Okko Saastamoisen uudet stoorit livenä

350
lukukertaa

Rumpali Okko Saastamoisen johtama OK:KO on julkistamassa kakkoslevyään, ja kiertue saapui myös Jyväskylään. Popparissa oli hyvä meininki, yleisöä mukavasti, ja OK:KO-klaaniakin paikalla (jos oikein ymmärsin, yleisön joukossa olivat myös Saastamoisen isovanhemmat). Kannatti tulla, nuorista ominta ilmaisuaan rohkeasti etsivistä muusikoista sopii olla ylpeitä.

Syrtti-levyllä on kuusi Saastamoisen sävellystä ja yksi biisi pianisti Toomas Keski-Säntiltä, joten hyvin pitkälti mennään Haapavedeltä lähtöisin olevan (ja paikkakuntaa edelleen lämmöllä mainostavan) Saastamoisen musiikillisin ideoin.

Nyt kun keikasta on jo kulunut muutamia päiviä, tiivistäisin omat fiilikseni näin: OK:KOssa kiinnostavinta seurattavaa juuri nyt ovat muusikot, kaikki neljä yksilöinä, ja astetta vähemmän kiinnostavaa on sävellysten ja sovitusten kokonaisuus.

Yksinkertaistaminen ja pelkistäminen voivat olla kantavia voimia musiikissa, mutta OK:KO on tainnut ottaa muutaman askeleen liikaa siihen suuntaan. Turhan moni kappale luottaa muutaman sävelen teemoihin, pelkistettyyn sointukulkuun, toistoon. Oikein käytettynä nämä konstit voivat tuottaa maagisia tuloksia, runsaasti viljeltynä inflaatio on väistämätön.

OK:KOn muusikot ovat niin lahjakkaita, että heiltä pitää odottaa vain parasta. Jo nyt saamme sentään nauttia hyvin persoonallisesta soitosta. Etenkin Keski-Säntin pidemmät improvisaatiojaksot vievät huikeisiin maisemiin, pianistin mielikuvituksellinen keksintä ei pysy millään normaalin rajoissa. Tähän kun yhdistää basisti Mikael Saastamoisen vissin rankkuuden (joka tosin ei saanut ohuehkosta, alapään hukanneesta soundista arvoistaan tukea) ja rumpali-Saastamoisen vapautuneen rytmittelyn, ollaankin jo pitkällä tavoiteltavan ihanteen eli ainutlaatuisen bändikemian tiellä. Jarno Tikan saksofoni soi taidokkaana, mutta kokonaisuutta ajatellen minun makuuni turhan tiukassa kontrollissa, kun hänelle oli langetettu sitä teematoisteluakin kosolti.

Keikalla pääpaino oli luonnollisesti uuden levyn materiaalissa, mutta myös debyyttiä muisteltiin. Yhtyeen minimalistisuus taisikin tällä kertaa toimia parhaiten Land E. -albumin Kesäranta-biisissä, jossa kaikki elementit olivat kohdallaan. Siinä pitkät improvisaatiot (vuorollaan Keskisäntti, Tikka ja Mikael Saastamoinen) yhdistyivät upeasti, aina uusia maailmoja löytäen, biisin rauhaa henkivään perustaan.

OK:KO Jyväskylän Popparissa 21.2.2019
Jarno Tikka – saksofoni
Toomas Keski-Säntti – piano
Mikael Saastamoinen – basso
Okko Saastamoinen – rummut