Kimmo Pohjonen ja Eric Echampard Hollannissa

123
lukukertaa
Kimmo Pohjonen, Eric Echampard. Kuva: Heikki Iso-Ahola.
Kimmo Pohjonen, Eric Echampard. Kuva: Heikki Iso-Ahola.

Uumen Hollannissa 12.-13.11.2005
Tuottaja Charles Gilin matkapäiväkirja

Henkilöt:
Kimmo Pohjonen (harmonikka, ääni)
Eric Echampard (rummut)
Heikki Iso-Ahola (äänisuunnittelu)
Charles Gil (tuottaja, kiertuemanageri)

”Herätyskello soi klo 03:30. Tämä yö jää lyhyeksi kun on menty nukkumaan puolen yön aikaan. Se on usein näin jos on aamulento ja kasaantuneita töitä.

Tilataksi on on tilattu klo 06:15. Kimmo roudaa yksin Kaapelitehtaalla. Matkalla kohti kenttää Hessu hyppää kyytiin Töölöstä ja minä Kalliosta. Itsepalveluselvitys sujuu vaivattomasti. Kone on puoliksi täynnä ja lähtee aikataulussa. Onnistunut lähtö on strateginen saavutus tien päällä. Toivotaan että Ericin lähtö Pariisista on myös sujunut hyvin. Nyt voin rentoutua. Otan kirjan esille. Kimmo ja Hessu lukevat sanomalehtiä. Taidan nukahtaa…

Luen lehdestä lauseen joka saa minut hymyilemään: ”Auton uumenista saa lapata lautasille hyöryävää liha-perunapataa.” Kuulin ensimmäisen kerran uumen-sanan vuoden alussa, kun Kimmo sen mainitsi mahdollisena nimenä tulevalle levylle. Ja näin on nerokkaasti nimetty Pohjonen & Echampard -duon levy. Kimmon ansioista uumen kuuluu nykyään sanavarastooni.

Kone laskeuttuu. Eric on myös saapunut aikataulussa vähän ennen meitä. Hän ja kuskimme Leon ovat vastassa. On mukava tavata taas kesän jälkeen. Me olimme viimeksi yhdessä Bergenin Nattjazz-festareilla. Lastaamme tavarat pikkubussiin ja lähdemme ajamaan Utrechtiin. Lähetään ny meneen! – ehtii sanoa Eric, jolle hämäläinen Jukka Kaven on huolellisesti opettanut tämän iskevän ilmaisun viime kevään Suomen kiertueella. Matka menee leppoisasti ja nopeasti. Vaajan kolmen vartin jälkeen jo seisomme hotellin tiskin edessä. Hotelli on täynnä eikä ole yhtään valmista huonetta. Matkatavaran säilytystila on myös täynnä. Emme pääse teatteriin ennen iltapäivää ja Leonin pitää nyt lähteä takaisin Amsterdamiin. Meille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kantaa pois tavarat bussista ja laittaa ne johonkin vastaanoton nurkaan. Ehdotan että jään kuorman kanssa odottamaan tilanteen muutosta. Nyt rupeaa tuntumaan oikealta kiertueella eikä lomareissulta! Tähän asti olivat asiat menneet liian kevyesti.

Oikeasti ei minua haittaa. Aika mene mukavasti lukemalla ja kirjoittamalla. Kimmo ja Eric palaavat kävelyltä. He tuovat mukanaan aperitiiviksi erinomaista gouda-juustoa. Nam! Me saamme huoneet ja lähdemme saman tien etsimään lounaspaikkaa. Alkaa olla kunnolla nälkä. Vohvelin tuoksu on valloittanut koko keskustan alueen, aivan kuin niitä paistettaisiin jokaisessa nurkassa. Me päädymme kreikkalaiseen ravintolaan, syömme hyvällä ruokahalulla ja palaamme hotelliin lepäämään. Nukahdan nopeasti mutta herään keskellä päiväunia torvien ja virvelien voimakkaisiin ääniin. Joku orkesteri on asettunut kadulle aivan minun ikkunani kohdalle ja se ei näytä liikuvan mihinkään suuntaan. Se vain innostuu esittämään uusia kappaleita…

