Afrikka, arkkitehtuuri ja matematiikka innoittavat Benoit Delbecqiä

358
lukukertaa
Kaikki sivun kuvat: Kalevi Plattonen.

Siltasalin asettelu yllätti kuulijat. Katsomo oli asetettu lavalle, aivan esiintyvän yhtyeen viereen. Omalta paikaltani pianisti Benoit Delbecqin sormenpäihin oli matkaa kolmisen metriä, ja kun toimintaa pääsi seuraamaan yläviistosta, mikään tekninen kommervenkki ei jäänyt salaisuudeksi. Trion musiikki oli niin intiimiä ja herkkää, että se vaati ja ansaitsi tämän erikoiskohtelun, siispä auliit kiitokset järjestäjille!

Delbecq  on kokenut Jyväskylän-kävijä. Ensimmäinen kerta oli jo parikymmentä vuotta sitten Kartet-yhtyeen kanssa. Kartet oli sen verran ihastunut kaupungin musiikkimeininkeihin, että nimesi jopa yhden kappaleensa ja samalla sitä kantavan albuminkin Jyväskyläksi. Musiikin ohella toinen tärkeä asia kaupungissa on Alvar Aalto. Delbecq on hyvin suuntautunut arkkitehtuuriin, jopa niin, että sieltä tulee selkeitä vaikutteita musiikinteolle. Siltasalin konsertissa kuultiin mm. japanilaisen arkkitehtuuriin ja Le Corbusierin innoittamaa musiikkia. Ja tietysti Delbecq lupasi viedä bändikaverinsa Aalto-museoonkin.

Delbecq ehti juonnoissaan käydä läpi paljon muitakin mukavia tarinoita. Trion monimuotoiset teokset tulivat monta askelta lähemmäs, kun oli konteksti johon ne liittää. Oli musiikkia Delbecqin pojista ja pojille, joille oli sattunut sama syntymäpäivä. Ja kun pojilla oli oma laulunsa, tietysti tytärkin halusi. Harhailu Chicagon julkisessa liikenteessä yhdessä laulaja Claudia Solalin kanssa sai oman kaoottisen ja seesteisen välillä vuorotelleen kuvauksensa. Le Corbusierin Ronchamp-kappeli sai Delbecqin innostumaan vuolaaseen kuvaukseen värillisten lasien aiheuttamista jatkuvista valaistuksenvaihteluista, ja hetken päästä trio jo tavoitti musiikissaan auringonvalon häilähdykset ja myrskyn saapumisen.

Tavattoman pehmeästi soittaneen kanadalaislähtöisen Miles Perkinin Delbecq löysi basistikseen tanssiprojektista, vuonna 2014 kuolleen pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Jean-Jacques Avenelin seuraajaksi. Eräällä Afrikan-kiertueellaan Delbecq tutustui Emile Bayendaan, kongolaiseen lyömäsoittajaan joka oli ensin perehtynyt paikallisiin traditioihin ja sitten joutunut jazzista innostuneen opettajan vaikutuksen alaiseksi. Bayenda ehti Kongossa jo johtaa isoa lyömäsoitinorkesteria, kunnes joutui pakenemaan sisällissodan alta Ranskaan.

Viimeistään Bayendan kautta Afrikka on tullut kiinteäksi osaksi Delbecqin trion jazzia ja klassista sekoittelevaa sävelkieltä. Bayendan perkussiosetissä oli vain ripaus Afrikkaa, mutta soittotyylissä sitä enemmän. Polyrytmiikassaan, irtonaisuudesaaan ja vapausasteissaan soitto oli tällaisen keskisuomalaisen rytmitajun omaavan näkökulmasta käsittämättömän upeata. Afrikkalaisten luonnoninstrumenttien sointimaailmaa imitoi myös Delbecq itse preparoimalla puutikuilla osan flyygelinsä kielistä.

Arkkitehtuurin ohella matematiikka kuuluu Delbecqin innoittajiin. Trion musiikki onkin jännittävää tarkasti suunniteltujen rakenteiden ja improvisoidun leikin vuoropuhelua. Samalla musiikki on tyystin omaleimaista, jopa niin, että alussa meni hetken aikaa ennen kuin ymmärsi että nyt puhutaan ihan omaa kieltä, eikä tuttuihin jazz-slangeihin ole mitään paluuta.

Samalla tavalla encore-kappaletta ehti kulua monta tovia, ennen kuin tajusi että nythän tästä puuttuu jotakin. Tarina puuttui! Ylimääräistä Delbecq ei pohjustanut sanallisesti, ja yhteys säveltäjän elämän käänteisiin tai innoittajiin jäi mysteeriksi. Näin nopeasti siis konsertissa tottui Delbecqin metodiin, oman yksityisen elämän ja musiikin, tarinoiden ja teemojen yhdistämiseen.

Levy tarttui mukaan, ja minulla on suunnitelma: aion kuunnella albumilta silloin tällöin yhden kappaleen kerrallaan. Vain yhden, täydellisesti keskittyen, se riittää. Olkoon se vaikka jonkinlainen miniretriitti, hetken tauko normaalista elämänmenosta. Delbecqin musiikissa on toiseutta, joka pysäyttää, ja siinä on myös suuntia, joita kohden lähden mielelläni.

Benoit Delbecq 3 Siltasalissa 20.4.2018
Benoit Delbecq – piano
Miles Perkin – contrabass
Emile Biayenda – rummut, lyömäsoittimet
Vapaat Äänet -kiertue