Keitelejazz 2002

579
lukukertaa
Itchy
Itchy. Sivun kuvat: Pentti Ronkanen.
Itchy
Itchy. Sivun kuvat: Pentti Ronkanen.

Keitelejazzia on järjestetty Äänekoskella vuodesta 1985 alkaen. 18. festivaali onnistui kokonaisuutena hyvin. Taloudellinen tulos oli plusmerkkinen, ja taiteellisestikin vuosikerta oli aivan kelpo, vaikka lauantain pääkonsertissa ei odotettuun hurmokseen asti yllettykään.

Musiikillisesti antoisimpia kokemuksia olivat lauluyhtye Rajattoman hieno konsertti jazzteltassa sekä lauantaiyön jamisessio, jossa tanskalaisfonisti Jakob Dinesen ja jyväskyläinen trumpetisti Kalevi Louhivuori kirittivät toisiaan huimiin sooloihin.

Micke Björklöf & Blue Strip
Samuli Edelmann
Neljä Ruusua
Torstai 25.7. klo 20, Jazzteltta

Yleismusiikkilinjoille lähteneille jazzfestivaaleille on nykyään tyypillistä se että jazzia rahoitetaan tuottoisilla rock-illoilla. Keitelejazzissakin bluesia ja rockia yhdistelevä torstai on festivaalin taloudellinen kivijalka.

Taloudellisesti hyvin mennyt edellinen vuosi mahdollisti nyt kaikkien aikojen satsauksen yhteen iltaan: lauantaihin pystyttiin tuottamaan kallin Don Byronin yhtyeen lisäksi kaksi tanskalaisbändiä, joista Pierre Dorgen orkesteri lähenteli big band -mittoja. Satsaus taiteellisesti korkeatasoiseen laatujazziin ei kuitenkaan näkynyt missään, ei lippuluukulla eikä myöskään median kiinnostumisena festivaalista.

Torstai-ilta onnistui sentään kuitenkin tänäkin vuonna kahdessa asiassa: rahaa tuli festivaalille jopa yli odotusten ja lisäksi nämä paikkakunnan mittakaavassa megatapahtumaksi luokiteltavat bileet olivat tunnelmiltaan paremmat kuin olisin osannut kuvitella.

Micke Björklöf & Blue Strip oli saanut torstain blues-avaajan roolin. Ilta käynnistyi mukavasti ison orkesterin tyylillisesti vaihtelevalla ohjelmistolla. Normaalisti viisimiehisenä keikkaileva Blue Strip oli vahvistanut rivejään kesän festarikeikoille Keylettes-naistaustaköörillä ja UB-torvisektiolla. Etenkin torvet soivat komeasti ja kyllähän ison bändin blues on paljon eläväisempää kuin perusbändin ränttätänttä.

Blue Stripissä miellyttää muutenkin otteen keveys ja pyrkimys omaan soundiin. Ville Leppänen kitaroi jälleen totutun mainiosti. Torstai olikin kovien kitaristien päivä kun Leppäsen lisäksi äänessä olivat Tuomo Dahlblom katukonsertissa sekä Ilkka Rantamäki ja Jukka Tolonen yön jatkoklubilla.

Illan rockpuolen esiintyjät Samuli Edelmann ja Neljä Ruusua eivät etukäteen juuri innostaneet. Samuli on kyllä tehnyt erittäin hyvän Vaiheet-levyn isänsä biiseistä, mutta miehen iskelmärockpuolen olen kokenut jokseenkin läyhäiseksi.

Keikka oli kuitenkin ammattimiehen työtä alusta loppuun. Edelmannilla on tunnetusti erinomainen taustayhtye (jazzpuolelta mukana Arttu Takalo), ja muutamat balladit olivat kappaleinakin todella vahvoja. Samulin eleetön lavasäteily vetosi odotetusti etenkin naispuoliseen yleisöön. Kun täysi teltallinen lähti tuosta vain täydestä sydämestään laulamaan Edelmannin biisejä, syntyi lämmin, lähes harras tunnelma.

