Seppo Hanste Vuoden jazzdiggari

1544
lukukertaa

Jazzmuusikot ry palkitsi ensimmäistä kertaa Vuoden Jazzdiggarin. Vuoden 2008 Jazzdiggariksi Jazzmuusikot ry:n hallitus valitsi Helsingissä syntyneen, sittemmin vantaalaistuneen Seppo Hansteen. YTV:llä tutkijana toimiva Hanste (58) on tuttu näky jazzkonserteissa ja klubeilla. Hansteen jazzmeriitteihin kuuluu se, että hän käy keskimäärin kolmessa livekonsertissa viikoittain. Lisäksi hän on innovoinut työpaikkansa Jazzkerhossa viikoittaisen jazzohjelma- kalenterin.

Vuosittain myönnettävä palkinto jaettiin 14.5.08 Kulttuuritehdas Korjaamolla järjestetyllä Jazz Now! Klubilla. Palkinto myönnetään aktiiviselle livejazzkeikoilla käyvälle kuulijalle, joka osoittaa toiminnassaan aitoa ja jatkuvaa kiinnostusta jazzmusiikkiin sekä edustaa reilua ja avointa yhteisöllistä asennetta.

Hanste on diggaillut jazzia jo teini-ikäisestä asti. Harrastus alkoi levyjen kuunteluna 60-luvulla – Hanste osti ensimmäisen jazzlevynsä vuonna 1965. Siitä kiinnostus suuntautui nopeasti konserteissa käymiseen. ”Legendaariseen Mäyränkoloon en valitettavasti koskaan ehtinyt, mutta Groovy-klubi sitten kolahti jazzpaikkana, samoin Senaattori-klubi. Sen jälkeen on tullut kierrettyä Helsingin klubeja ja konserttipaikkoja säännöllisesti,” kertoo Seppo Hanste jazzdiggariurastaan. Jazzissa Hanstetta puhuttelee melodian ja rytmin yllätyksellisyys, svengi, soittajien virtuositeetti ja rohkea revitys. ”Suomessa jazz voi hyvin – muusikot ovat todella hienoja. Mutta yleisö ei jostain syystä aina jazzia löydä. Kyllä se vakituinen jazzklubitila tarvittaisiin Helsinkiin. Jossain paikassa voisi olla myös jamit joka ilta – se olisi kivaa,” heittää Hanste ehdotuksensa peliin. Seppo Hanste oli perustamassa vuonna 2001 työpaikalleen YTV:hen jazzkerhoa. Jazzkerhon mainetta saaneisiin innovaatioihin lukeutuu viikoittain ilmestyvä ”Viikon jazzit Helsingissä” -kalenteri. Kalenterin jakelulistalla on jo 180 jazziin mieltynyttä ihmistä – sekä yleisöä että muusikoita. YTV-läisiä jazzfaneja joukkoon mahtuu kolmisenkymmentä. Tämä ainutlaatuinen jazzkalenteri on ainut kokonaisvaltainen pääkaupunkiseudun jazzkonsertit ja -klubit säännöllisesti viikoittain listaava ohjelma. ”Vuoden Jazzdiggari” -palkinto jaetaan nyt ensimmäistä kertaa Jazzmuusikot ry jakoi 14.5.08 ensimmäistä kertaa ”Vuoden Jazzdiggari” -palkinnon. ”Aloitamme palkinnon myötä uuden perinteen. Haluamme jazzmuusikkoina korostaa aktiivisen, livejazzia kuuntelemassa käyvän yleisön merkitystä. Jazz on esittävä ja kommunikoiva taidemuoto, jolle yleisökontakti on elinehto,” sanoo Jazzmuusikot ry:n puheenjohtaja Reija Lang. Jazzmuusikot ry on perustettu vuonna 1997 ammattimuusikoiden yhteisöllisen toiminnan ja vaikuttamisen moottoriksi. Yhdistyksellä on tällä hetkellä n. 100 muusikkojäsentä. Jazzmuusikot ry on Jazzliiton jäsenyhdistys.