Bowman Trion ja Gröntzin mainiot kesäjazzit

600
lukukertaa
Bowman Trio. Kaikki sivun kuvat: Kalevi Plattonen.

Summer Jazz Club luo uutta keikkakuria Jyväskylään. Kun ilta on merkitty alkavaksi klo 20, edes mitään akateemisia vartteja ei odotella. Niinpä kun työsunmuidenesteiden takia ehdin juuri tuon reilun vartin myöhässä paikalle, Bowman Trio oli jo kolmannessa kappaleessaan.

Henkilökohtainen harmi, sillä keikan avaukset ovat koko illan määrittäjinä tärkeitä, niihin bändit yleensä valitsevat jotakin spesiaalia. Ja harmi ennen kaikkea siksi, että Bowman Trioa kuuntelee hyvin mielellään mahdollisimman paljon. Se on hyvin omaperäinen yhtye, jopa niin että nyt kesti hetken aikaa asettua sen aalloille, ja sitten bändi kehtasikin jo puhua viimeisestä biisistä…

Joviaalisti kuulutellut rumpali Sami Nummela esitteli biisejä ja löysi niihin aina jotakin jännää tulokulmaa. Musiikki vasta jännää olikin, vaikka ylettömän vaihtelun sijaan bändi pitikin tiukasti kiinni omasta reseptistään.

Kaikki rakentuu Nummelan minimalistisen rytmityön päälle. ”Miten se malttoikin soittaa niin vähän” tai ”jätti sitten tuonkin tilaisuuden käyttämättä”. Harkittu harvapuheisuus loi yhtyeelle ihan omaa maailmaa, ja avarissa tiloissa osasivat liikkua maltillisesti myös basisti Joonas Tuuri ja trumpetisti Tomi Nikku.

Nikun trumpetti soi pääasiassa runollisen kauniina, ja ajoittaiset virtuoosivikkelyydetkin asettuivat saumattomasti musiikin tarkasti hallittuun vuohon. Tuuri sai hänkin runsaasti tilaa sooloille, ja hyvin usein Nikku eli mukana näissä kommentoiden harvakseltaan hiljaisin, herkin linjoin. Tuurin sävähdyttävät soolot olivat kauttaaltaan hyvin mietityn oloisia, maistuivat siis rakennetuilta ja sävelletyiltä hetken mielijohteiden sijasta.

Rauhallista ja kaunopuheista, mutta samalla hiljaista voimaa säteilevää musiikkia bowmanit loihtivat. Svengiinkin herättiin, mutta ydin oli vaikuttavasti muualla. Trio saikin Jyväskylän asiantuntevalta yleisöltä hyvin lämpimän palautteen iltapuhteestaan.

Gröntz on tuore pääkaupunkiseutulainen trio, jonka kaikilla soittajilla on kuitenkin vahvat Jyväskylä-yhteydet. Kaupungin jazz-elämässä edelleen näkyvää jälkeä tekee Jazz Jkl -konserttisarjan luonut kitaristi Tuomas Paukku.

Paukku on tehnyt viime vuosina pari levyä, yhden ruotsalaisten muusikoiden kanssa Description-nimellä ja toisen kotimaan muusikoiden kanssa Scription-yhtyeellä. Post-bop voisi olla väljä nimike Paukun tyylille, jossa ”moderni” ja ”perinteinen”, sävelletty ja improvisoitu kohtaavat aika lailla tasaväkisinä.

Siinä missä nämä Paukun johtamat yhtyeet ovat olleet vakavaa ja välillä totistakin touhua, Gröntz on huomattavasti rennompi retkue. Sävellysten taso ei ole laskenut mihinkään, sillä Gröntzin kekseliäät riffittelyt ja verevät bluesit ovat kompositioiltaan kiinnostavia, ote vain on reteä ja jamihenkinen selkeistä biisirakenteista huolimatta.

Paukun ja urkuri Antti Kujanpään improille on siis kyllin tilaa. Paukun kitara soi sooloissa kirkkaana, vuolaana ja itsevarman kekseliäänä ja Kujanpään tykittely äityi välillä jo todella villiksi ja kuumaksi.

Perinnesointista tiheäsävelistä jazzkitaraa kuultiin setin aikana rutkasti kiihkeän svengin nimissä, mutta Paukun varsinainen tour de force oli rauhallinen Blue in Gröntz -biisi, jonka vaikuttavat rakentelut olivat upea näyte kitaristin monipuolisuudesta.

Kvaldan hienosti nyansoivana pianistina aikoinaan tunnetuksi tullut Kujanpää laajentaa jatkuvasti taiteilijakuvaansa. Satuin vastikään olemaan paikalla Kerava Jazzissa, kun Kujanpää antoi lähinnä flyygelin takana näytöksen täräyttävästä voimallisuudestaan Joakim Berghällin kanssa duoillessaan. Viime vuosina Kujanpää on ottanut myös Hammondin omakseen, ja vakuutti nyt urkujen parissa Gröntz-keikalla.

Kujanpää on niitä urkureita, jotka hoitavat bändin basistin roolin vasemmalla kädellään. Oikeata basistia ei korvaa mikään, mutta tämmöinen urkubändi onkin nähtävä eri kantilta. Urkurin bassolinjat luovat omanlaistaan henkeä bändiin, niissä on pelkistettyä tiiviyttä ja ”erilaista” svengiä. Silti on ihmeteltävä miten itsenäisesti Kujanpään kädet osasivat ”ajatella”: vaikka vasen käsi oli säntillinen ja aksentein koristellun säännöllisyyden ystävä, se ei kahlinnut oikean käden lentoa ja luovuutta millään tavalla. Ei näitä itsenäisyyksiä voi ei-muusikko oikeastaan millään tajuta!

Gröntzin viimeisenä, vaan ei mitenkään vähäisenä soittajana taituroi rumpali Mikko Arlin, joka tunnetaan mm. Aili Ikosen yhtyeestä. Arlin on henkeen ja vereen aito jazz-rumpali, joka pystyy rytmittämään eloon vaikka kivipaasikulkueen. Gröntzin paineettomassa lennossa Arlin oli kotonaan, hänen svenginsä varaan oli muiden mahtava rakentaa.

Summer Jazz Clubin kesän toinen ehtoo oli täysipainoinen ilta, jossa kahden tyystin erilaisen yhtyeen kokonaisvaikutus oli osiensa summaa enemmän. Formaatin vahvuus tuli taas upeasti esille, kas kun nuoren polven jazz elää ja voi hyvin.

Summer Jazz Club Popparissa 19.6.

Bowman Trio:
Tomi Nikku – trumpetti
Joonas Tuuri – kontrabasso
Sami Nummela – lyömäsoittimet

Gröntz:
Tuomas Paukku – kitara
Antti Kujanpää – urut
Mikko Arlin – rummut

Äänet: Matti Korhonen

Joonas Tuuri.
Tomi Nikku.
Sami Nummela.
Gröntz.
Antti Kujanpää.