Tunnustettakoon heti, että Neljä Ruusua on yksi Suomirockin suurimmista inhokeistani. Syynä ei niinkään tuo melko persoonaton musiikki, vaan maan typerimmistä rock-sanoituksista kilpailevat tekstit. Ja tunnustettakoon heti seuraavaksi, että Ruusut heittivät hekin hyvän, jopa intoutuneen keikan. Ilkka Alanko on kelpo show-mies, bändi toimi ihan jees ja ystäviähän Ruusuilla riitti. Meno festivaalialueella oli fanaattinen, välillä hieman pelottavakin eturivien turvallisuutta ajatellen. Kaikki meni lopulta kuitenkin hyvin. Bändille siis ruusuja hyvistä bileistä, mutta niille korneille sanoituksille olisi kyllä tehtävä jotakin…

Joakim Milder Quintet
Lauluyhtye Rajaton
Stockholm-Helsinki Funk All Stars
Perjantai 26.7. klo 20, Jazzteltta

Perjantain telttakonsertti, eli varsinaisen jazzosuuden avaus, oli rakennettu monipuoliseksi kokonaisuudeksi.

Keitelejazz on joka vuosi esitellyt uutta ruotsalaista jazzia. Nyt oli siis saksofonisti Joakim Milderin vuoro. Kokoonpano oli kovaa tasoa: kompissa rumpali Peter Danemo ja basistina pohjoismaista eliittiä edustava Christian Spering. Kolmen puhaltajan etulinjasta Milder itse oli yllättäen vähiten kiinnostava solistina, sen verran mielenkiintoista sanottavaa oli trumpetisti Staffan Svenssonilla ja etenkin pasunisti Peter Dahlgrendilla. Milder toki kantoi sävellysvastuun. Yhtyeen musiikki oli tuoretta, vasta tälle uudelle kokoonpanolle sävellettyä. Kamarimusiikillista pehmeyttä ja kiireetöntä herkkyyttä tavoitettiin, mutta kokonaisuus kääntyi hieman kuivakkaaksi jazzmodernismiksi, eikä yhtye ollut ehkä aivan oikeassa paikassa tässä esiintyjältä vangitsevaa karismaa vaativassa telttaympäristössä.

Täydellisen oikeassa paikassa oli sen sijaan lauluyhtye Rajaton. Itse asiassa on vaikea kuvitella missä tämä huippulahjakas laulajisto voisi olla väärässä paikassa! Vaikka yksi kuudesta laulajasta oli sairauden vuoksi joutunut jäämään pois, Rajaton oli täydellisen vakuuttava vajaanakin. Todella vaikeita sovituksia, mutta helponkuuloisesti, mukaansatempaavan elämäniloisesti ja musikaalisesti esitettynä. Kansanrunouden tunnelmista Beatles-menopaloihin: saattaa kuulostaa tylsältä ja loppuunkalutulta, mutta on käytännössä kaikkea muuta. Ja mahtuipa eläväiseen konserttiin sirkusnumerokin: Jussi Chydeniuksen riemastuttava ”rumpu”-soolo (siis todellakin rumpusetti symbaaleineen kaikkineen ihmisäänellä tehtynä) jäi varmasti lähtemättömästi kuulijoiden tajuntaan.

Sanoituspuolelle kaipaisin jatkossa nykylyyrikoita, kansanrunous ja Eino Leino ovat visseistä ikuisista arvoistaan huolimatta materiaalina kuluneita ja ajatusmaailmaltaan jo vähän vieraannuttaviakin. Toivottavasti rajattomuus ulottuu jatkossa siis myös tekstipuolelle.

Stockholm/Helsinki Funk All Starsin tehtävänä oli päättää perjantain konsertti liikkeeseen. Bändi kutsui tanssiin. Valitettavasti elastisen ja muuntuvan, eläväisesti toimivan funkrytistyksen sijaan bändi urautui yksitoikkoisiin halonhakkuujyskeisiin. Ei kai funkrytmiikan tarvitsisi puuduttavan tylsää olla?

