Verneri ja Pekka TTT-klubilla

307
lukukertaa

Verneri Pohjola on keikan alkaessa hieman hämillään. Ei niin, että asia kivenkovan ammattilaisen soittoon mitään vaikuttaisi, mutta jotenkin ymmyrkäisenä mies aloituksessa spiikkailee.

Selitys tulee vasta toisen setin alussa. Pohjola paljastaa olleensa ihmeissään täpötäydestä salista ja ennen kaikkea siitä, millainen tunnelma soittajia vastaan hyökyi. ”Olen tottunut jazzkeikkoihin, ja niillähän ei tunnetusti aina ole kovin hirveästi yleisöä…” (Lainaus ei sanatarkka, mutta sinnepäin.)

Jazzkeikka oli tämäkin, mutta vallan erityislaatuinen. TTT-klubin mukava tila täyttyi hyvissä ajoin, ja odottavan ilmapiirin aisti. Verneri Pohjola isänsä Pekan musiikkia tulkitsemassa oli selkeästi iso tapaus.

Yleisöstä valtaosa oli sitä ikäluokkaa, että Pekan keikoista ja levyistä on varmasti omakohtaisia aikalaiskokemuksia, mutta kyllä nuorempiakin teema näköjään kiinnosti.

Sen verran spesiaali tapahtuma oli kyseessä, että itsekin poikkesin kaavoistani. Yleensä tykkään nauttia keikat tuoreina, ilman levyjen ennakkokuuntelua. Levyä voi sitten kotimatkalla kuunnella autossa, mutta keikkaan pääsee mielestäni paremmin sisälle kun saa nauttia ensikokemuksesta.

Pekka Pohjolan biisit osaa suunnilleen ulkoa jo ennestään, joten nyt oli vara kokeiluun. Äänekosken ja Tampereen välillä ehti nipin napin kuunnella Pekka-levyn kaikki kappaleet ensin alkuperäisiltä levyiltä, ja perään Verneri Pohjola Groupin laatimat versiot.

Ja kuten TTT-klubin lavalta kuultiin, ne versiot ovat ihan omanlaisiaan. Jo muusikoiden valinnalla Verneri Pohjola on taannut uuden soundin Pekan musiikille. Esimerkiksi rumpali Mika Kallion soittotatsi on aivan erilainen kuin Pekan suosimien raskaskätisempien rumpaleiden. Teemu Viinikainen ei venyttelyä tai ainakaan vinguttelua suosi, vaan lähestyy tätäkin musiikkia kuulassointisena jazzkitaristina. Ja sitten tietysti se perustavin: Pekka Pohjolan sähköbasson tilalla on nyt Antti Lötjösen kontra. Bassoja molemmat, mutta hengeltään aivan eri soittimia. Tuomo Prättälän Rhodes ei perustaltaan ole uusi juttu, mutta rankkaa efektointia siihenkin on nykyisempi aika tuonut, särösointia ja semmoista. Oma lukunsa on Vernerin muutamassa kappaleessa trumpetin kerrostamiseen käyttämä livelooppaustekniikka, josta ei tietysti osattu uneksiakaan Pekan aikana. Ja nimenomaan Verneri trumpetti oli usein keskeisten teemojen tulkkina, riippumatta siitä millä soittimilla alkuperäiset kappaleet ovat menneet.

Persoonat vaikuttavat, soittimet ja tekniset ”muodit” vaikuttavat. Tärkeintä on kuitenkin muusikoiden näkemys, ja se on tässä projektissa kiitoksen ansaitseva. Kaikesta kuulee, että tätä on mietitty ja hiottu. Jokaisella on roolinsa ja tilansa, on paljon yksittäisten soittimien johdantoja tai välikkeitä, erilaisia pienyhdistelmiä yhtyeen sisältä, hyvin huolellista dynamiikan säätöä, rauhaa ja hiljaisuutta, komeita kiihdytyksiä ja toki muutama trumpetin virtuoositykityskin.

Pekka Pohjolan koko sävellysuraa ei auta laittaa yksiin puihin, mutta pieni vertailu hänen sähköiseen pienyhtyeseensä sallittaneen. Ensinnäkin basson solistiset tehtävät eivät tässä projektissa ole millään muotoa korostuneita. Toiseksi, ehkä vielä merkittämmin, Pekan suosima uljaasti liitelevä soolokitara hyvin melodisine ja hienosti kehiteltyine, pitkine sooloineen oli nyt poissa, Viinikaisen rooli oli enimmäkseen taustoittava ja kommentoiva.

