SuomiJazz.com

Äänekoski – Jyväskylä: kitaristikisa 2-3

• 08.11.2016 • Osio: Keikka-arviot
Kuva: Leif Laaksonen.

Silvennoinen & Maijanen. Kuva: Leif Laaksonen.

Keskisuomalaisia hemmoteltiin viikonloppuna. Kolme nimekästä eri genren kitaristia, kaikki huimassa soittovireessä, keikkoja kaksi Äänekoskella, kaksi Jyväskylässä. Jyväskylä varasti lopulta voiton nuoren polven bonuksella, Husbandia lämpänneen Rantama Trion ansiosta.

Heikki Silvennoinen oli Äänekosken Suolahtisalissa elämänsä vireessä, ja tällä kertaa nimenomaan blueskitaristina. Parhaat saumat tämän todistamiseen Silvennoinen sai Cream-yhtyeen oman tuotannon tai 60-luvun brittibluesboomin aikana myös eurooppalaisille nuorille tutuiksi tulleiden bluesklassikoiden parissa.

Silvennoinen on sen sukupolven soittajia, jolle Cream-musa on umpituttua, mutta setin suuren kermapitoisuuden takana on vielä todennäköisemmin Pave Maijanen, jolle Cream oli tärkeä esikuva Royals-aikoinakin.

Konsertti oli Maijasen myötä kaksijakoinen: Cream/blues-osaston rinnalla kulki Paven oma tuotanto. Onneksi enin osa tästä ”suomi-iskelmästä” (Paven oma määritelmä) oli sijoitettu akustiseen settiin. Toinen setti oli sen verran raakaa menoa, että siellä seassa Maijasen Pidä huolta kuulosti omituiselta hyppäykseltä asian viereen.

Musa on monesti ja monessakin mielessä sukupolvikysymys. Tällä kertaa tulivat taas vanhan jäärän kapina-ajatukset mieleen: miksi Creamin musa Silvennoinen & Maijanen Bandin tapaan kuulostaa taas rajulta, raa’alta ja vaaralliselta? Kyllähän nykyäänkin tehdään kompromissitonta musiikkia, mutta valtavirrat ovat nykyään niin pirun siistiksi puunattuja ja tuotteistettuja, että oksettaa.

Kokonaisuutena Silvennoinen & Maijanen Band toimii hienosti, kun myös basisti Janne Rajala ja rumpali Jani Auvinen ovat juuri sopivan rouheita kompeissaan. Miinusta tulee Maijas-materiaalin mukana seuraavasta linjattomuudesta, plussaa bluesrockpuolen kovasta rähinästä ja Silvennoisen kovasta soololatingista. Silvennoinen on nyt 62 vuotta nuori, ja kuten enkut sen somasti sanovat: ”at the top of his game”.

Varre Vartiainen.

Varre Vartiainen.

Jyväskylä tasoitti Äänekosken nokituksen Husband-yhtyeen Popparin keikalla. Varre Vartiaisen pomottama yhtye vierailee paikassa tiuhaan, ja tavan mukaan nytkin oli tupa täynnä.

Husband soitti tällä kertaa ennakkotiedoista poiketen ilman Marzi Nymania, jolla oli samana iltana kapuhommia muualla. Toki Varren ja Marzin kilpasoitto on aina elämys vailla vertaa, mutta Husband toimii loistavasti kaikissa olomuodoissaan, triona, kvartettina tai big bandin kera (uusin levy on tehty Espoo Big Bandin kanssa).

Husband on raju bändi, varsinainen power trio, sen kaikilla soittajilla on sitä atakkia yllin kyllin. Vartiaisella on hienoja omia biisejä, jotka kestävät aikaa, paranevat vain. Kompin jykevyys, näppärät teemat ja Vartiaisen soolot rakentavat hienon kokonaisuuden, jossa intensiteetti ei tipu missään vaiheessa.

Tai olihan siellä yksi juttu… Taannoin Husband soitteli lainana Nirvanan Teen spiritiä. Viime aikoina hittilainana on kuultu J. Karjalaisen Villejä lupiineja. En kannata jatkoon, sillä biisin ainut mieli tuli Vartiaisen sinänsä tyylikkäästä soundillisesta värittelystä. Harri Rantanen ja Anssi Nykänen halusivat jostain syystä soittaa biisin kuin olisivat tehneet pohjia studiossa, eivätkä yhtään tienneet mitä päälle tulisi. Vakaata ja yllätyksetöntä läpisoittoa, ja samalla kokonaisuutena turhanaikaista.

