Photo: Jukka Vatanen ; lay-out: Jani Rämö.

1.Northern dimension
2.Listen what I say
3.Zavala
4.Commentaries
5.On the road
6.X-Ray
7.19
8.Straight up
9.Around the corner
10.Chains off
11.Mean meat blues
12.Last hope bar
13.Jack D

All music by Eero Koivistoinen.

X-Ray sampled from Kallista on ja halvalla menee, PROCD 010 1988/2004, Häkä Virtanen (b), Anssi Nykänen (dr).

Chains off sampled from The front is breaking, LRCD 188 1976/2001, Jukka Tolonen (g), Olli Ahvenlahti (keyb), Pekka Pohjola (b), Esko Rosnell (dr).

Jack D sampled from the drumsolo of Jack DeJohnette / Picture in three colours, PRO 001, 1983 New York.

Eero Koivistoinen (ts, ss), Seppo Kantonen (p, keyb), Georgios Kontrafouris (org), Teemu Viinikainen (g), Timo Hirvonen (b), Sami Kuoppamäki (dr, except 10), Esko Heikkinen (tp), Antti Rissanen (tb), Pepa Päivinen (bs, b-cl)
+ 3, 5, 9, 10: Jussi lehtonen (dr)
+ 1, 2, 3, 4, 7, 9: Abdissa Assefa (perc)
+ 2, 7: Ismaila Sane (djembe)
+ 2: Bina Nkwazi (voc)
+ 4: Charles Salter (voc)
+ 12: Hannu Leiden (voc)
+ 6, 11: Redrama (rap)
+ 12: Maria Hänninen (voc)
+ 6, 11, 13: Jonas Verwijnen (sound design)

Produced by Eero Koivistoinen
Recorded by Juha Jäntti, Petri Majuri & Mikko Majanen at Seawolf Studios
Mastered by Hannu Leiden at Seawolf Studios

Jazz-muusikon elämä on rankkaa. Valvottuja öitä, pitkiä keikkamatkoja, saitoja klubinomistajia. Tämän vaikutelman ainakin saa katsomalla Eero Koivistoisen uusimman pitkäsoiton kansilehtisestä löytyvää ryhmäkuvaa. Tuimia ja uupuneen oloisia katseita mustiin pukeutuneilta miehiltä. Itse maestron tiukkailmeisyys ei tosin tule suurena yllätyksenä, tuijottihan sama intensiivinen katse kuulijaa jo yli 30 vuotta sitten.

Vuonna 1973 Eero Koivistoinen Music Society järisytti jazz-kansaa sittemmin kulttimaineeseen nousseella Wahoo!-julkaisullaan. Kyseinen kotimaisen fuusion merkkiteos on julkaistu myös uutena painoksena vuonna 2001. Nykyversion saatetekstissä Koivistoinen ilmaisee kiitollisuutensa uudelle yleisölle ja heittää samalla piikin aikalaiskriitikoilleen. Kaikille saksofonistin elektroninen äänimaailma ei tuolloin ilmeisesti uponnut.

Uudella vuosituhannella fuusiojazz sen sijaan on jälleen arvossaan. Koivistoinen itse on kokenut jonkinlaisen renessanssin ja nuori yleisö on löytänyt legendan levytykset esimerkiksi kuultuaan miestä The Five Corners Quintetin riveissä.

Ainoastaan edellä mainitun albumin levyttäneen Music Societyn paluuta on siis jo odotettukin. Kokoonpano, kuten odottaa saattaakin, on nykyään aivan toinen kuin 33 vuotta sitten. Koivistoisen uusi poppoo koostuu nykyisistä suomijazzin huipuista, joista kukin on ansioitunut useilla eri tahoilla yhdessä ja erikseen. Vokalistivieraiksi albumille on löydetty sielukkaasti ilmaisevat Bina Nkwazi ja Charles Salter, riimittelevä Redrama, sekä blues-mies Hannu Leidén. Koivistoinen toteaakin hihanuoteissaan kuuden hengen ydinyhtyeensä kasvaneen äkkiä jopa seitsentoistahenkiseksi.

