Eräs keväinen jazzviikko Jyväskylässä…

632
lukukertaa
Ari-Pekka Kauppinen, Antti Lähdesmäki.

Siinä missä pääkaupungissamme pääsee useimpina iltoina valitsemaan monen hyvän jazzkeikan välillä, muualla maassa on verkkaista. Keikka kerran kuussa on monen isommankin asutuskeskuksen maksimi. Jyväskylän piristynyt jazzilme pääsee kuitenkin aina välillä ilahduttamaan, kuten esimerkiksi nyt viikolla 13, jolloin Popparissa oli mahdollista nauttia elävästä jazzista peräti kolmena iltana.

Mennään kronologisesti:

Tiistaina 26.3. ilta oli pianisti Antti Lähdesmäen johtaman trion oma. Lähdesmäki sekä rumpali Ilkka Oksanen ovat alunperin Äänekoskelta, mutta toki naapuri Jyväskyläkin on ehtinyt olla kuvioissa ennen yhä alemmas vajoamista. Lähdesmäki asuu tällä hetkellä Kööpenhaminassa, Oksanen vaikuttaa pääkaupunkiseudulla, ja on mukana useammassakin levynjulkaisupuuhissa olevassa yhtyeessä. Yhtyeen basistina soittaa Suonenjoelta kotoisin oleva Ari-Pekka Kauppinen.

Trio on makea yhdistelmä Lähdesmäen yllätyksellisyyttä ja jännästi tuumailevaa avaruutta, Kauppisen upeata pastoriaanista tekniikkaa ja Oksasen vaihtelua selkeiden komppien, vasta- ja polyrytmien kaleidoskoopissa. Kaksi settiä saatiin, mutta setin sisällä ei taukoja biisien välissä, vain toimivia silloituksia kappaleista toiseen. Trion ohjelmassa elivät omat ja vieraat sävellykset, ja kokonaisuus tietysti vielä silattuna improvisaation hengellä. Konsepti toimii, elää ja kantaa, eikä biisien lähtökohtia hirveästi kannata miettiä, trio tekee kaikesta musiikista lopulta omaansa. Vai väittääkö joku kuuleensa tällaisen version St. Thomas -hassuttelusta, johan tuo potki ja vikuroi!

Keskiviikkona 27.3. Popparin lavan valtasi rumpali Benjamin Nylundia lukuun ottamatta täys-jyväskyläläinen Katiska.

Kalliolle, kukkulalle, Junnu Vainion Kotkan poikii ilman siipii, Piirpauken Blue Alma (alunperin Toivo Kuulaa), siinäpä muutamia lainoja, joiden tuttuutta vasten Katiska kuvansi omaa tyyliään. Jazzin sekoittui rutkasti kansanmusiikillisuutta, mutta myös keveitä progen pirskahduksia.

Henri Tikkala nosti tunnelmaa jouhevilla spiikeillään ja piti muhevalla kontrabassollaan yhteyden maahan silloinkin kun kitaristit mainasivat innostua. Jari Erma ja Atte Santala jakoivat kitaroillaan soolo- ja komppivastuut täysin demokraattisesti, ja rakensivat mukavan vaihtelevan kokonaisuuden konserttiin. Sovitukset olivat hyvin harkittuja, missään vaiheessa kitaristit eivät olleet toistensa tiellä tai soittaneet maisemaa tukkoon. Ehkä jokunen kuusikielisten yhteissooloilu olisi kuitenkin vielä sekaan mahtunut?

Anni Leppänen on jo ehtinyt soittamaan Jyväskylä Big Bandin riveissä, ja nytkin pidin kovasti hänen sooloistaan. Leppänen menee aina suoraan ytimeen, ja leijaileva sähköpianosoundi oli näihin biiseihin juuri se oikea. Ihailtavan mietittyä ja hallittua ilmaisua.

Vaikka Katiska teki lainabiiseistä omannäköisiään, ne ihan omat olivat vielä parempia. Osa säveltäjistä meni ohi korvien, mutta ainakin Tikkala ja Leppänen ovat yhtyeelle teoksiaan antaneet. Etenkin toisen setin loppu oli vahvaa omaa säveltuotantoa, ja Katiskan omin ilme alkoi loistaa muikeana, kun soiton jäntevyys ja soundien läpikuultavuus kohtasivat, sähköpiano soi eteerisenä ja kitarasoolot lensivät kevytgrooven yllä. Katiska hallitsi vaihteleviksi rakennettujen biisikokonaisuuksien dynamiikan vaihtelut, osasi pitää draamansa kiinnostavana.

Perjantai ja 27. päivä oli omistettu Miles Davisille, yhdelle jazzin historian suurimmista vaikuttajista, eikä illasta tietenkään selvitty ilman trumpetistia. Perjantain jazzklubia Popparissa silloin tällöin järkkäilevä Jazz Jkl Collective oli kutsunut solistikseen Martti Vesalan, mm. Soundpost- ja Maratone-kvinteteistään tunnetun taiturin.

Vesala hoiti leiviskänsä ammattilaisen ottein, asettui ongelmitta Collectiven osaksi ja muisti myös kannustaa ja kehua (ansiosta) paikallisia kollegoitaan. Vesalan vastuulla olivat myös informatiiviset spiikkaukset, joilla raotettiin Davisin uran kulkua ja hieman myös syitä siihen, miksi juuri nämä biisit olivat valikoituneet ohjelmistoon.

