Raahen Rantajatsit 2006

569
lukukertaa
Atomicin Fredrik Ljungkvist ja Magnus Broo
Atomicin Fredrik Ljungkvist ja Magnus Broo. Kuva: Jukka Piiroinen.

Raahen Rantajatsit -festivaali on tullut vuosien varrella tunnetuksi taiteellisesti kunnianhimoisena ja nykyjazzin virtauksia rohkeasti esittelevänä tapahtumana. Monet muistavat vaikkapa Charlie Hadenin ja Cecil Taylorin esiintymiset menneiden vuosien merkkipaaluina. Festivaalin pääareena on aivan meren rannalla sijaitseva viehättävä Fantti, jonka ulkolavalle Raahen jazzviikonlopun tärkeimmät tapahtumat keskittyvät perjantai- ja lauantai-iltoina. Musiikkia on tarjolla myös sisätiloissa kaupungin ravitsemusliikkeissä, torilla ja elokuvateatterissa.
Fantin perjantai-illan aloittaja oli nuorista musiikinopiskelijoista koostunut Art of Electric Quartet, joka ei oikein onnistunut yrityksessään tavoittaa fuusiojazzin viileää tyylikkyyttä. Näin yhtyeen sinänsä sympaattinen yritys jäi turhan ponnettomaksi ja yhtyeen osaksi tuli lämmittelybändin epäkiitollinen tehtävä.

Illan toisena esiintyjänä lavalle nousi saksalaisen saksofonistin Frank Gratkowskin monikansallinen kvartetti. Yhtyeessä soittivat hollantilainen pasunisti Wolter Wierbos, saksalainen basisti Dieter Manderscheid ja amerikkalainen rumpali Gerry Hemingway. Vaikka nelikko käytti musiikissaan runsaasti free jazzista lähtöisin olevia tehokeinoja, perustui yhtyeen yhtenä monipolvisena settinä soittama konsertti pitkälti sävellyksiin; kaikki muusikot rumpalia myöten tuijottivat silmät kovina nuottejaan.

Kvartetin musiikki oli hyvin kollektiivista, musiikin kudoksessa soittajille jäi varsinaisia soolo-osuuksia melko vähän. Tyypillisesti yhtye lähti liikkeelle ikään kuin lattialle levälleen hajonneista pikku palasista, joista sitten kärsivällisesti rakennettiin laajempia kokonaisuuksia ja luotiin vähitellen voimistuvia jännitteitä. Yhtyeen kehittämästä intensiivisestä loppuhuipennuksesta huolimatta konsertti oli kokonaisuudessaan hieman kuivakas.

Vaikka vanhana Rantajatsien kävijänä olin tiennyt varata Fanttiin lämmintä vaatetta merestä illan myötä kohoavaa koleutta vastaan, oli aika toisen bändin jälkeen siirtyä kaupungille lämpimään ravintola Hovinarriin Gourmet-yhtyeen pariin ja jättää 35 vuotta kestänyttä levytysuraansa juhliva Dave Lindholm lavalle rokkaamaan.

Gourmet soitti levyiltäänkin tuttua värikästä etnomusiikeista lainailevaa ja ironisen hupaisaa musiikkiaan. Liekö syy ollut konsertin pienehköksi jääneestä yleisömäärästä vai Hovinarrin siistiksi remontoidusta ilmeestä, mutta sinänsä onnistuneen konsertin jälkeen tuntui kuin Gourmetin tarjoilema herkku olisi maistunut paremmalta hieman särmikkäämmässä tilassa.

Kun lauantai-iltapäivälle alun perin suunniteltu free jazz -kohtaaminen siirrettiin aikataulusyistä myöhään yöhön, jäi koko lauantaipäivä aikaa tutustua kaupungin nähtävyyksiin. Pari tuntia kestänyt retki Raahen saaristoon haruspurjekuunari Raahen Fiialla osoittautui todella onnistuneeksi ja mielenkiintoiseksi oheisohjelmaksi ainakin minun kaltaiselleni maakravulle.

Latteahkon perjantain ja hyvien purjehduskelien jälkeen olivat odotukset Fantin lauantain jazzkonsertin suhteen korkealla. Illan aloitti itävaltalaisen saksofonistin Max Naglin Big Four-yhtye, jossa soittivat myös ranskalainen kitaristi Noël Akchoté sekä trumpetisti Steven Bernstein ja basisti Brad Jones USA:sta. Ilmavasti ilman rumpuja soittanut yhtye tuoresti raikkaasti cool jazzia ja lisäsi mukaan myös häivähdyksiä swingistä, klezmeristä ja bluesista. Tarkasti toisiaan kuunteleva yhtye loi herkän hienovaraista ja hieman surumielistä musiikkia, jossa oli runsaasti hiljaista voimaa.

Illan toisena yhtyeenä esiintyi eräs viime aikojen suurista suosikeistani, norjalais-ruotsalainen Atomic-yhtye. Kvintetti ei tälläkään kertaa pettänyt, vaan kohosi tämän vuoden Fantin jazztarjonnan huipulle. Atomicin voima on vahvassa yhtyesoitossa, hienoissa, välillä upean melodisissa sävellyksissä ja intensiivisissä sooloissa. Perustan yhtyeen musiikille rakentaa varsinainen komppidynamo (rumpali Paal Nilssen-Love ja basisti Ingebrigt Håker Flaten), jonka luoman rytmisen energian ja mahtavan svengin varasta solistien on hyvä ponnistaa. Erityisen vaikuttavana solistina esille nousi saksofonisti Fredrik Ljungkvist, joka todellisen improvisoijan lailla löysi aina mielenkiintoista ja omaperäistä sanottavaa.

Fantin lauantai-illan päättänyt Oiling Boiling ei ehtinyt vielä edes aloittaa, kun kaikki vapaan improvisaation ystävät kiirehtivät Atomicin mainion komppiparin perässä Bio Huvimyllyn öiseen free jazzkonserttiin. Paal Nilssen-Love ja Ingebrigt Håker Flaten soittivat pienen elokuvateatterin lavalla yhdessä Mikko Innasen ja Frank Gratkowskin kanssa. Muusikot kohtasivat tässä kokoonpanossa nyt ensimmäisen kerran, eikä aikaa harjoittelulle ollut tarjolla. Kohtaamisesta syntyi kuitenkin jäntevää ja vaihtelevaa vapaata ilmaisua, joka piti kuulijansa myöhäisestä ajankohdasta huolimatta innoissaan ja hereillä. Kun Bio Huvimylly on vielä sopivan intiimi paikka tällaiselle akustiselle musiikille, oli yön improvisaatiotuokio hieno ja mieleenpainuva päätös festivaalin jazztarjonnalle.

Raahen Rantajatsit osoittautui jälleen kerran hyvän maineensa veroiseksi tapahtumaksi, joka joka vuosi tuo Suomeen sellaista kiinnostavaa jazzia, jota harvoin muualla pääsee kuulemaan. Vaikka perjantain ohjelmasta jäi hieman vaisu kuva, pelastivat Fantin onnistunut lauantai ja Huvimyllyn maukas yöjazz festivaalin selkeästi plussan puolelle.