Jazzklubi Monk saapuu Turkuun

1333
lukukertaa

Turusta kuulu kummia jazzrintamalla. Turku Jazz -tapahtumaa ehti jo ilmoittaa tähtäävänsä uudella innolla kansainvälisen tason tapahtumaksi, ja nyt kaupungin jazzelo on täydentymässä upouudella jazzklubilla. Annetaan puheenvuoro idean isälle, ravintoloitsija Jussi Lehtiselle:

”Idea jazzklubiin syntyi kun Turun keskustassa toiminut piskuinen elokuvateatteri Diana lopetti toimintansa. Tuntui heti erinomaisen luonnikkaalta idealta laittaa tuohon tilaan juuri jazzpaikka. Rakennustyöt ovat tiukkojen nykyvaatimusten vuoksi venyneet aika pitkiksi mutta helmikuussa paikka saadaan vihdoin auki. Nimeksi tulee Monk, Theloniouksen mukaan luonnollisesti.”

”Livebuukkauksia on kerääntynyt jo mukavasti, ainakin Bill Connors Trio (NYC), Dalindeo, Mikko Innanen Innkvisitio, Alasdair Roberts (UK), Scandinavian Jazz Quartet, Aaltonen-Iivanainen-Suonsaari, K/O/Q ja Manu Dunkel Quartet ovat tulossa soittamaan kevään aikana. Ideana on buukata esiintyjiä vain kun tarjolla on jotain oikeasti riittävän mielenkiintoista, todennäköisesti 3-4 kertaa kuussa.”

”Myös DJ-toiminnalla tulee olemaan merkittävä rooli Monkissa ja tiskijukkina tullaan itseni lisäksi näkemään paikallisia jazzharrastajia, joiden näkemys edustaa sitä henkeä, jota toivon Monkissa vaalittavan. Myös helsinkiläisiä dj:tä on myös tarkoitus tuoda paikalle, eritoten UMOllakin säännöllistä klubia pitävän Club Wahoo!:n kavereita. 50-, 60-, ja 70-luku tulevat olemaan levyvalinnoissa vahvasti edustettuina, swing ja big band-meininki sekä 80- ja 90-lukujen kliinisemmät soundit ehkä vähemmän. Sen sijaan lattari-, soul- ja afrosävyt saavat ainakin sijansa Monkissa, tosin aina vähintäänkin jazzhenkisesti toteutettuina.”

”Yksi perusideoista on myös että alkuillat on enemmän suunnattu hieman varttuneemmalle väelle ja että varsinkin viikonloppuisin meininki tiivistyy puolta yötä lähestyttäessä groovempaan suuntaan ja muuttuu ehkä vähän nuorekkaammaksikin. Tuo raja ei tosin käytännössä ole tietenkään noin mustavalkoinen. Livekeikat tulevat pääsääntöisesti tapahtumaan alkuillasta. Monk tulee ainakin aluksi olemaan auki ke-la 19:00 alkaen. Sulkemisaika on vielä epäselvä mutta pikkutunneille joka tapauksessa mennään.”

Monk
Humalistonkatu 3
Turku