Kuten edellisen perusteella saattaa arvellakin, kärsii X-Ray vähintäänkin lievän vaikeusasteen sillisalaatti-syndroomasta. Redraman lyhyet täsmäriimit ja Hannu Leidénin laulama Last Hope Bar eivät ole suorituksina lainkaan huonoja, mutta muun materiaalin yhteydessä ne yksinkertaisesti vain rikkovat levyn luonnollista virtaamaa. Redramalle lisämiinus siitä, että mies ei pääse kappaleissaan sanoituksellisiin sfääreihin, vaan tyytyy jauhamaan keskitien perus-braggaa. Osasyynä tähän tosin lienee rap-osuuksien lyhyys. Soul-vokalistit Nkwazi sekä Salter selviytyvät tyylitestistä astetta paremmin. Siltikin albumin heikoimmat hetket osuvat järjestelmällisesti juuri laulettuihin kappaleisiin, eikä vähiten myöskään ajoittain luvattoman latteiden sanoitusten vuoksi.

Instrumentaalipuolella Koivistoinen yhtyeineen sen sijaan on suvereeni. Upea Zavala, kepeä mutta syvällinen Around the Corner, vanhaa lainaavat 19 ja Mean Meat Blues, sekä loistavan tahmeaksi funkiksi hidastettu Straight Up vakuuttavat. Erityisesti Timo Hirvosen muhkea bassosoundi kuljettelee yhtyettä vakuuttavasti. Muu bändi ei suinkaan jää basistin varjoon, vaan soi hienon yhtenäisesti kautta linjan.

Eero Koivistoinen Music Society on siis palannut, joskin vaihtelevin tuloksin. Keskittyessään siihen mitä parhaiten osaa, on bändi johtajineen täyttä rautaa. Syrjähypyt genrerajojen yli sen sijaan eivät osoittaudu yhtä onnistuneiksi. Lisähuomautus on paikallaan myös albumin turhan kliinisestä soundista. Vaikka täytyykin ihailla tuottamista, jossa kaikki namikat ovat täsmälleen oikeilla kohdillaan soundin puhtauden kannalta, olisi pieni rosoisuus ollut tälläkin kertaa paikallaan. Ehkäpä ulkopuolinen tuottaja olisi saanut Koivistoisen vision kirkastettua täyteen loistoonsa?

Toivoa sopii, että Music Society myös jatkaa uutta tulemistaan yhtä albumia pidemmälle. X-Ray on jo albumina hyvä, mutta potentiaalia erinomaiselle yhtyeelle jää runsaasti varastoonkin. Toivelistaan voi saman tien lisätä myös bändin näkemisen livenä. Uuden levyn parhaimmistosta ja Wahoo! -klassikoista kootun keikkasetin luulisi olevan silkkaa murhaa!

Cover artwork by Jorma Vahvaselkä.

1.Enne (Mattsson)
2.Northern tribe (Mattsson, Eronen)
3.Standing alone (Mattsson)
4.Endless way (Veli-Matti Mattsson)
5.Restless (Mattsson)
6.Waking up (Jakobsson, Mattsson, Eronen, Herrala)
7.Pulse (Mattsson)
8.Sweet life (Mattsson)
9.Both sides (Mattsson)
10.Lost forever (Jokelainen)

Teemu Mattsson (tp, fl-h), Mikael Jakobsson (keyb), Ville Herrala (b), Teemu Eronen (dr), Ari Jokelainen (sax)
+ Teemu Viinikainen (g)
+ Mongo Aaltonen (perc)
+ Teemu Seppälä (voc)

Produced by Vesa-Matti Mattsson
Executive producer Teemu Mattsson
Recorded at Finnvox Studios 11/2005 & Tempo Music Design 2/2006
Recorded and mixed by Miikka Huttunen
Mastered at Chartmakers by Svente Forsbäck

“Kotimaisen jazzin uusi kultakausi jatkuu. Vuorossa on Teemu Mattssonin vahva avaus.” Näin opastaa kuulijaa Teemu Mattssonin debyyttialbumin julkaisseen levymerkki Free Agent Recordsin lehdistötiedote. Myönnän olevani asiasta täysin samaa mieltä.

