Jazzbasilli tuloillaan

880
lukukertaa

herd_jazzbasilli_cd_front_2013bb

Huimassa nousussa oleva jazztrio HERD ja laulaja Aili Ikonen julkaisevat debyyttilevynsä Jazzbasilli 9.10.2013.

Levy koostuu mm. Laila Kinnusen tunnetuksi tekemistä kappaleista päivitetyin versioin, mutta suurella kunnioituksella alkuperäisiä kohtaan. Vuolasta ylistystä saanut ja rohkeasti sovitettu ohjelmisto tuo tähän päivään rakastetuimpia ikivihreitämme kuten Pojat, Valoa ikkunassa ja Suklaasydän. Jazzbasilli julkaistaan HERDin oman Majava Music -levy-yhtiön kautta.

Tänä kesänä yhtye ehti jo ottaa varaslähdön tulevalle levynjulkaisukiertueelleen ja esiintyi mm. Tammisaaren Kesäkonserteissa, Korpo Sea Jazzeilla, Imatra Big Band Festivalilla, Kalottjazz & Blues –festivaalilla, Turun Musiikkijuhlilla ja Viapori Jazzeilla, jossa yhtye esiintyi Vieno Kekkosen kanssa.

Varsinainen levynjulkaisukonsertti kuullaan perjantaina 11. lokakuuta klo 21 Helsingin Kansallisteatterin Lavaklubilla (Läntinen teatterikuja 9). Illan aikana jazziskelmän aikakautta valottaa Pekka Laine, joka toimitti mm. vastikään päättyneen Iskelmä-Suomi –TV-sarjan. Lisäksi DJ:nä klubilla toimii Radio Helsingin Iskelmäiltaman juontaja Mikko Mattlar.

Tulevat esiintymiset 2013
09.10. Stoa, Helsinki
10.10. Suisto-klubi, Hämeenlinna
11.10. Lavaklubi, Helsinki
12.10. Pikkuteatteri, Lahti
15.11. Työväen Teatteri, Tampere
16.11. Poppari, Jyväskylä
22.-23.11. Kaamosjazz, Saariselkä

Vuonna 2009 perustettu HERD on noussut yhdeksi maamme kiinnostavimmista jazzyhtyeistä. Vaivattomasti svengaavan trion musiikkia värittävät sen taitava musiikillisten detaljien ja dynamiikan taju sekä kolmikon intensiivinen keskinäinen vuorovaikutus. Yhtyeen nousukiito sai alkunsa vuonna 2010 Pori Jazz –festivaalilla, jossa Panu Savolainen nimettiin Vuoden Taiteilijaksi. Heinäkuussa 2011 HERD nappasi ensimmäisen palkinnon hollantilaisen North Sea Jazz -festivaalin arvostetussa European Jazz Competition -yhtyekilpailussa. HERDin debyyttialbumi ‘Live!!’ julkaistiin vuonna 2011. Lisäksi yhtye on isännöinyt syksystä 2012 alkaen omaa suosittua klubisarjaansa HERD-klubia Kansallisteatterin Lavaklubilla vaihtuvine solistivieraineen.

Mestarillisena äänenkäyttäjänä tunnettu Aili Ikonen on musiikkiyleisölle tuttu lukuisista yhtyeistä kuten Kvalda, Korpi Ensemble, Yona & Liikkuvat Pilvet Orkesteri, UMO Jazz Orchestra, Norrbotten Big Band, Aili Ikonen & Tribute to Ella ja lauluyhtye Rajaton. Aili voitti yhdessä Kvalda-yhtyeen kanssa Pohjoismaiden välisen Young Nordic Jazz Comets – kilpailun vuonna 2004.

HERD & Aili Ikonen -yhdistelmää on kuultu ensimmäisen kerran Helsingin Musiikkitalon avajaisjuhlassa elokuussa 2011.

Aili Ikonen, laulu / Panu Savolainen, vibrafoni / Mikko Pellinen, kontrabasso / Tuomas Timonen, rummut.

KAPPALEET:

1. Pojat / 2. Jazzbasilli / 3. Valoa Ikkunassa / 4. Neidon oikut / 5. Olisin voinut tanssia koko yön / 6. Kotkan poikii ilman siipii / 7. Illalla, illalla / 8. Suklaasydän / 9. Muistatko Monrepos’n / 10. Puhelinlangat laulaa / 11. Kellä kulta sillä onni

 

www.herdtrio.com / www.facebook.com/herdtrio / www.ailiikonen.fi