Roudataan tavarat taksiin Hessun kanssa. Eric ja Kimmo jäävät lepäämään huoneisiin. Taksi joutuu kiertämään isompia katuja pitkin. Pysähdymme kanavan tuntumassa erään umpikujan keskelle. Kuulemma Kikker-teatteri on tuoreesti remontoitu. Aika kapea vaaleankermanväriseksi maalattu julkisivu on upotettu tiilirakennuksien sekaan. Reipas naissihteeri avaa meille oven. Pitkän käyttävän päässä avautuu ovi suoraan lavalle. Komean neliömäisen puulattian edessä nousee jyrkkä katsomo. Niin sanottu black box -teatteri on miellyttävä tila. Hessua ja minua tervehtivät neljä talon teknikkoa. Puristamme kädet ja esittelemme itsemme. Tuntuu että yhteistyö tulee sujumaan mukavasti ja asiallisesti. Parempi niin, koska Hessu totea että päivästä saattaa tulla pitkä. Surround-äänentoisto on vielä keskeneräisesti rakennettu ja on muutenkin paljon tekemistä ennen kuin voidaan aloittaa soundcheck. Kuten aina Hessu on ollut etukäteen yhteydessä äänivastaavan ihmisen kanssa. Hänen säntillisyytensä ja kokemuksensa tuovat turvallisen olon tien päällä. On kunnia tehdä yhteistyötä tälläisen äänisuunnittelijan kanssa. Nyt pääsemme tosi toimiin. Hessu asentaa Kimmon räkit paikalleen. Itse kasaan rummut ja vaihdan muutamia kalvoja. Tama Super star -setti on hyvässä kunnossa. Kiirehdin hotelliin hakemaan Kimmon ja Ericin. Kävelemme takaisin teatteriin. Heti päästyään lavalle Eric käy rumpujen kimpuun ja aloittaa pitkän viritysprosessin. Kimmolla on myös pitkä ja tarkka urakka omien soittimien kanssa. Pyydän avaamaan pukuhuoneen ja käyn hakemassa kahvia kaikille. Nyt kiertuemanageri voi siirtyä tuottajan hommiin. Nimittäin minulla on yllin kyllin roikkuvia asioita. Kimmon hanurin ja äänen suhina sekä Ericin bum bummit muodostavat kodikasta taustaa. Aika menee nopeasti tietokoneen ääressä.

Seitsemän maissa festivaalin kokki tarjoilee meille maukkaan intialaismausteisen aterian. Kaikki teatterin 180 paikkaa on myyty loppuun ja odotuslistaan ilmestyy koko ajan uusia nimiä. Kokeilevaan musiikkiin keskittynyt ”Rumor” -festivaali on lähtenyt käyntiin kymmenisen vuotta sitten. Tänään on menossa tapahtuman neljäskymmenestoinen ilta. Kolmessa eri Utrechtin keskustan salissa on järjestetty neljä konserttia . Yleisö ostaa passin koko illalle. On tärkeää, että minkään konsertin kesto ei pääse venymään, muuten yleisö ei ehdi ajoissa seuraavan paikkaan. Käytännössä soitto aloitetaan kun koko yleisö on paikalla. Kun Eric ja Kimmo vihdoin menevät lavalle ollaan yli puoli tuntia aikataulusta myöhässä. Tupaten täysi katsomo nostaa tunnelman korkealle. Energialataus on aikamoista mutta pojat eivät laita kaikkea palamaan heti ensimmäisillä minuuteilla. Musiikki rupeaa kulkemaan omia polkujaan. Tarina syntyy. Vähän alle tunnin setti, joskus tuntuu kuin olisi kaksi sooloa rinnakkain, joskus taas on yhteisdramatiikka aivan kohdallaan. Näin voi tapahtua kun mennään lavalle ilman kirjoitettuja nuotteja ja turvattua polkua. Musiikki syntyy tässä ja nyt. Ei kannata jäädä paheksumaan omia ”virheitä” tai ”heikkouksia”, vaan niiden kautta päästään eteenpäin. Suhteellisuuden ja tilanteen taju nousee ratkaisevaksi tekijäksi. Yleisö palkitsee tämän rohkean ja jännittävän seikkailun seisovilla aplodeilla. Näin on hyvin.

Kiirehdin levymyyntiin. Ihmiset hymyilevät ja kiittävät keikasta. Palaan pukuhuoneseen ja hoidan paperiasiat. Festivaalin johtaja on myös hyvin tyytyväinen tähän Uumen-duon ensiesiintymiseen Alankomaissa. Kimmo ja Eric palauttavat pikku hiljaa suoritustaan. Neljästään Hessun kanssa kilistämme hienolla pure malt -viskillä.