Mutta mitäs yhdestä kauneusvirheestä. Husband on tiukinta mahdollista jazzfunkrock-rypistystä, ja loisteliasta kitaramagiaa. Noin kymmenen keikan kokemuksella: ei tähän osaa kyllästyä!

Husbandia lämppäsi kovasti lupaava Rantama Trio, jonka liideri Timo Rantama on myös teknisesti huima lahjakkuus. Yhdessä basisti Tatu Backin ja rumpali Iiro Laitisen kanssa Rantama jamitteli kiitettävistä vaikeusasteista huolimatta eläväisesti ja rennosti fuusiojazzin ja progen välimaastossa. Jos bändistä väkisin etsii kehitettävää, Rantaman kitarasoundeista en niin hirveästi innostunut. Atakkia olisi saanut olla reilusti enemmän, rankasti efektoitu sointi jäi välillä suhruiseksi ja ponnettomaksi. Soundit ovat tietysti aina makuasioita…

Joonas Widenius. Kuva: Kimmo Tähtinen.

Joonas Widenius. Kuva: Kimmo Tähtinen.

Äänekoski sinnitteli vielä kyydissä flamenco-kitaristi Joonas Wideniuksen trion keikalla. Tosin samalla peli oli jo menetetty, sillä Widenius oli loikkaava keikan jälkeen Jyväskylään leiriin, Vakiopaineeseen päivän toiseen konserttiinsa.

Legendaarinen Miekkaniemi on saanut, ei kilpailijan, vaan veljen tahi siskon. Ilpo Laitisen ja Tiina Väinölän vetämä Miekkaniemi Viitasaarella on ollut mm. Charles Gilin Vapaiden äänten vakiopysäkkejä, ja paljon muitakin hienoja keikkoja siellä on vuosien saatossa koettu.

Loppukesästä Äänekosken keskustassa avattu Wille – Olohuone & keittiö on hengeltään lähellä. Sekin on vanha puutalo, jolla on mielenkiintoinen historia, palvellut mm. kunnantalona, huonekaluliikkeenä ja museona. Senkin akustiikka hellii korvia, ja samoin kuin Miekkaniemestä, Willenkin ikkunoista voi seurata liikennevirtaa samalla kun kuuntelee keikkaa. Kaupungin keskeisimmän kiertoliittymän trafiikki ei kuitenkaan äänillään häiritse millään tavalla musiikkia.

Wideniuksen maltillisesti vahvistettu, pääperiaatteeltaan akustinen trio, soi tilassa uskomattoman hienosti. Tilalla on luonne: siinä missä Äänekosken kaupungintalon soundi on ceedeetä, Willen livemusa tulee kuin vinyyliltä, pehmeänä, huokoisena ja lämpöisenä.

Olen kuullut Wideniuksen trioa aiemmin hälinäpaikassa, eikä trion henki välittynyt ollenkaan. Nyt tunsin itseni onnekkaaksi, kaikki nyanssit kuuluivat, soittajien taituruus ja yhteisen elon keveys välittyi hienosti.

Widenius on viemässä flamenco-perusteista kitaransoittoa hyvin omaperäiseen suuntaan. Hieno pari kitaristille on basisti Hannu Rantanen, jonka soitolle on ominaista äärimmäinen helppouden tuntu, oli kyse sitten minkämoisista virtuoosikuvioinneista tahansa kontrabassolla tai kuusikielisellä sähköbassolla. Trion rytmisen pohjan taikoi monipuoliseksi espanjalaisissa flamenco-ryhmissä marinoitunut Karo Sampela.

Vakiopaineen keikkaa en päässyt todistamaan, sillä samaan aikaan toisaalla soi jo Kvalda ja Jyväskylä Big Band. Jyväskylän niukka voitto kitaraskabassa on kuitenkin pakko hyväksyä.

Hienointa viikonlopussa oli se päänsisäinen kokonaisvaikutelma, joka syntyi eri genrejen taitureiden ynnäämisestä. Näillä seuduilla toista näin vahvaa kitarakoostetta saadaan odotella pitkään.

Silvennoinen & Maijanen Band, Suolahtisali 4.11. klo 19 – 1-0
Rantama Trio, Husband, Poppari 5.11. klo 22 – 1-2
Joonas Widenius Trio, Wille – Olohuone & keittiö 6.11. klo 14 – 2-2
Joonas Widenius Trio, Vakiopaine 6.11. klo 18 – 2-3


Kirjastonhoitaja. Kirjoittelija.
Sähköposti | All posts by