JBB:n tilausteosten sarja jatkuu

1261
lukukertaa

Jyväskylä Big Band tulkitsee säveltäjä- ja solistivieraidensa kanssa uutta suomalaista musiikkia Ensikäsityksiä – Kantaesityksiä VI konsertissa Siltasalissa su 15.3.2009 klo 17. Konsertissa kuullaan sekä uunituoreita että myös vanhempia Jyväskylä Big Bandin tilaussävellyksiä kolmelta suomalaiselta/keskisuomalaiselta jazzsäveltäjältä.

Kantaesityksensä saavat big band ­teokset pianisti Tessa Virralta, rumpali Olavi Louhivuorelta sekä pianisti Timo Alakotilalta. Kukin säveltäjä on kutsunut yhden solistin tulkitsemaan omaa musiikkiaan. Konsertin solisteina ovat nuoremman polven eturivin jazzmuusikot laulajatar Aili Ikonen, trumpetisti Kalevi Louhivuori ja saksofonisti Manuel Dunkel, joka on nyt ensimmäistä kertaa JBB:n solistina. Myös illan säveltäjät esiintyvät konsertissa niin big bandin kanssa kuin myös pienemmissä kokoonpanoissa.

Nyt kuultava projekti jatkaa Jyväskylä Big Bandin ja suomalaisten ja keskisuomalaisten säveltäjien yhteistyötä. Vuodesta 1998 lähtien big band on tilannut ja esittänyt sävellyksiä useilta suomalaisilta säveltäjiltä. Konsertti on osa Aikamme musiikin juhla ­ periFÉRIA tapahtumaa, joka järjestetään toista kertaa Jyväskylässä.

Saksofonisti Manuel Dunkelin (s. 1971) ilmeikkään ja lämpimän soundin pohja lepää suurten tenoristien, kuten Dexter Gordonin ja John Coltranen jättämässä perinnössä ja se on matkan varrella hioutunut ainutlaatuiseksi ja tunnistettavaksi. Dunkel sai paikan UMO:sta jo 23-vuotiaana ja nuori jazzkomeetta ei jäänyt huomaamatta muiltakaan. Hänet palkittiin vuonna 1996 nuorelle ja lupaavalle suomalaiselle saksofonistille myönnettävällä Pekka Pöyry -palkinnolla. Kaksi vuotta myöhemmin hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Manuel Dunkel Quartet.

Hänen sävellystaitonsa pääsevät oikeuksiinsa omien levytysten Manuscript (2002) sekä uusimman Darn That Dream (2007) myötä. Lukuisien omien projektiensa ohella hänet tunnetaan aikaisemmin suurta mainetta pääkaupunkiseudun klubeilla nauttineesta Groove Conventionista, Quartet Coyotista, Jukka Perkon Hurmio-yhtyeestä sekä Sid Hillen johtamasta Platypus Ensemblestä, jonka kanssa hän on esiintynyt säännöllisesti 1990-luvun lopulta lähtien Suomen ohella myös Keski-Euroopassa. Vuonna 2004 hän vieraili Tokiossa viidellä jazzklubilla paikallisen trion ja kvartetin solistina. Manun vahvaa rytmiikkaa ja juurevaa otetta on vuosien varrella kuultu Suomessa livenä muun muassa basisti Paul Jacksonin kanssa vuoden 2003 Imatra Big Band -festivaaleilla sekä trumpetisti Eric Truffaz’n kanssa April Jazzissä 2005.

Aili Ikonen (s.1982) on monipuolinen laulaja ja muusikko, joka valmistui keväällä 2004 Jyväskylän ammattiopiston konservatorion jazzlinjalta opettajanaan Maija Hapuoja. Nyt hän opiskelee jazzia ja kansanmusiikkia Sibelius-Akatemiassa. Aili vaikuttaa mm. Kvalda-jazzyhtyeessä, jonka toisen albumin “Leia” Texicalli Records julkaisi syksyllä 2007. Kvalda voitti vuonna 2004 Pohjoismaiden välisen Young Nordic Jazz Comets -kilpailun. Aili on toiminut mm. UMO Jazz Orchestran sekä Jyväskylä Big Bandin solistina ja on Jazzsiskot ry:n jäsen. Ailia voi kuulla myös Hereä- yhtyeessä, Satureja-lauluyhtyeessä sekä Outi Tarkiainen Ensemblessa. Jyväskylän Jazz Bar palkitsi Ailin Vuoden Muusikko -palkinnolla vuonna 2003. Esiintymiskokemusta Ikoselle on karttunut lukuisilta kotimaisilta jazzfestivaaleilta sekä ulkomailta.

Kalevi Louhivuori (s. 1984) on jyväskyläläislähtöinen persoonallinen trumpetisti, joka on valmistunut Suomalaisen Konservatorion jazzmusiikin linjalta ja jatkaa nyt opintojaan Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Louhivuori soittaa sekä myös säveltää musiikkia eri yhtyeilleen. Hän on Jyväskylä Big Bandin kasvatteja ja on nuoresta iästään huolimatta tehnyt yhteistyötä monien kotimaisten ja kansainvälisten eturivin jazzmuusikoiden kanssa kuten Bob Minzer, Hugh Masekela, Indgrid Jensen, Dave Liebman, Charles Tolliver, Jukka Perko. 2002 keväällä hän oli myös UMO Jazz Orkesterin solistina. Vuonna 2006 SUN Trio voitti Pohjoismaisen Nordic Jazz Comets kilpailun. Hänet on palkittu myös Jazz Barin vuoden tulokkaana 2000 sekä solistipalkinnolla Suomen Big Band ­mestaruuskilpailussa 2004, 2006. Soittajana Louhivuoren suurimmat vaikutteet tulevat jazzin lyyrisestä ja pohjoismaisesta perinteestä, mutta hän soittaa myös afrobeat-, reggae-, hiphop-projekteissa.

