Jarmo Saari SOLU & Filmtet Savonlinnassa

1681
lukukertaa
Kuva: Pete Pakarinen.
Kuva: Pete Pakarinen.

Kynttilöiden lailla kimaltelevat pienet lamput vesilaseissa sinisen savun keskellä. Mies silmät sidottuna talutetaan lavan eteen. Hän hapuilee laseja, kostuttaa sormensa veteen ja vetää sitä lasin reunaan. Lasimusiikki tunkeutuu taustanauhan luomaan äänimaisemaan.

Jarmo Saaren sooloesitys Solu on erinomaisen henkilökohtainen luomus. Vailla yhtyeen tuomaa turvaa esiintyjä on yksin omien ideoittensa, taitojensa ja laitteittensa keskellä. Mutta nyt korvan apuna onkin silmä. Toisen puolen tunnelmasta luo valopöydän takana istuva Valo Virtanen ohjaamalla valonheittimiä savuiselle lavalle. Silmän ilo on ajoittain niin suuri ettei korva malta hoitaa kuunteluosaansa.

Lukemattomat punaiset valot palavat ja vilkkuvat Saaren ohjaamassa elektronisessa laitteistossa. Koskettavimmat hetket eivät kuitenkaan synny huipputekniikasta, vaan sen tuella. Saari nostaa lastenkirjan eteensä ja alkaa kitarointinsa säestämänä lukea tarina Pikku toukka paksulaisesta. Sivu kerrallaan, kunnes toukasta lopulta kuoriutuu kaunis perhonen. Lastenhuoneen liepeiltä on löytynyt myös lelurobotteja, jotka käyvät taistoon samplereiden säestyksellä.

Toisessa setissä oli Saaren vuoro astua hieman sivummalle. Filmtet-seitsikko käytti huolella kaiken tilan Oopperakellarin lavasta. Hienoista muusikoista nostettakoon esiin juuri palkittu Pepa Päivinen. Hänen improvisaatiosooloissaan on vahvaa näkemystä, eikä tämä ollut poikkeus. Riemun hetkiä toi myös Petri Keskitalon hengästyttävä tuubasoolo.

Saaren sovittamat kappaleet muodostavat kudelmia, joissa melodiat kietoutuvat toisiinsa. Näin käy Toivo Kärjen sävellyksille pohjaavassa Rilluma-rei -kappaleessa ja uudelleen Anssi Tikanmäen melodioille kappaleessa Klaani/Juha. Sovituksista kuuluu säveltäjän ääni, mutta ne ovat kuitenkin selvästi ja omintakeisesti uudelleen luotuja teoksia. Siis nimenomaan luotuja. Loistavan konsertin melodiat soivat päässä taas pitkään.

Jarmo Saari Solu & Filmtet
Oopperakellarin jazzklubilla Savonlinnassa 10.12.
Jarmo Saari – kitara ja elektroniikka
Pepa Päivinen – puhaltimet
Petri Keskitalo – tuuba
Seppo Kantonen – rhodes
Mikko Helevä – hammond
Hannu Rantanen – kontrabasso
Marko Timonen – rummut ja lyömäsoittimet
Valo Virtanen – visualisointi
Heikki Iso-Ahola – äänisuunnittelu