Marraskuun HERD-klubeilla vieraana Zarkus Poussa

1478
lukukertaa
Kuva: Maarit Kytöharju.
Kuva: Maarit Kytöharju.

Marraskuun HERD-klubeilla juhlistetaan vieraaksi saapuvan Zarkus Poussan 25.10. julkaistavaa Positiivinen krapula -albumia. Klubia isännöivän vibrafonitrio HERDin vieraaksi saapuva multi-instrumentalisti Poussa laajentaa HERDin kvartetiksi ainakin laulullaan ja lyömäsoittimillaan – ja kuka tietää millä muilla instrumenteilla. Hämeenlinnassa, Helsingissä sekä Lahdessa soitettavien konserttien ohjelmisto koostuu pääasiassa tuoreen levyn kappaleista.

Perkussionistina tunnettu Poussa tunnetaan yhteistyöstään mm. Anna-Mari Kähärän, Ismo Alangon sekä Hemma Beast -yhtyeiden kanssa. Hän on tehnyt myös lukemattomia TV- ja teatteritöitä, joista mainittakoon TV-sarjat W-tyyli sekä Jokainen vieras on laulun arvoinen. Syksyllä Poussa on mukana mm. Kansallisteatterin Kun kyyhkyset katosivat -näytelmässä.

Hämeenlinnassa, Helsingissä ja Lahdessa tapahtuvilla huippusuosituilla HERD-klubeilla kansainvälisesti noteerattu HERD esiintyy kullakin kerralla vaihtuvan vierailijansa kera. Ohjelmassa on aina HERDin ilmavasta triosvengistä yllättäviin suuntiin kasvavia musiikillisia seikkailuja, joista jokainen on taatusti omanlaisensa kokonaisuus. Klubilla ovat vierailleet mm. Jukka Perko, Verneri Pohjola, Eero Koivistoinen, Kirmo Lintinen sekä Timo Kämäräinen. Yleisradio on radioinut HERD-klubeja säännöllisesti.

Vibrafonisti Panu Savolaisen, basisti Mikko Pellisen ja rumpali Tuomas Timosen muodostama HERD on esiintynyt mm. Pori Jazzin talon bändinä 2010, Suomen Jazzliiton kiertueella 2011, Flow Festivalilla 2012 ja voittanut arvostetun pääpalkinnon European Jazz Competition -yhtyekilpailussa North Sea Jazz -festivaaleilla Hollannissa 2011. HERDin ja laulaja Aili Ikosen Jazzbasilli -albumi julkaistiin lokakuussa.

HERD vieraanaan Zarkus Poussa
Zarkus Poussa, laulu ja rytmisoittimet
Panu Savolainen, vibrafoni
Mikko Pellinen, basso
Tuomas Timonen, rummut

to 7.11.2013 klo 20 Suisto-klubi, Hämeenlinna
pe 8.11.2013 klo 21.00 Kansallisteatterin Lavaklubi, Helsinki
la 9.11.2013 klo 19.00 Pikkuteatteri, Lahti

Zarkus Poussa: En ilman sua -musiikkivideo: http://youtu.be/JRXNk35kGhc

www.herdtrio.com
www.zarkuspoussa.com