Sunnuntaina juhlimme isänpäivää myöhäisaamiaisella. Tylsää, kun tätä tärkeää päivää ei voi viettää perheen kesken. Hessu lähtee puolen päivän maissa Amsterdamiin. Me muut jäämme odottamaan kuljetusta, jonka on määrä saapua klo 15. Päiväkävelyn jälkeen kirjoittaudumme ulos hotellista ja haemme soittimet teatterista. Kikkerin vieressä oleva terassi on ylellinen paikka nauttia myöhäis- syksyn auringosta, joka lempeästi paistaa. Kuskimme Bobbie myöhästyy. Hän joutui yllättävaan ruuhkaan matkalla Amsterdamista. Onneksi aikataulussa oli löysää aikaa joten nyt päätämme ajaa suoraan klubiin ja olla menemättä hotelliin. Lähettämme viestin Hessulle joka on jo kirjoittautunut hotelliin ja asia hoituu. Bobbie on sähköbasisti, joka nykyään tekee kuskihommia. Hän kehuu uutta Bimhuis-klubia, tämän illan esiintymistilaa. Hän kertoo, että kun bändit soittavat, niiden takana on koko lavan levyinen lasiseinä jonka läpi avautuu mahtava näkymä kaupungille. Haluaisin jo saapua perille ja nähdä sen itse. Samaan aikaan kun ajamme kohti Bimhuisia ranskalainen Richard Galliano soittaa siellä soolona. Tänään on Amsterdamissa hanurin päivää, laidasta laitaan!

Matka menee nopeasti. Pysähdymme massivisen neliömäisen rakennuksen laidalle, lastausoven kohdalle. Rakennuksen päässä näkyy merta ja lahden toisella puolella on ilmeisesti kaupungin keskusta. Bobbie osoittaa sormella meren edustalla olevan korkean rakennuksen siipiä. Tämä jatko-osa on pystytetty isojen tukipylväiden päälle, aivan kuin silta joka ei haluaisi johtaa mihinkään, vain olla omana itsenään. Bimhuis on siellä.

Hymyilevä vartija tuo pari kärryä ja opastaa meidät perille pitkien käytävien kautta. Tavarahissi pysähtyy neljänteen kerrokseen. Se on taso josta yleisö saapuu klubiin ja ravintolaan. Saavumme katsomon yläpuolelle. Ei voi mutta kun ihmetellä tätä tilaa. Mitat tuntuvat heti täydellisiltä. Niistä muodostuu aivan mahtava intiimi areena. Lava on noin kaksitoista metriä leveä ja kuusi metriä syvä. Sen edestä, sekä oikealta ja vasemmalta puolelta lähtee loivasti nouseva neljätasoinen katsomo johon on asennettu hienoja punaisia nahka- istuimia. Katsomoa ympyröi vielä kaikilta puolilta ylimmäinen taso, joka on tämän neljän kerroksen yleinen taso. Siihen on laitettu tyylikkäita pöytiä ja tuoleja. Lasken nopeasti että katsomoon mahtuu vähän alle 150 ihmistä istumaan hyvin mukavasti ja ylempään tasoon ainakin viisikymmentä. Siitä päästään ravintolaan josta on myös mahtava näkymä merelle ja kaupungille.

Mutta meille ei jää paljon aikaa ihmetellä. Kello on jo 17 ja on määrä olla valmis klo 19:30 menessä. Hessulla näyttää olevan käytössä aivan hieno systeemi. En paljon tiedä äänentoistosta mutta huomaan, että äänipöytä on Midas-merkkinen, ilmeisesti 48 raitaa. Sen lisäksi on myös monitoreille oma mikseri. Aivan parhasta päästä. Talon kaksi teknikkoa ovat hyvin avuliaita. He ovat nyt eri kuin ne, jotka ovat hoitaneet Gallianon konserttia. Dimitri tulee näyttämään Ericille talon rumpusettejä. Niitä on viisi! Ja tämä on oikeastaan klubi eikä konserttisali. Eric päättää käyttää Yamahan ”Beech Custom” -settiä. Varastotilat ja pukuhuoneet ovat alimmassa kerroksessa. Sieltä on hissi joka vie suoraan lavan laidalle.

