Jouni Järvelä Group Jazzliiton kiertueella

1365
lukukertaa

Suomen Jazzliiton järjestämä Jouni Järvelä Groupin kevätkiertue alkaa 12.4. Kotkan ravintola Kairosta. Jazzliiton kiertueella JJG:n riveissä vierailee legendaarinen norjalainen rumpali Audun Kleive. Kleive kuuluu maansa jazzmuusikoiden ehdottomaan parhaimmistoon. Hänet valittiin Norjassa mm. vuonna 1989 Vuoden jazzmuusikoksi. Jouni Järvelä Groupin vuonna 1999 ilmestynyt upea ”Lento”-levy sai kriitikoilta runsaasti kiitosta. Levyn jälkeen yhtyeen ohjelmisto on uusiutunut ja uuden levyn aika koittaa vuoden 2005 aikana.

Vuonna 1996 perustetun Jouni Järvelä Groupin musiikki koostuu lähes kokonaan Jouni Järvelän ja Samuli Mikkosen sävellyksistä. Muusikot muovaavat klassisesta, maailmanmusiikista, rockista ja jazzista saamistaan vaikutteista oman näköistään ja kuuloistaan musiikkia. Groupin musiikista löytyy sekä raikas ja herkän melodinen, että raa’an energinen ja vahvasti groovaavaa puoli. Soitinvalinnat mahdollistavat rikkaat värit ja mielenkiintoisen tiheän polyfonian. Lopputuloksena syntyy kokonaisuus jossa sävellystyö sekä spontaani improvisointi nivoutuvat yllätyksellisesti mutta luontevasti yhteen.

Suomalaisen jazzelämän eturivin muusikoista ja Sibelius-Akatemian kasvateista muodostuvan JJG:n leaderi Jouni Järvelä on ehtinyt soittaa useissa eri huippukokoonpanoissa. Pitkältä listalta löytyy mm. Imatra Big Band, Espoo Big Band, Zone ja Jukka Linkola Tentet, Kirmo Lintinen Quartet, Markus Ketolan Tila-yhtye, Kari Ikosen Karikko, Eero Hämeenniemen Nada, Jukkis Uotila Band, XL, Avanti, RSO, HKO ja Don Huonot. Lisäksi Järvelä on toiminut UMO:n solistina yli kymmenen vuoden ajan ja viime vuosina UMO:n konserteissa on kuultu myös Järvelän sävellyksiä ja sovituksia niin Paul Mc Candlessin, David Liebmanin kuin Tomasz Stankon ja lauluyhtye Rajattomankin esittämänä. Järvelän varhaisempi oma yhtye, Group sekin nimeltään, voitti vuonna 1993 Suomen Jazzliiton yhtyekilpailun ja vuonna 1997 Järvelä palkittiin Suomen Saksofoniseuran Josef Kaartinen-palkinnolla.

Kitaristi Marzi Nyman on muutamassa vuodessa tehnyt laajan vaikutuksen niin yleisöön kuin muusikoihinkin. Ilmiömäisen kitaransoittonsa ohella hän hallitsee niin pianonsoiton, laulun kuin musiikillisen stand-up-komiikankin. Oman trionsa ohella Marzi on soittanut mm. Anna-Mari Kähärän yhtyeessä, Nylon Beatissa, Apulannassa ja Standards Live-yhtyeessä vibrafonisti Arttu Takalon kanssa. Vuonna 2003 Pori Jazz myönsi Nymanille vuoden taiteilijan palkinnon.

Samuli Mikkonen on opiskellut Sibelius-Akatemiassa mm. Eero Hämeenniemen ja Paavo Heinisen johdolla, vietettyään sitä ennen pari vuotta Akatemian jazzosastolla. Mikkonen on mm. Mika Mylläri Quintetin, Jari Perkiömäki Bandin ja Markus Ketolan Tila-yhtyeen jäsen. Samuli Mikkonen & 7 henkeä -orkesterin lisäksi Mikkonen johtaa trioa, jonka ensimmäinen levy ”Korpea kuuunnellessa” sai erittäin hyvää palautetta niin kriitikoilta kuin kuulijoiltakin.

Lasse Lindgren hallitsee musikaalisen bassonsoiton aina säestyksestä solistitehtäviin. Lindgren soittaa nauhatonta (fretless) sähköbassoa ja nauhatonta akustista bassokitaraa, mikä tuo Groupin sointiin sekoituksen kontrabasson ja sähköbasson sävyjä. Lassea ovat työllistäneet oman Brotherhood-yhtyeen lisäksi mm. Nuijamiehet-orkesteri, Jukka Perkon Hurmio-orkesteri, XL-rumpali Tomi Salesvuon Sävelsuo-yhtye, Tomi Vartiaisen Bingo ja Free Control.

Jazzliiton kiertueella JJG:n rumpalia Marko Timosta tuuraava norjalainen rumpalivirtuoosi Audun Kleive on uransa aikana työskennellyt Norjan tunnetuimpien jazzmuusikoiden, kuten Terje Rypdalin, Jan Garbarekin, Jon Balken, Bendik Hofsethin, Nils Petter Molvaerin ja Arild Andersenin kanssa.

Jouni Järvelä sopraano-, altto- ja C-melodia-saksofonit
Samuli Mikkonen piano ja syntetisaattorit
Marzi Nyman kitarat
Lasse Lindgren basso
Audun Kleive rummut

Kiertueaikataulu:
12.4.TI Kotka, Kairo
14.4.TO Helsinki, Kanneltalo
15.4.PE Savonlinna, Ooperakellari
16.4.LA Joensuu, Teatteriravintolan terassi
21.4.TO Jyväskylä, JazzBar
22.4.PE Kuopio, Musiikkikeskuksen Jazzklubi
23.4.LA Tornio, Ammatti-instituutin musiikkitalo
24.4.SU Oulu, Nuku