Mattsonin ja taitavan yhtyeensä luoma äänimaailma tuntuu kotoisan lämpimältä heti levyn ensi tahdeista lähtien. Avausraita Enne on juuri sitä mitä lupaakin: trumpetistin selkeään ja rauhalliseen tyyliin kuulijansa tutustuttava esittelypala. Varsinaisesti homma lähtee käyntiin kappaleella Northern Tribe. Vastustamattomasti teemaa kuljettava rytmiikka nojaa erityisesti rumpali Teemu Erosen ja perkussionisti Mongo Aaltosen vahvaan osaamiseen. Mattsson ohjaa kvintettiään varmasti Mikael Jakobssonin saadessa myös kiitettävästi solistista vastuuta. Kaiken kaikkiaan heti levyn alkuun sijoitettu kipale antaa heti vahvan näytön yhtyeen keskinäisestä harmoniasta.

Debyytillään Mattsson osoittaa huomattavaa kypsyyttä paitsi konstailemattoman tyylinsä upeasti hallitsevana instrumentalistina, myös teräväkynäisenä säveltäjänä. Erityisesti mieleen jäävät vahvatunnelmaisesti groovaavat kappaleet Restless ja Pulse. Kaivattua tasapainoa tarjoavat seesteisemmät Standing Alone, Sweet Life sekä Both Sides.

Erityismaininnan ansaitsee myös levyn harkittu tuotantopuoli. Albumin soundia tulikin jo kehuttua, mutta varsinkin “uuden alun” tarjoavan Waking Up -välisoiton sijoittaminen taktisesti kuudenneksi raidaksi on kaikessa yksinkertaisuudessaankin mestariluokan oivallus. Vaikkei CD-levyä tarvitsekaan kääntää, on sen tahdittaminen kahdeksi “puoleksi” usein toimiva ratkaisu. Niin tässäkin tapauksessa. Lisäksi Mattsonin debyytin kompakti pituus on omiaan lisäämään teoksen kuunneltavuutta. Tämäkin on tuotannollinen yksityiskohta, jonka liian useat nykymuusikot ja -tuottajat tuntuvat luomisen kiihkossaan unohtaneen.

Aivan koko levyn matkaa Mattssonin ja kumppaneidensa visio ei vielä kuitenkaan kanna. Endless Way sekä päätösraita Lost Forever ovat kappaleina sinänsä hyvin esitettyjä ja muutenkin muotovalioita, mutta muun materiaalin lomaan ne eivät jostain syystä tunnu oikein istuvan. Ehkäpä osviittaa probleemaan antavat hihanuoteista löytyvät sävellystiedot. Kyseiset kappaleet ovat nimittäin levyn ainoat, joiden sävellykseen Mattssonia ei ole merkitty osalliseksi. Siinä missä tarinan päähenkilönä seikkaileva trumpetisti osoittaa upeaa draaman tajua rakennellessaan sävellyksellisiä konflikteja ja niiden ratkaisuja, tarjoavat vieraskynäläisten biisit jollakin tapaa liian helpon polun tallattavaksi alusta loppuun. Säveltäjänä Mattsson haastaa kuulijansa taitavammin.

No, turha sentään tarttua harvoihin epäkohtiin. Teemu Mattsson nimittäin nostaa debyytillään itsensä kertaheitolla uuden suomalaisen jazzin keskiöön bändinjohtajana ja säveltäjänä. Mainiota taustatukea tarjoaa ilmeisen näkemyksellinen Free Agent Records. Jo levy-yhtiön ensimmäinen julkaisu, Jukka Eskolan mainio debyytti, herätti huomiota musiikillisten ansioidensa lisäksi myös tyylikkäällä ulkoasullaan. Mattssonin albumi jatkaa tyylitietoisten julkaisuiden sarjaa hienolla tavalla. Jorma Vahvaselän minimalistinen kansitaide sopii musiikin kanssa yhteen kuin nakutettu ja englanninkielinen infoteksti on sekin lyhykäisyydessään informatiivinen ja varmanoloisella kielitaidolla toteutettu. Sivuseikkoja toki, mutta tärkeitä sellaisia.

Siispä: kotimaisen jazzin uusi kultakausi jatkuu. Vuorossa on Teemu Mattssonin vahva avaus.