Muutenkin funk-bändin, tai lähinnä Sami Saaren käsitys shown tekemisestä on hieman kyseenalainen. Peli on jo menetetty silloin kun show joudutaan todella tekemällä tekemään, ja yleisöä täytyy houkutella mukaan laulamaan hittibiisejä. Edellisenä iltana yleisö alkoi itse oma-aloitteisesti laulamaan kuorona Edelmannin lauluja, ja fiilis oli kyllä ihan toista kuin Saaren väkisinlaulattamisjutuissa ja ohjeissa miten suosiota pitää osoittaa. Siis hieman relampi asenne, kiitos, ja annetaan yleisön lähteä mukaan jos on lähteäkseen.

Soittajien taidoista ei funk-bändin homma kiikasta kun mukana on Jukka Perkon ja kitaristi Tomi Vartiaisen kaltaisia muusikoita. Kyse on näkemyksestä. Läyhäistä ameriikanfunkkia ei pelasta edes yksi maailman parhaista saksofonisteista. Sami Saaren muutamat hittibiisit eivät nekään istuneet kokonaisuuteen, Saaren oma bändi hoitaa ne hommat paremmin. Melkoinen osa yleisöstä äänesti kuitenkin jaloillaan ja tanssitila täyttyi bailaajista. Funkjazzilla on siis selkeästi biletilausta, mutta kyllä konseptin saisi miettiä nyt nähtyä huolellisemmin.

Jone Takamäki & Pablo Cueco
Lauantai 27.7. klo 18, Äänekosken kaupungintalo

Vapaat Äänet -konsertti oli ranskalaisen lyömäsoittaja Pablo Cuecon näytöstä. Uskomattoman määrän erilaisia ääniä Cueco pystyi taikomaan yhdestä zarb-rummusta, bassoäänistä pinkeyksiin. Kappaleet rakentuivat yleensä melko selkeille perusrytmeille, mutta Cueco variointi ja silkka sorminäppäryys pitivät mielenkiintoa yllä.

Jone Takamäen osuus oli kyllä sekin mielenkiintoinen, mutta ehkä hieman hajanainen kun soitin vaihtui jokaiseen kappaleeseen. Oikeiden soittimien, saksofonin ja bassoklarinetin lisäksi, Takamäki käytti lelusoittimia ja etnisiä puhaltimia. Osa soittimista oli mukana ennemminkin soittajan uteliaisuuden kuin todellisen musiikillisen tarpeen takia.

Konsertti edusti Vapaita Ääniä pelkistetyimmillään. Tätä kuvasti Takamäen aloitus: pelkkää hengitystä, huohotusta ja huokumista. Siitä noustiin pikkuhiljaa Cuecon rytmimaton päällä leijuvaan pelkistettyyn, temaattisesti yksinkertaiseen musiikkiin. Lisäsoittajia ei kuitenkaan kaivattu. Ääniä saatiin vähän, mutta riittävästi.

Itchy featuring Mikko Innanen
Don Byron ’Music for six musicians’
Pierre Dorge’s New Jungle Orchestra
Lauantai 27.7. klo 20, Jazzteltta

Lauantain pääkonserttiin oli satsattu ”enemmän kuin oikeastaan olisi ollut varaa”. Rahalla oli haluttu ostaa nimenomaan jazzillista laatua. Sitä myös saatiin kolmen hienon yhtyeen esityksissä, mutta aivan täysosuma ilta ei ollut.

Ensimmäinen pettymys oli yleisön määrä, pääkonserttiin olisi odottanut enemmän kuin puolentuhatta jazzdiggaria. Toiseksi harmitti mahtavan New Jungle Orchestran joutuminen olosuhteiden uhriksi: loppukesän ensimmäinen kylmä ilta iski ja karkoitti osan T-paidoissaan hytisevästä porukasta jo lämpimämpiin oloihin. Kolmanneksi festivaalin pääesiintyjä Don Byron pystyi antamaan vain täsmälleen saman kuin sinänsä tasokkailla levyillään, ei yhtään enempää. Jazzin alueella se ei tyydytä, kun on tottunut konsertissa kokemaan noin miljoona kertaa levyt ylittäviä esityksiä.

Lauantain teemana oli tanskalainen jazz. Yhteistyössä Tanskan Jazzliiton kanssa festivaalille tuotettiin kaksi yhtyettä, nuorten, ei-hirveän-vihaisten soittajien Itchy ja jo 80-luvun alusta riemastuttanut etnojazzbigband New Jungle Orchestra.

