Kari Antilan pohjoista tuulta

1320
lukukertaa

kantila

KARI ANTILA
The North Wind
Seventh String Music SSMCD-2

Suomalaisittain poikkeuksellisen kansainvälisen jazzkitarauran luonut Kari Antila julkaisee uuden soololevynsä kokonaan suomalaisen kokoonpanon kanssa. Nyt julkaistava CD kantaa nimeä ” The North Wind ” . Nimi viittaa pohjoiseen tuuleen ja heijastelee Karin paluuta juurilleen Suomeen ja yhtyeen kokoonpanon pohjoista kotimaata.

Kari Antila on viimeisen 10 vuoden aikana ehtinyt asustella Suomen lisäksi mm. Belgian Gentissä ja viime vuonna myös New Yorkissa soittaen monien tunnetuiden muusikoiden kanssa. Kari on myös julkaissut aiemmin mm. Belgialaisen tenorisaksofonisti Andy Declerckin kanssa paljon positiivisia arvioita Belgiassa saaneen ” 1000 Miles Away ” levyn.

Levyllä Tenorisaksofonissa kuullaan taannoin jazz-Yrjö palkinnon saanutta Manuel Dunkelia, joka on ehtinyt tehdä laajan uran niin solistina kuin mm UMO:n riveissä.

Pianoa levyllä soittaa Alexi Tuomarila, joka on tällä hetkellä kuumimpia nimiä Suomen kansainvälisesti työskentelevästâ soittajakaartista. Tuomarila tunnetaan soolouransa ohella varsinkin hänen yhteistyöstään trumpetisti Thomas Stankon yhtyeen riveistä.

Bändin rytmisektiona toimivat rummuissa monilla palkinnoilla niinikään palkittu Jaska Lukkarinen ja Bassoa levyllä soittaa maamme ykkösbasisteihin lukeutuva Ville Herrala joka tunnetaan töistään mm. Jukka Perkon yhtyeen riveissä.

Levyn musiikki on kokonaisuudessaan Kari Antilan omaa käsialaa. Antilan nykyjazzista ammentavat harmonisesti kehittyneet ja rikkaat sävellykset ovat useimmiten sävelletty suhteellisen helposti omaksuttavien melodioiden ympärille. Tämä tekee musiikin kuulijoille helposti lähestyttäväksi kuitenkaan laadusta tinkimättâ. Suomen jazzmuusikoiden parhaimmistoon lukeutuva muusikkokaarti loihtii Antilan johdolla levylle saumatonta tunnelmaa ja yhteissoittoa. Tasokkaat Soolo-osuudet seuraavat toinen toisiaan ja uutuuslevyn musiikki ei jätä ketään kylmäksi!

Kokoonpano:
Kari Antila kitara
Manuel Dunkel Tenorisaksofoni
Alexi Tuomarila Piano
Ville Herrala basso
Jaska Lukkarinen rummut

Levyn raidat: 1. Nuts Of The Night 2. Mantegna 3. KA Waltz 4. Blow 5. The River Of Life 6. Against The Wind 7. Bossa Chianti 8. Blues For The Hungry Goat

www.kariantila.com