Illan kaari kulki bebopista suoraviivaisemman ja juurevamman hard bopin kautta taiteellisesti kunnianhimoisempaan cool jazziin asti ja sen ohikin, ajallisesti mentiin 40-luvulta 60-luvulle. Biisejä olivat Sippin’ at Bell’s (Charlie Parkerin ajoilta), Four (Vesalan sanoin ”yksi soitetuimpia jamibiisejä edelleen”), Solar (kappaleen ensitahdit on ikuistettu Davisin hautakiveen), ’Round midnight (Thelonious Monkin säveltämä ”mahtavin balladi ikinä”), Walkin’ (Milesin ihaileman Harry Jamesin biisi), Bye bye blackbird (20-luvun kappale, jonka levyttämistä myös The Beatles harkitsi aikoinaan), The Duke (Dave Brubeckin sävellys, joka oli mukana Davisin ensimmäisellä bigband-levytyksellä), Some day my prince will come (napattu 30-luvun elokuvasta Lumikki ja seitsemän kääpiötä), Love for sale (Cole Porterin musikaaliklassikko), Summertime (Gershwinin samanmoinen, ja yksi kaikkien aikojen levytetyimmistä kappaleista), ynnä encorena Seven steps to heaven (jonka säveltäjäkrediitit Davis jakoi pianisti Victor Feldmanin kanssa).

Tuo vihonviimeinen biisi oli jo huomattavan tuoreen kuuloista 60-luvun Davisia, ja kappaleen aikoinaan levyttänyt kvintetti oli huima, mukana olivat näet saksofonisti George Coleman, pianisti Herbie Hancock, basisti Ron Carter ja rumpali Tony Williams. Williams oli sattumoisin levytyksen aikaan 17-vuotias, eli samanikäinen kuin nyt Jyväskylässä rummuttanut Kasper Halttunen.

Siinä muullekin Suomelle nimi, joka kannattaa painaa mieleen. Mainittujen aikakausien jazztyylien hallinta on aivan loistavalla tasolla, ja kun Reiska Laineet sun muut vähitellen väistyvät, voivat sen huoletta tehdä, kun tietävät että vielä täällä osataan. Kokonaan toinen juttu on se, millaista musiikkia Halttunen itse haluaa tehdä kunhan tuosta varttuu…

Juuri nyt nuorukainen on pitämässä Jyväskylää jazzkaupunkina, sillä tämä Tuomas Paukun ideoima ylisukupolvinen yhtye on osoittautunut tärkeäksi jazzperinteen ylläpitäjäksi, siinä missä Jazz Jkl Live -klubisarjan ohjelmisto on tiukasti tätä päivää. Kun Collectiven keikat ovat näin hyvin teemoitettuja, niitä voisi pitää samalla yleissivistävinä soivina jazzluentoina.

Näillä luennoilla ei kukaan nukahda kesken, siitä pitivät nytkin huolen Halttusen ja kitarasoolojaan rennosti ja pakottomasti pudotelleen Paukun ohella aina äärimmäisen luotettava basisti Pekka Törmänen ja Jyväskylän oma superpianisti Marian Petrescu.

Petresculla oli joskus nuorempana sellaistakin mainetta, että hän ”soittaa liikaa”, jutussa tulee sivulausetta sivulauseen perään, niin ettei ydin hahmotu. Jos tällaista olet kuullut, viimeistään nyt on aika päivittää tilanne: jokainen soolo on erilainen, eri tavalla käsikirjoitettu ja dramatisoitu, pianisti malttaa myös jäädä taustalle ja silloin kun oikeasti on räjähdyksen aika, se onkin sellainen paukku, että lentää vähän joka suuntaan, on huikeasti mielikuvitusta ja vaikeusasteita, mutta kaikki istuu kohottavasti ja innostavasti kohdilleen.

Kaikkiaan oikein hyvä jazzviikko Jyväskylässä siis. Jos joku suosituksia kaipaa, tällainen yleinen riittänee: varmojen valintojenne ohella käykää myös nuorten, uraansa aloittelevien bändien keikoilla. Muusikot tarvitsevat yleisöä, seinille ei ole kiva soitella. Kuulija siinä kuitenkin eniten voittaa, kun pääsee rukkaamaan korviaan uusiin asentoihin. Jyväskylässä tähän kivaan on mahdollisuuksia taas toukokuun lopulta lähtien kun nuorille muusikoille omistautunut Summer Jazz Club aloittaa kesäkautensa.

Antti Lähdesmäki Trio 26.3.2019
Antti Lähdesmäki – piano
Ari-Pekka Kauppinen – basso
Ilkka Oksanen – rummut

Katiska 27.3.2019
Atte Santala – kitara
Jari Erma – kitara
Anni Leppänen – piano/koskettimet
Henri Tikkala – kontrabasso
Benjamin Nylund – rummut

Jazz Jkl Collective feat. Martti Vesala 29.3.
Martti Vesala – trumpetti
Tuomas Paukku – kitara
Marian Petrescu – piano
Pekka Törmänen – basso
Kasper Halttunen – rummut 

Antti Lähdesmäki Trio.
Ilkka Oksanen, Ari-Pekka Kauppinen.
Tuomas Paukku, Pekka Törmänen, Marian Petrescu.
Tuomas Paukku, Pekka Törmänen, Martti Vesala.