Itchyn vieraana soitti paljon tanskalaiskontakteja hankkinut, Kööpenhaminassakin opiskellut Mikko Innanen. Konseptiin mahtui kaksi saksofonia, sähköbasso ja rummut. Innasen kyvyt jo tunnetaan, ja Jakob Dinesen soitti myös oivasti kulmikkaan ja energisen kompin innoittamana. Basisti Jeppe Skovbakken sävellyksiin pohjaavalla Itchyllä on kieltämättä uudenlaista otetta, vaikkei aivan etukäteen mainostetusta punkjazzista olekaan kyse. Virkeä ja virkistävä illan aloitus.

Don Byronin bändi on täynnään maailmanluokan muusikoita. Yhtye ylsikin hienoon ja tasapainoiseen sointiin. Tunnetasolla Byronin projektissa on kuitenkin jotakin joka jättää kylmäksi. Bändi on tiukasti Byronin kontrollissa, eikä soittajilla ole tarpeeksi vapauksia jotta hommasta syntyisi myös livenä hieno kokemus. Yhtyeen ajoittainen lattarisvengikin tuntui aidon asian sijasta älylliseltä svengin tarkkailulta ja tutkimiselta. Tarkasti sovitettu musiikki soi kuin levyltä. Byron taitaa itse asiassa tavoitella taidemusiikin tapaista kapellimestarin suhdetta suhdetta esitettävään musiikkiin ja yhtyeen muihin soittajiin. Hieno pianisti Edsel Gomez oli ainoa joka uskalsi hieman irrotella, ja pystyi tarjoamaan ulkopuolisen tarkkailun sijasta oikeaa tunnetta, aitoa elämyksellistä tavaraa kuulijalle.

Pierre Dorgen luotsaama New Jungle Orchestra joutui siis valitettavasti olosuhteiden uhriksi. Suosiollisemmissa olosuhteissa kyseessä olisi ollut yksi kaikkien aikojen Keitelejazz-keikoista. Nyt lauantai-ilta kääntyi hyytävän kylmäksi yöksi ennen bändin settiä, ja osa yleisöstä lähti hakemaan suojaa pakkaselta ilmeisesti pääesiintyjäksi kokemansa Byronin jälkeen.

New Jungle Orchestra teki sen mitä oli tehtävissä, soitti omaperäistä etnovaikutteiden ja jazzin sekoitusta suurella sydämellä. Kyllä kuulijastakin on kivaa kun soittajat silmin nähden nauttivat siitä mitä ovat tekemässä! Puhaltajat käväisivät välillä yleisön joukossa töräyttelemässä ja Jakob Dinesen tunkeutui kuokkavieraaksi lavalle asti. Kaikesta huokui orkesterin hieno henki ja reilu meininki. Dorge oli Byronin tavoin selkeä johtaja, mutta aivan toisenlainen: auktoriteetin sijasta kannustava ja innostava kapteeni. Bändille ei voi toivoa kuin menestystä ja pitkää ikää, ja paljon keikkoja myös Suomessa.

Jatkoklubit, Irish Bar Dan:
Bill Öhrström Blues Band
Torstai 25.7. klo 24
Kautto
Perjantai 26.7. klo 24
Myöhä
Lauantai 27.7. klo 24

Keitelejazz-yöt päättyivät Irish Bar Danin tungokseen. Etenkin torstai-iltana baari oli äärimmäisen täynnä kun Ilkka Rantamäki ja Jukka Tolonen luukuttivat antaumuksella perusbluesia. Vokalisti-harpisti Bill Öhrström tuntui olevan elämänsä kunnossa. Pappaiän saavuttanut ruotsalaislaulaja nautti selvästi keikoista baarissa ja perjantain katukonsertissa vanhan soittokumppaninsa Jukka Tolosen kanssa.

