Olding ja Lukkarinen julkaisevat

1164
lukukertaa
Kuva: Nina Varumo.
Kuva: Nina Varumo.
Kuva: Nina Varumo.

Suomen tunnetuimpiin jazzrumpaleihin kuuluvan Jaska Lukkarisen ja ruotsalaisen nykyjazzin kärkikitaristeihin lukeutuvan Hans Oldingin jazzkvartetti julkaisee ensimmäisen albuminsa Far From Rio Suomessa 9.1.2015.

Far from Rio -albumin musiikki on svengaavaa ja lyyristä. Albumin nimi kuvaa yhtyeen jäsenten rakkautta rytmimusiikkia kohtaan, kiertuemuusikon elämän aiheuttamaa levottomuutta sekä toisaalta asumista periferiassa, kaukana suuren maailman sykkeestä. Matkustaminen useilla eri mantereilla viime vuosien aikana on inspiroinut yhtyettä sävellystyöhön, jonka tuloksena on syntynyt levyllinen eurooppalaista modernia jazzia.

Pohjoismaisessa kokoonpanossa soittavat myös saksofonisti Karl-Martin Almqvist sekä basisti Mattias Welin. Kvartetin musiikissa modernit harmoniat ja rytmit yhdistyvät perinteisen äänimaailman kanssa kiinnostavaksi kokonaisuudeksi säilyttäen musiikin ytimessä vahvan grooven. Debyyttialbumi julkaistiin Ruotsissa viime lokakuussa.

“Yksi vuoden parhaista jazzlevyistä. Tästä on vaikea laittaa paremmaksi. Jazzhelmi keskellä pimeää vuodenaikaa!” – LIRA
“Kvartetti antaa toivoa jazzin tulevaisuudelle” – Smålandsposten
“Jännittävää jazzia” – Gaffa
“Musiikki on kaunista ja rauhallista mutta samalla svengaavaa ja harmonista. Jännittävää suomalais-ruotsalaista yhteistyötä.” – Ikon1931

Kitaristi Hans Olding (s. 1975) tunnetaan oman Hans Olding Quartetinsa lisäksi useista muista ruotsalaiskokoonpanoista, joiden kanssa hän on keikkaillut maailmanlaajuisesti. Olding on julkaissut myös kolme soololevyä. Lisäksi hän soittaa monissa eri yhtyeissä yhdessä ranskalaisten, italialaisten sekä skandinavialaisten muusikkojen kanssa. www.hansolding.com

Rumpali Jaska Lukkarinen (s. 1982) tunnetaan omista yhtyeistään NYConnection ja Jaska Lukkarinen Trio. Hän soittaa myös Suomen tunnetuimmissa jazzyhtyeistä, kuten Dalindèossa, Ricky-Tick Big Bandissä sekä Jukka Eskola Quintetissä. Lukkariselta on ilmestynyt kolme sooloalbumia, ja hänet on palkittu Sony Jazz Award -palkinnolla 2008 sekä Pori Jazzin Vuoden artisti -palkinnolla 2009. www.jaskalukkarinen.com

Karl-Martin Almqvist (s. 1968) on soittanut saksofonia useissa ruotsalaisissa jazzyhtyeissä, joihin kuuluvat mm. Bjärv, Norrbotten Big Band, Rigmor Gustafsson, Moksha sekä Stockholm Jazz Orchestra. Almqvist on kiertänyt Euroopan lisäksi Yhdysvaltoja, Latinalaista Amerikkaa sekä Aasiaa.

Mattias Welin (s. 1965) on yksi ruotsalaisen ja eurooppalaisen nykyjazzin tunnetuimmista basisteista. Hän on työskennellyt muusikkona vuodesta 1996 ja esiintynyt esimerkiksi Maggi Olin Bandissä, Yun Kan Fivessa, sekä useiden kansainvälisten muusikkojen, kuten Ingrid Jensenin, David Berkmanin ja Gerald Cleaverin kanssa.

Hans Olding-Jaska Lukkarinen Quartet
Hans Olding – kitara
Jaska Lukkarinen – rummut
Karl-Martin Almqvist – saksofoni
Mattias Welin – basso

Hans Olding-Jaska Lukkarinen Quartet:
Far From Rio (El Dingo Records / Plugged / Phonofile, 2014)
1. Far From Rio / Hans Olding
2. Neutral Terrain / Jaska Lukkarinen
3. Porkface (Bad Tapas) / Hans Olding
4. Together / Karl-Martin Almqvist
5. Waiting for G / Hans OIding
6. Zeil / Karl-Martin Almqvist
7. Suddenly / Jaska Lukkarinen

Levyn julkaisukonsertit:
8.1. Philly Joe’s, Tallinna
9.1. Monk, Turku