Nämäkin pienet huomiot kertovat, että on lähdetty tutkimusmatkalle Pekka Pohjolan musiikkiin omalta pohjalta, omasta estetiikasta käsin. Se on hieno juttu se (ja sitä paitsi Husband vei omalla Pohjola-tribuutillaan jo tuon fuusiokitaranvinguttelurockin jo täydellisyyteen asti).

Kuinka hyvin Pohjolan sävellykset ovat kestäneet aikaa? Miten ne toimivat riisuttuina Pekan perfektionismista ja omista sovitusratkaisuista? Miten ne kuulee ”jazzina” aivan uusi kuulija?

Kolmanteen kysymykseen suora vastaus: ei aavistustakaan. En pysty millään riisumaan mennyttä yhteistä taivalta, sillä minulle Pekka Pohjolan musiikki on ollut olemassa ”aina” (tarkoittaa 70-luvun alkupuolelta lähtien). Sinä on jotain sellaista klassisen, rockin ja jazzin suomalaiskansallista sekoitusta, josta on voinut olla aidosti ylpeä. Biisit ovat sillä tavalla selkäytimessä, että kun kuulee uusia versioita, kuulee samalla myös alkuperäiset, eikä siinä ole mitään mahdollisuuksia mihinkään objektiivisuuksiin.

Kaksi ensimmäistä kysymystä, nepäs olivatkin helppoja: hyvin ovat kestäneet ja hienosti toimivat!

Pohjolan musiikin monigenreisyydestä piittaamatta yksinkertaistaen: nyt progesta tuli jazzia, tiukat rakenteet antoivat tilaa monimuotoisuudelle ja vapaudelle, improhenki on vallannut itselleen ison alan. Silti keskeisiä teemoja kunnioitettiin, niitä ei rusikoitu tunnistamattomiksi. Ennen kaikkea panostettiin tunnelmien luomiseen, huolellisesti ja herkästi muovatuin soundein, ääritapauksissa jo elektronisten härpäkkeiden namiskoita väännellen ja suhinoita säädellen.

Soolosuoritukset olivat tärkeitä, mutta kokonaisuus ja persoonallisuuksien herkullinen yhteispeli oli vielä paljon tärkeämpää. Bändi vain kasvatti intensiteettiä keikan loppua kohden ja Nipistyksen loppuhuipennuksen jälkeen oli melkoisen myrskyisien suosionosoitusten vuoro, eikä yleisö tietenkään malttanut enää penkissä pysyä. Yhtään ylimääräistä bändi ei ollut varannut, joten lopulta oli painostuksen alla pakko valita yksi kappaleista uudelleen soitettavaksi, ja tämän kunnian sai Harakka Bialoipokku -levyn Ensimmäinen aamu.

Taiteessa elämää suuremmat tarinat ovat usein hyvin henkilökohtaisia, mistä seuraa, että ulkopuoliset pystyvät tarinan yleisen merkittävyyden tunnistamaan paremmin kuin osalliset. Kiitokset siis Jukka Perkolle, joka onnistui suostuttelemaan Vernerin tähän projektiin, alunperin Viapori Jazzin konserttia varten. Kiitokset Vernerille, että sai tämän ison kiven käännettyä. Siinäpähän huomasi, että hyvin monelle tämä Pohjola-merkkinen musiikillisen luomisen tapa merkitsee hyvin paljon!

Settilista, TTT-klubi 18.5.2017:

Kätkävaaran lohikäärme
Inke ja mä
Sekoilu seestyy

Benjamin
Ensimmäinen aamu
Innocent questions
Nipistys

Encore:
Ensimmäinen aamu

Verneri Pohjola – trumpetti, elektroniikka
Teemu Viinikainen – sähkökitara, elektroniikka
Tuomo Prättälä – Fender Rhodes, elektroniikka
Antti Lötjönen – kontrabasso
Mika Kallio – rummut

Verneri Pohjola: Pekka
Edition Records LP/CD/Digital
Julkaisu 2.6.2017