Junnu Aaltosen elämäkertaa julkistettiin Kairon konsertissa

225
lukukertaa
Heikki Sarmanto ja Juhani Aaltonen. Kaikki sivun kuvat: Ari Haimi.

Kotkalainen ravintola Kairo on muodostunut Kymenlaakson alueen jazzin kannalta keskeiseksi foorumiksi. Syyskuisena maanantai-iltana ravintola sali oli jälleen kerran viimeistä sijaa myöten täynnä. Kotka Jazz ry ja Aviador kustannus Oy olivat saaneet paikalle Juhani ”Junnu” Aaltosen urasta kertovan kirjan julkaisutilaisuuteen sekä jazzin ystäviä että kirjallisuusharrastajia.

Junnusta tehdyn kirjan Jazzia Jumalan armosta kirjoittanut Hannu Luntiala kertoi kirjan tekemisen taustoista mieleenpainuvia tarinoita. Hannu on kirjoittanut tätä ennen neljä lähinnä kaunokirjallista teosta. Nyt hän halusi tehdä dokumentaarisen kirjan. Aiemmissa kirjoissaan hän on sivunnut fiktiivisillä kertomuksilla maahanmuuttoa.

Intensiivisten keskustelujen ja haastatteluiden aikana hänelle valkeni että myös Junnun tarinaan liittyy maastamuuttoa ja maahanmuuttoa. Vaihtuva kulttuurinen ympäristö tuottaa uutta kulttuuria.

Junnu Aaltonen on syntynyt 1935 Inkeroisissa Kouvolan ja Kotkan välimaastossa. Sodan melskeestä hän lähti sotalapseksi Ruotsiin. Paluu ei ollut enää helppoa. Kieli ja läheiset ihmiset olivat muuttuneet vieraammaksi. Junnu ei voinut kuvitella nuoruudessaan että hänestä tulisi ammattimuusikko. Paluu rengin töihin Ruotsiin antoi kuitenkin mahdollisuuden hankkia musiikki-instrumentteja ja aloittaa kovan treenaamisen. Myöhemmin jälleen kotiin palattuaan hän otti muutaman musiikkitunnin ja läpäisi hämmästyksekseen Sibelius akatemian pääsykokeet.

Tästä alkoi pikku hiljaa yhä ammattimaisemmaksi muodostunut muusikon ura. Sahalla työskentely sai jäädä. Ura jatkuu yhä, yli 80-vuotiaana. Matkan varrella on tapahtunut paljon. Suuri käännekohta oli uskoon tulo viisikymppisenä. Kirjan nimessä heijastuu tämä kulminaatiokohta. Junnu ei halua olla julistaja tai evankelista. Hän kommunikoi mieluiten musiikin kautta. Se on universaali kieli, joka on tuonut hänelle kansainvälisiä kontakteja ja ystäviä.

Illan konsertti jakautui kahteen osaan. Ensimmäisessä setissä Junnu ja Raoul Björkenheim esiintyivät duona. Junnu soitti huilua ja Raoul sähkökitaraa. Sessio oli sisäänpäin kääntynyttä, jopa harrasta kommunikointia kahden muusikon välillä. Salitunnelmaa voi luonnehtia hartaaksi tai meditatiiviseksi.

Tauon jälkeen Junnu otti tenorisaksofonin käsiinsä ja sähköpianon taakse asteli Heikki Sarmanto. Junnu Aaltosen ja Heikki Sarmannon yhteistyö juontaa jo vuosien taakse. Avauskappaleena kuultiin Psalm. Se oli vuonna 1971 julkaistun Like a Fragonard levyn avausraita. Junnu oli löytänyt riemullisesti nuotituksen arkistostaan äskettäin. Comberbalance levyltä kuultiin Moonflower. Heikki Sarmanto kuvaili ajatuksiaan sävellyksestä. Viimeinenkin kukka kuun pinnalla kuolee.

Konsertin jälkiosa oli melodisempi ja soundimaailmaltaan hyvin 70-lukulainen. Roland-sähköpianolla oli kiistatta osuutensa tähän. Jo 70-luvulla Suomessa alkoi musiikkityylien lokeroituminen sulaa. Klassisen koulutuksen saaneet muusikot lähentyivät jazzia Heikki Sarmannon välityksellä  ja rockpiirit siirtyivät soittotaidon kasvaessa kohti jazzia. Kairon yleisö pääsi tekemään aikamatkan suomalaisen progen alkujuurille. Junnu soitteli Tasavallan Presidentti -bändissä juuri ennen em. levyjen julkaisua. Kävimme tangeerauspisteessä. Konsertin lopuksi em. kokoonpanoon liittyi vielä yhtä sukupolvea nuorempi Raoul Björkenheim, jonka Krakatau yhtye on osa pitkää suomalaisen jazz-rockin  jatkumoa. Uusia kysymyksiä nousi mieleen. Toivottavasti suomalainen jazzkirjallisuus saa pian jatkoa.

Hannu Luntiala.