Tessa Virta (s. 1967) on persoonallinen pianisti ja laulaja sekä kokenut musiikin monitaituri, joka on toiminut muusikkona, sovittajana, säveltäjänä sekä orkesterinjohtajana useiden eturivin artistien kiertueilla ja levyillä johtaen myöskin omaa orkesteria vuodesta 1990 lähtien. Yhteistyökumppaneista mainittakoon mm. Tomi Metsäketo, Tapani Kansa, Essi Wuorela, Mari Palo ja Anneli Saaristo. Omia sävellyksiä on syntynyt myös big bandille, lauluyhtye Club for Fivelle ja useille muillekin kokoonpanoille. Tämä jyväskyläläinen pianisti yhdistää sävellyksissään improvisoidun jazzmusiikin harmonisen- ja rytmisen ilmaisun klassisen musiikin laajoihin melodia- ja muotoelementteihin. Virta on pitkän linjan ammattilainen, joka sai vuonna 2005 musiikin maisterin tutkinnon Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolta.

Olavi Louhivuori (s. 1981) on nopeasti noussut suomalaisten rumpalien eturiviin. Hän johtaa omaa Oddarang-yhtyettään, jonka poikkeukselliseen soitinvalikoimaan kuuluvat sello, pasuuna, kitara, basso ja rummut. Hän kuuluu myös pianisti Joona Toivasen ja Alexi Tuomarilan yhtyeisiin sekä SUN trioon ja Olavi Trioon. Louhivuori on myös esiintynyt esimerkiksi UMOn ja monien kansainvälisesti tunnettujen jazzmuusikoiden kanssa, mukaan lukien saksofonisti Anthony Braxton, Joe McPee, Jukka Perko ja Sakari Kukko, pianisti Marilyn Crispell ja Samuli Mikkonen sekä Basisti Mats Eilertsen. Louhivuori on säveltänyt musiikkia omille kokoonpanoilleen ja nyt kuulemme hänen toisen big band ­teoksensa.

Timo Alakotila (s. 1959) on suomalainen muusikko, säveltäjä ja musiikinopettaja. Alakotilalla on omintakeinen tunnistettava sävellystyyli, jossa hän yhdistää eri vaikutteita niin kansanmusiikista, klassisesta musiikista kuin jazzistakin. Hänen sävellystuotantoonsa kuuluu niin laajoja orkesteriteoksia mm. Folkmoods West ­sarja big bandille ja harmonikkakonsertto kuin myös intiimiä kamarimusiikkia. Alakotila on tehnyt runsaasti levytyksiä tuottajan, säveltäjän, sovittajan ja muusikon ominaisuudessa. JPP-yhtyeen kanssa hän on tehnyt yhdeksän levyä vuosina 1986­2006 ja Maria Kalaniemen kanssa viisi levyä vuosina 1990­2004. Hän on levyttänyt myös Trokan, tango-orkesteri Unton ja Nordik Treen kanssa sekä duona Karen Tweedin kanssa. Alakotila on toiminut Pop & Jazz Konservatorion musiikin teorian ja pianonsoiton opettajana vuodesta 1983 ja Sibelius-Akatemian musiikin teorian, sovittamisen ja improvisoinnin opettajana vuodesta 1989. Vuonna 1996 Alakotila sai yhdessä Maria Kalaniemen ja Aldargaz-yhtyeen kanssa Nuoren taiteen Suomi-palkinnon. Valtion viisivuotisen taiteilija-apurahan hän on saanut vuosina 2000 ja 2006 sekä platinalevyn Kyllä tukkipoika tunnetaan -levystä. Jyväskylä Big Band on Jyväskylän seudulla asuvien muusikoiden ja musiikinopiskelijoiden ammattimaisesti toimiva kokoonpano. Ilkka Mäkitalo on johtanut orkesteria vuodesta 1995.

Jyväskylä Big Band tähtää monipuolisuuteen ja se on erikoistunut uuden suomalaisen big band -musiikin esittämiseen, mutta esittää myös perinteistä swingiä sekä soul- ja funkohjelmistoa. Orkesteri on yksi suomen aktiivisimmista ja se on tehnyt yhteistyötä monien koti- ja ulkomaisten solistien ja säveltäjien kanssa. JBB on konsertoinut useilla kotimaisilla festivaaleilla mm. Jyväskylä Summer Jazz, Jyväskylän kesä, Tanssin Aika, Lahden Jazztori, Imatra big band festivaalit sekä tehnyt konserttimatkat Kuubaan, Prahaan ja Pietariin. Vuonna 2007 JBB:lle myönnettiin Keski-Suomen taidepalkinto.

Ensikäsityksiä – Kantaesityksiä VI
Jyväskylä Big Band
Johtaa Ilkka Mäkitalo
Solistivieraina laulaja Aili Ikonen, saksofonisti Manuel Dunkel, trumpetisti Kalevi Louhivuori Säveltäjävieraina pianisti Tessa Virta, rumpali Olavi Louhivuori ja pianisti Timo Alakotila
Su 15.3.2009 klo 17
Siltasali Pitkäkatu 19-21, Jyväskylä
Liput: 5/8 euroa