musicin kanssa saa jatkoa.”

Mikko Sarvanne Hip Companyn debyyttialbumin julkaisee Fredriksson Music -levymerkki. Fredriksson Musicia luotsaava pianisti Jussi Fredriksson haluaa myös osaltaan nostaa esille nuoria lupaavia jazzmuusikoita. ”Suomessa on muutamia loistavia nuoria jazzartisteja, joita suuri yleisö ei vielä tunne. Mikko Sarvanne Hip Company kuuluu ehdottomasti näihin. Meidän tehtävänä on kokeneempina toimijoina auttaa näitä lahjakkuuksia saamaan musiikilleen ansaitsemansa huomion. Fredriksson Music haluaa toiminnallaan edistää suomijazzin hyvinvointia myös tulevaisuudessa.”

Mikko Sarvanne Hip Company / tulevat esiintymiset:

Levynjulkaisukeikka
We Jazz -klubi, mbar (Mannerheimintie 22-24, Helsinki)
ti 19.5. klo 20.00
+ We Jazz DJs
vapaa pääsy

Viapori Jazz
la 29.8. klo 18.00, Tenalji von Fersen (Suomenlinna)
liput 25 €, ennakot Lippupalvelu
Lisätiedot: Viapori Jazz

Flame Jazz Cruise VII, Viking Grace (lähtö Turusta)
la 19.9. klo 20.55
lisätiedot: Flame Jazz

Mikko Sarvanne Hip Company: Mikko Sarvanne Hip Company
Fredriksson Music 2015 (FRMCD015, julkaisupvm 15.5.)
Jakelu: Playground Music

1. Forward (Bikin’ Around) / 2. Varsapuistikko 8:00 (feat. Beibi P) / 3. Blues Can’t Tell it All / 4. Night at the Avenue / 5. Song for Autumn intro / 6. Song for Autumn / 7. Outro

Mikko Sarvanne: sävellykset, sovitukset, yhtyeenjohto

Joona Kilponen: trumpetti / Tomi Nikku: trumpetti / Kirsi-Marja Harju: trumpetti, flyygelitorvi / Miika Hyttinen: pasuuna / Frans Thomsson: alttosaksofoni / Ukko Heinonen: tenorisaksofoni / Erik Hippi: tenorisaksofoni, huilu / Anni Thomsson: baritonisaksofoni / Teemu Kekkonen: piano / Mikael Saastamoinen: basso / Sami Nummela: rummut

http://facebook.com/mikkosarvannehipcompany
http://www.fredrikssonmusic.com