Jazzbasisti ja arabimusiikin lumo

1268
lukukertaa

sabil2

 

Hubert Dupont on kokenut Suomenkävijä, Kartetin, Thôtin ja Sawadun kiertueilta tuttu basisti. Marraskuun aikana Dupont on kiertämässä Suomea ensin Jasmim Trion, sitten Trio Sabilin kanssa. Kumpikin yhtye perustuu jazzin ja arabialaisen musiikin kohtaamiseen. Yhteistä yhtyeille on paitsi Dupont, myös lyömäsoittaja, palestiinalainen Youssef Hbeisch.

Jyväskylässä oli Trio Sabilin vuoro. Sen kolmas muusikko on Ahmad Al Khatib, hänkin palestiinalaislähtöinen, nykyään Ruotsissa asuva ud-luutisti.

Al Khatib ja Hbeisch alkoivat soittaa duona Sabil-nimellä vuonna 2006. Samanniminen albumi näki valon vuonna 2012, ja seuraavana vuonna kaksikko kutsui Dupontin kolmanneksi pyöräkseen.

Jyväskylässä muusikot pitivät JAO:n opiskelijoille workshopin, ja illalla konsertin pienenpuoleiselle, mutta äärimmäisen kiitolliselle yleisölle. Tunnelma oli jokseenkin sydämellinen sekä keikan aikana että sen jälkeen.

Ihastuttava, lämpöinen ja pehmeä sointimaailma täytti Al Khatibin udin johdolla Siltasalin, kauniit, haikeat melodiat toivat maagista idän kultapölyä leijailemaan ankean marraskuun keskelle.

Jotakin oudon suggeroivaa ja rentouttavaa Sabilin musiikissa on. Neljäosasävelaskeliin perustuvassa melodiikassa on arvatenkin riittävästi toiseutta, jotta penkistä irtoaa leijumaan oikein kunnolla.

Sinänsä sekä Hbeisdhin rytmisoitto että Al Khatibin melodiasoitto etenevät ennalta arvattavasti (lopetusten äkkikäännöksiä lukuun ottamatta), mutta taidonnäytöksiä täynnään oleva koristelu onkin tämän musiikin ydintä, sen taidetta.

Sabilin esittämät sävellykset olivat enimmäkseen Al Khatibin käsialaa. Udinsoittajana hän on virtuoosi, ja kuten aina parhailla virtuooseilla, vaikeimpienkin kuvioiden soittaminen näyttää helpolta. Internet kertoili muuten jälkeenpäin, että Al Khatib on erikoistunut ”udinsoiton irakilaisen koulukunnan nykyaikaisiin tekniikoihin”. Klassinen tyyli on pohjana, mutta hienovaraisesti uutta kohden mennään.

Youssef Hbeisch pärjäisi pelkällä pikkusymbaalien koristamalla riqq-tamburiinillakin (nimimuunnelmia mm. riq, rik, mriq, duff), niin tiukkaa sykettä ja monivärisiä ääniä hän irrotteli soittimesta vahvoilla ja vikkelillä sormillaan. Hauskasti Hbeisch oli sommitellut länsimaista rumpusettiä imitoivan kokoonpanoon, jossa bassorummun ja lautasten kanssa pönötti kaksi darbukaa. Lisäksi hän soitti isoa kehärumpua sekä itseään, tai tarkemmin sanottuna käsiään, johan lähti kädenselistä nasakka läpse!

Dupontin basso on jännittävä lisä Sabilin musiikkiin. Aluksi arabialaiselle musiikille oudompi soitin tuntui joukon ulkopuoliselta, mutta mitä pidemmälle konsertti eteni, sitä luontevammalta trion yhteistyö maistui. Ensembleosuuksissa Dupont pysytteli tarkasti Al Khatibin kyydissä, mutta improsooloissaan sai tuotua jazztaustaansakin mukaan.