Perjantai-iltana Kautto (ex-Earth Turtle) vakuutti jälleen. Bändistä kertonee paljon sekin, että Tuomo Dahlblomin tasoinen kitaristi soittaa yhtyeessä vain komppikitaraa. Kitarasooloista ja laulusta vastaa äänekoskelaislähtöinen Petri Kautto, jonka laulutyyli liikkuu jossakin Stevie Wonderin ja Jamiroquain lähimaastoissa, eli sielukkaasta musiikista on kyse. Hienosti toimiva pikkuyhtye, jonka voisi kuvitella nousevan todelliseen lentoon kunnon torvisektion kera.

Perjantaina syntyi jo lievää jamimeininkiäkin, kun Kauton osuuden jälkeen lauteille hyppäsivät yllättäen Jan Simons, Jukka Perko ja Sami Saari yhdessä Jaro Joensuun kanssa. Alun verevän souljazzin jälkeen päädyttiin lopulta rokkipohjalle. Etenkin Sami Saari jaksoi kiitettävästi ahkeroida yleisön palveluksessa lähes valomerkkiin asti.

Lauantaina saatiinkin sitten aikaan ikimuistoisen hienot jazzjamit, harvinainen tapahtuma millä tahansa festivaaleilla. Jyväskyläläinen Myöhä, nuorista tulevaisuuden lupauksista koostuva yhtye, soitti ensin mainion oman keikan. Kesken toisen setin lauteille alkoi vyöryä tanskalaista väriä eli Itchyn soittajia. Primus motorina toimi väsymätön fonisti Jakob Dinesen, joka oman keikkansa lisäksi vieraili siis ensin Pierre Dorgen yhtyeen solistina, ja nyt sitten lopulta Irish Barin jamipäällikkönä.

Myöhän soittajista jameissa kunnostautui etenkin trumpetisti Kalevi Louhivuori, joka veti kerrassaan parasta jazztrumpettia mitä olen tänä kesänä kuullut. Näin Louhivuorta pariin otteeseen Summer Jazzissakin, mutta tämä pienyhtyeympäristö päästää hänen taitonsa esille parhaiten. Pitkä kokemus Jazz Barin jameista näkyi nyt hienosti, ja Myöhää yhtyeenä uskaltaa suositella sinne missä tarvitaan puhdasta, melodista, trumpettivetoista jazzia.

Ilmaiskonsertit, Keskuspuisto

Festivaalin ilmaiskonsertit pitivät sisällään monenlaista paikallista osaamista: Vehkalan kansanviihdettä, Blues Deluxen pätevää juurihoitoa, bändikurssin kokoonpanoja ja tanssikurssin esityksiä. Tolonen, Rantamäki ja Öhrström bluesasivat, jyväskyläläiset Tuomo Dahlblom Trio ja Myöhä jazzasivat laadukkaasti.

Erikoisin ilmestys oli kuitenkin täysin äänekoskelainen Voodoo Butter Band. Zappa- ja underground-mielteitä synnyttävä pähkähullu, mutta taidokas remellys kerää jo kulttipalvojia. Jos olisin manageri, VBB olisi ensimmäinen kiinnitykseni. Älyllisen maailman olisi pakko antautua viikossa, Pöytyää, Kälviää ja Äkäslompoloa myöten.

Taidenäyttely, Äänekosken kaupunginkirjasto, Hoikkassali

Suomijazz.comin virallisena taiteilijana toimiva Ari Liimatainen vastasi tällä kertaa Keitelejazz-näyttelyn kokoamisesta. Arin omien töiden lisäksi mukana oli Sirpa Hasan värikkäitä batiikkitöitä ja salaperäisen Husido-Simyn veistoksia. Kuvataiteista kiinnostuneet vierailkoot Arin nettigalleriassa toteamassa jo tehdyt rikokset.

Keitelejazz Äänekoskella 25.-27.7.2002

Joakim Milder Quintet
Christian Spering, Staffan Svensson.
Rajaton
Rajaton.
Stockholm/Helsinki Funk All Stars
Stockholm/Helsinki Funk All Stars.
Takamäki, Cueco
Jone Takamäki & Pablo Cueco.
Don Byron
Don Byron.
New Jungle Orchestra
New Jungle Orchestra.
Myöhä
Myöhä: Kalevi Louhivuori, Jori Huhtala.