Suomiklezmer valloitti Viitasaaren

435
lukukertaa
Kaikki sivun kuvat: Pentti Ronkanen.

Miekkaniemen juhlavuosi (20 vuotta, hip huraa!) jatkui korkeimmalla tasolla. Vain pari viikkoa sitten Viitasaarella konsertoi Sole Azul, nyt oli Sampo Lassila Narinkan vuoro. Näitä yhtyeitä yhdistää haitaristi Harri Kuusjärvi, mutta Narinkan keikalla jouduttiin nyt turvautumaan tuuraajaan, yhtä lailla loistavaan Markku Lepistöön.

Haitaristin paikka onkin ollut Narinkan taipaleen levottomin. Vuoden 2012 debyyttilevyllä Suomiklezmer haitaria soitti Antti Leinonen (Kuusjärvi sentään jo kahdella kappaleella), vuoden 2016 Vierailla mailla -levylle Kuusjärvi oli vakiinnuttanut paikkansa Lassilan rinnalla, ja nyt Lepistö osoitti sijaisenakin hallitsevansa Narinkka-rapertuaarin ulkomuistista ilman ainuttakaan nuottilappusta.

Muutoin Narinkan miehistö on ollut vakaata. Lassilan kontrabasso sekä sävellys- ynnä sovitustyö ovat pysyneet, kuten myös viola pomposaa (5-kielinen alttoviulu) soittava Aleksi Trygg (levytyksillä tosin vielä sukunimellä Santavuori).

Suomen kansanmusiikkiliiton kiertue toi Narinkan myös Viitasaarelle ja tietysti Miekkaniemeen. Parempaa miljöötä tämäntyyppiselle musiikille on vaikeata kuvitella. Narinkan lähtökohta on periaatteessa akustinen, mutta pientä vahvistusta käytettiin, ja Miekkaniemen salisointi täydellisti kuuntelukokemuksen. Narinkan soundi kietoi kuulijan lämpimään syleilyynsä.

Soundin ohella konsertin taika syntyi paitsi virtuoositason musisoinnista, myös Lassilan hienoista sävellyksistä, ja yhtä lailla upeista sovituksista, jotka vaihtelevuudellaan ja jatkuvilla tempon- ja samalla sävynmuutoksillaan takasivat musiikin elävyyden. Yksi elementti on vielä erityisen tärkeä Narinkalle, sellainen mikä konserteista yleensä jää puuttumaan: jokaisella kappaleella on tarina takanaan ja Sampo Lassila osasi juonnoissaan tuoda nämä kertomukset osaksi konserttikokemusta kiinnostavalla ja joskus myös hyvin liikuttavalla tavalla. Kuultiin hienoa musiikkia, mutta samalla saatiin jotain paljon enemmän, päästiin osaksi isoja ja pieniä eurooppalaisia ja suomalaisia tarinoita.

Klezmerin kautta Narinkka pääsee nimittäin reissaamaan ajassa ja paikassa. Musiikinlajin lähtökohtahan on Itä-Euroopan juutalaisten luomassa musiikkiperinteessä, lähinnä perhejuhlissa soitetussa. Juuret ovat 1800-luvun puolella, mutta musiikki on edelleen täydellisen elinvoimaista, ja myös sopeutuvaa ja sopeuttavaa. Jazzin tavoin klezmer omaksuu vaikutteita ja kehittää vaivatta paikallisia murteita. Narinkkakin aloitti hyvin perinteisellä tyylillä, joka oli kotoisin Bessarabian (nykyisin lähinnä Moldovan) pienistä juutalaiskylistä, svengitteli välillä Balkanin malliin ja tunteili Espanjan sefardijuutalaisten tapaan. Narinkan tärkein murre on kuitenkin tämä omamme, suomalaisen mentaliteetin ja perimän tuominen osaksi klezmerin maailmaa. Niinpä kappaleista Tunturi -72 soi kunniaa paitsi pappamopolle, myös tanssilavakulttuurille ja humpalle, Fonk taas taas vei tarinassaan serbialaisen punkkarin Ylistarolle, ja kylläpä soikin pohjalainen pelimannimeininki kiivaana.

Suomalaisiin kaihoisa, tunteellinen musiikki uppoaa hyvin, ja klezmerissä on aivan oma mikstuuransa. Kiertuetiedotteen mukaan Narinkka soittaa ”surusimäistä ilon musiikkia”, nauru puskee läpi kyynelten, ilo ja suru ovat usein yhtä aikaa läsnä. Mielialojen, tunnetilojen, energioiden vaihtelu tekee musiikista elämänmakuista, uskottavaa ja vaikuttavaa.

Tätä vaikuttamisprosessia Lassilan erikoisvalmisteinen kontrabasso, Tryggin viola pomposa ja Lepistön harmonikka veivät yhdessä tasavertaisina eteenpäin. Kolmikon Ihananpehmoisen svengin keskeltä huomiota nousivat viemään esimerkiksi Lassilan kontrabasson runsaat melodiset, usein jousella soitetut osuudet svengisäestämisen lomassa tai Tryggin virtuoositekniikka, alttoviulun ”itkettäminen” ja erittäin tyylitajuinen sähköinen efektointi tuolla täällä.

Kiertueellaan Narinkka halusi korostaa klezmerin yhteisöllisyyttä antamalla myös paikallisille soittajille mahdollisuuden liittyä ylimääräisenä esitettyyn perinteiseen klezmerkappaleeseen. Nuotti oli mahdollista ladata etukäteen yhtyeen kotisivulta. Ja niinpä vain löytyi Viitasaareltakin rohkea viulisti, joka sai tietysti kotiyleisön lämpimän tuen ja näytti myös sulattavan orkesterin sydämet.

Miekkaniemi, Viitasaari 16.2.2019
Sampo Lassila Narinkka:
Sampo Lassila, kontrabasso
Aleksi Trygg, viola pomposa
Markku Lepistö, harmonikka