Kimmo ja Eric asettuvat lavan taka-alueelle välttääkseen liian kovaa volyymia ensimmäisillä riveillä istuville kuuntelijoille. He haluavat soittaa mahdollisimman lähellä toisiaan. Se osoittautuu tärkeäksi tekijäksi improvisaation onnistumiselle. Kimmolla on pitkä luettelo mahdollisia soundeja. Hän valitsee niistä mitä hän tulee käyttämään tänä iltana. Eric joutuu eristämään molemmat lattiatomit laitamalla symbaalimuoveja niiden jalkojen alle. Myös bassorumpu tärisee aika lailla. Eric virittää aika matalalla. Hän päätyy vaihtamaan bassorumpua. Alkaa olla kiire. Haemme nopeasti varastosta Taman 20′ bassarin ja sen päälle kiinnitettävän mediumtomin. Nyt kuulostaa paljon paremmalta Ericin korviin. Saliin ilmestyy Richard Galliano. Hän tervehtii meitä ja näyttää olevan hyvin kiinnostunut Kimmon arsenaalista. Kimmo esittelee nopeasti sitä ja kysyy miten on mennyt soolokonsertti. Kiitos, hyvin on sujunut, sanoo hanuristikollega. Eric vaihtaa myös muutamia sanoja ranskaksi Gallianon kanssa. Heille on yhteistä, että molemmat soittavat Michel Portalin kanssa ja ovat muutenkin jo tuttuja. Mutta nyt on palattavaa lavahommiin.

Soundcheck on haastava Hessulle. Tila on kuitenkin suhtkoht pieni ääniasetelmalle jota tämä duo käyttää. Kimmolla menee paljon aikaa monitorien säätämiseen. Balanssi on vaikea löytää. Se vaatii kaikilta kärsivällisyytä. Ericin hyvin avautunut soundi ei auta tässä tehtävässä. Ericia häiritsee se mitä hän kuulee yleisölle suunnatuista kaiuttimista. Se tuottaa hänelle kaikua, joka muuttaa tuntumaa oman soiton äänestä. Hän selittää sen Hessulle ja Kimmolle, ja kyllä tietää että Hessu tekee parhaansa korjatakseen tilannetta. Kimmosta edelleen tuntuu että ei kuule riittävän hyvin Ericia monitoreista. Alkaa olla pian aika lopettaa. Nyt on jokaisen tyydyttävä saavutetuihin säätämisiin. Siirymme ravintolaan jossa rentoudumme hyvän aterian parissa ja Amsterdamin mahtavassa valomaisemassa. Soittoaikaan on vajaa tunti kun palaamme pukuhuoneseen. Soittajat kokoavat itseään ennen lavalle menoa.

Paikkaan on saapunut satakunta kuuntelijaa. Se on saavutus noin myöhään sunnuntaina. Olemme suuressa kaupungissa jossa varmasti käy kova kilpailu elävän musiikin yleisöstä. Bimhuis on vasta viime maaliskuussa muuttanut uusiin tiloihinsa. Ennen sitä se on kuitenkin ehtinyt olla Amsterdamin jazzin ja improvisoidun musiikin keskipiste yli kolmekymmentä vuotta.

Konsertti alkaa meditatiivisissa tunnelmissa. Tällä kertaa vuoropuhelu pysyy balanssissa ja etenee intensiivisesti. Aloitteita ja yllätyksiä tulee molemmilta puolilta. Lavan luova jännitys löytää vastakaikua katsomosta. Yleisö innostuu niin, että ensimmäisen improvisaation jälkeen Kimmon ja Ericin on soitettava vielä ennen taukoa. Nimittäin on tänä iltana kaksi settiä, niin kuin tässä klubissa on tapana. Eric ja Kimmo olisivat hyvin voineet soittaa yhden osan konsertin, mutta ovat ottaneet innoittavaksi haasteeksi tämän kahden improvisaatiokaaren mallin. Tauolla muusikot kertovat että ”encore” tuntui tarpeelliselta. Jäi sen verran sanottavaa, että eivät paheksuneet kun yleisö on pyytänyt lisää. Pian pitää ryhdistäytyä uudestaan. Kimmo ja Eric ovat valmiita lähtemään taas yhteisesti omien ääniensä uumeniin. Puolentoista tunnin äänisukelluksen päättyessä yleisö halua vielä kuulla lisää. Haaste on selkeästi kääntynyt voiton puolelle! Improvisaatio-illan coda alkaa ryhdikkäästi pamahtavilla aksenteilla ja päätyy tyynesti lepoisaan suvantoon. Se kertoo ytimekkäästi mistä tässä on kyse. Se on muinaiselämän kaari.”

teksti: Charles Gil

Uumen-konsertit Hollannissa:
lauantai 12.11.2005 Utrecht, Rumor 42
sunnuntai 13.11.2005 Amsterdam, Bimhuis