AMKOlta tulloo levy!

967
lukukertaa

amko2015
Monipuolisen ja alati yllättävän säveltäjä Anna-Mari Kähärän luotsaama Anna-Mari Kähärä Orchestra julkaisee uuden levynsä Another Song 22. huhtikuuta Texicalli Records -levymerkin kautta. Kähärän, kitaristikaksikon Marzi Nyman ja Jarmo Saari sekä lyömäsoitintaiteilija Zarkus Poussan muodostama yhtye jatkaa uutukaisellaan operoimista kotimaisen nykymusiikin kärkikahinoissa tarjoten kuulijoilleen sarjan värikylläisiä musiikillisia novelleja. Anna-Mari Kähärä Orchestra juhlistaa albuminsa julkaisua konsertoimalla julkaisupäivänä 22. huhtikuuta April Jazz -festivaalilla Espoon Louhisalissa.

Another Song jatkaa Anna-Mari Kähärä Orchestran edellisen julkaisun viitoittamalla polulla, jossa runoja ja elokuvallisia tarinoita maalaillaan musiikilliseen muotoon. Suomalaisen musiikkikentän tähdistä koostuva kokoonpano antaa oivat valmiudet palkitseville musiikillisille seikkailuille, joissa myös sattuma ja hetken taika saavat sijansa. Omien pääinstrumenttiensa ohella kukin yhtyeen jäsenistä esiintyy levyllä myös laulajana, joka tuo musiikkiin oman ainutlaatuisen kerroksellisuutensa. Instrumentaatiota myös laajennetaan ennakkoluulottomasti kunkin kappaleen edellyttämällä tavalla.

”Olemme tallentaneet vuosien varrella herkkiä, vahvoja ja yllätyksellisiä tuokioita, joissa improvisaatio on vahvasti läsnä ja bändin persoonat pääsevät vapaasti rönsyilemään”, Kähärä kertoo. ”Olemme pyrkineet luomaan kappaleita, joissa on loputtomasti kuulijoita palkitsevia käänteitä, yksityiskohtia ja moniuloitteisuutta. Yhteiset vuodet ovat kehittäneet bändisoittoamme ja kokoonpanoamme voisikin luonnehtia vaikkapa sanaparilla ’yhteenhitsautunut pelimannibändi’.”

Tuoreella albumilla yhtyeen esikoislevyäkin vahvasti leimanneet laulusovitukset on viety uudelle tasolle ja kekseliään poimuilevat sovitukset tekevät levystä itsenäisen ja aikaa kestävän taideteoksen. Kähärän itse ”progressiiviseksi eepokseksi” tituleeraama Another Songin kruunaavat orkesterin herkkyys, virtuositeetti ja luova hulluus.

Anna-Mari Kähärä Orchestra
Another Song -albumin julkaisukonsertti
ke 22.4. klo 19 April Jazz, Louhisali (Kaupinkalliontie 10, Espoo)